Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit

Mikä nostalgiapläjäys kirjastosta löytyikään! Al Williamsonin kuvittama ja Archie Goodwinin kirjoittama Käärmemestarit on aitoa Star Wars -sarjakuvaa suoraan 1980-luvulta.

Takakannen mukaan tähän on koottu kolme ensimmäistä sanomalehdissä vuodesta 1981 ilmestynyttä seikkailua. Tätä sarjaa ilmestyi ilmeisesti kolmen vuoden ajan eli siihen asti, että alkuperäinen elokuvatrilogia oli näytetty.

Käärmemestareissa on kolme seikkailua, jotka ovat suoraa jatkumoa toisilleen. Viidakkoseikkailusta siirrytään takaa-ajon kautta imperiumin sisäisiin kiistoihin. Luke soluttautuu Darth Vaderin rakenteilla olevaan tähtihävittäjään ja päätyy lopulta hylynryöstäjien orjaksi.

Ajallisesti tämä sijoittuu jonnekin Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun väliin. Hauska välitarina siis! Aivan erityisen hauskan tästä teki se, että koska Jedin paluu ei ollut ilmestynyt tätä kirjoittaessa, Luken, Leian ja Hanin pieni kolmiodraama oli vielä voimissaan. Han iskee Leiaa minkä ehtii ja Luke kihisee mustasukkaisuudesta tietämättä ihastuneensa siskoonsa.

Kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen ja vauhdikas seikkailu, jossa oli ihan toimiva kuvitus. Hahmot tunnisti helposti ilman, että kenenkään piirteitä oli liikoja liioiteltu. Tarina jäi harmillisesti cliffhangeriin ja jatkui kaiketi seuraavassa lehdessä!

Viidakossa, viidakossa...

Kirjan tiedot:

Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit | Jalava 2003 | 78 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos vuodelta 1981, suomentanut llkka Äärelä

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Topi Borg: Normaaliusrodeo

Kasvaessani haaveilin normaaliudesta samalla tavoin kuin muut haaveilivat rikastumisesta, suosituksi tulemisesta tai bileisiin pääsystä kansainvälisten vesien luksusjahdeille.

Aivan, minäkin olen katsonut Kirjolla-sarjan pari ensimmäistä kautta. Topi Borg on tuttu ennen kaikkea sarjasta ja koska hän vaikutti kovin herttaiselta henkilöltä, halusin lukea tämän omaelämäkerran.

Normaaliusrodeo kertoo siis Topin elämästä hänen omin sanoin kertomanaan. Pääpaino on siinä, millaista on olla autisti neurotyypillisten maailmassa. Arjessa selviytyminen on haastavaa, kun ympäröivä maailma tuntuu usein puhuvan aivan vierasta kieltä.

Topi kertoo elävästi kohtaamistaan haasteista ja miten on selvinnyt niistä. Joskus neurotyypillisten maailma ahdistaa ja masentaa, ja ihmisiä nyt vain on vaikea ymmärtää. Suurena tukena on ollut oma perhe, ja perheenjäsenten välinen rakkaus ja ymmärrys on selvästi kantanut häntä läpi vaikeidenkin hetkien.

Kerroin pitkäaikaistyöttömänä työhakemuksissa aina olevani autisti, koska uskoin järkkymättömästi rehellisyyden arvoon ihmiselämässä. Lopulta ymmärsin, että minut oli todennäköisesti sivuutettu autistisuuden vuoksi.

(s. 165)

Vastoinkäymisistä huolimatta kirja oli läpeensä positiivinen lukukokemus ja siitä jäi hyvä mieli. Kaikesta huolimatta Topi on todella positiivinen luonne, joka pyrkii pyyteettömästi parantamaan myös muiden mieltä ja maailmaa. Minusta oli niin kiva lukea henkilöstä, joka on oikeasti hyväsydäminen ja suvaitsevainen, ja joka nauttii elämästään. Ei kai onnen tarvitse olla sen konstikkaampaan kuin elokuvamaraton hyvässä seurassa?

Tätä oli jännä lukea myös sen vuoksi, että Topin autismi näkyy suoraan tekstissä. Oikeastaan voisi sanoa, että kirja kuulostaa täsmälleen siltä, miltä Topi kuulostaa televisiossa. Suoraviivainen, avoin ja teeskentelemätön, hieman erilaisella logiikalla rakennettua tekstiä, jota oli ilo lukea. Vähän jopa harmittaa, että en kuunnellut tätä äänikirjana, se kun on ilmeisesti Topin itsensä kertoma.

Kirjan tiedot:

Topi Borg: Normaaliusrodeo | Tammi 2025 | 320 sivua | Kirjastosta

Roope Lipasti: Mikaelin kirja

- Herra piispa on kuumeessa! palveluspoika huutaa.

Tykkäsin tuossa taannoin lukemastani Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksestä. Kehujen siivittämänä päätin sitten lukea myös tämän Mikaelin kirjan.

Tiesin toki kirjan kertovan Mikael Agricolasta, mutta silti meni hetki tajuta, että Mikaelin kirja on Agricolan kirja. Sitä on niin tottunut siihen, että häneen viitataan vain sukunimellä, että pelkkä etunimi tuntui kuuluvan jollekin toiselle henkilölle. Kyseinen kirja on tässä kokoelma suomalaista kansanperinnettä.

Tarina kertoo siis Turun piispa Agricolan eli Mikaelin viimeisestä matkasta Venäjän maalle. Tsaari Iivana Julma pitäisi suostutella rauhaan kuningas Kustaa Vaasan kanssa. Mikael olisi paljon mieluummin kotona vaimonsa luona, mutta minkäs teet kun käsky käy.

Samaan aikaan Turussa kyseinen vaimo Birgitta joutuu pulaan. Hän tulee lukeneeksi ääneen loitsun tuosta mainitusta Mikaelin kirjasta. Kunniallisen vaimon maine uhkaa mennä palvelijoiden juorutessa, ja lopulta sitä seistäänkin käräjillä.

Näistä kahdesta näkökulmasta pidin enemmän Birgitasta, koska se oli jo lähtökohdiltaan yllättävämpi. Tiesinhän minä, ettei Mikael palaa matkaltaan, mutta miten käy Birgitalle?

Kertojat kuitenkin täydensivät toisiaan hyvin ja piirsivät värikkään kuvan 1500-luvun puolesta välistä. Mikaelin kautta vilkaistaan räjähdysherkkää poliittista tilannetta ja kuvataan venäläisten suomalaisiin talonpoikiin kohdistamia julmuuksia. Reissuun pakotettu Mikael on kovin kitkerä kohtalostaan ja huomaa kyllä sekä oman että vastapuolen naurettavuudet.

Oli sääli, ettei piispan takapuolta ollut valmistettu sen laadukkaammasta aineesta kuin muidenkaan, pikemmin päinvastoin. Vaikka vaunuissa oli pehmusteet, se ei paljon lohduttanut.

(s. 61)

Birgitan näkökulma puolestaan keskittyy piispan talouden pyörittämiseen, Turun kaupungin arkeen ja pikkumaisempaan julmuuteen. Piispan vaimous ei ollut mikään kevyt ja helppo virka, eikä Mikaelin kiinnostus pakanallisuuteen mitenkään helpota Brigitan tilannetta. Pidä siinä yllä mainetta kun aviomies intoilee loitsuista ja oma äiti aiheuttaa tahtomattaan lisäongelmia.

Kerronnassa oli paljon välillä sysimustaakin huumoria, josta ainakin itse pidin. Mikael ja Birgitta ovat tarkkoja havainnoijia ja tuntevat ihmisluonnon hyvät ja huonot puolet. Punaisena lankana molempien kertojien elämässä kulkee myös rakkaus puolisoon. Siitä kertovat hyvin hunajakakut, joista Birgitta uskoo Mikaelin pitävän eikä mies henno enää kertoa totuutta vaimolleen.

Kirjan tiedot:

Roope Lipasti: Mikaelin kirja | Atena 2021 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kulttuuri kukoistaa, Kasoittain kirjoja, Kirjailuja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 38. Elämäkertaromaani

* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa on esine, joka on omistajalleen tärkeä

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier

Olen joskus merkannut itselleni OverDriveen luettavaksi tämän Jim Ottavianin ja Maris Wicksin tietosarjakuvan. Luultavasti niillä main kun luin Malinda Lon Last Night at the Telegraph Clubin, se kun herätti kiinnostukseni naisten rooliin avaruustutkimuksessa.

Astronauts: Women on the Final Frontier kertookin naisista avaruudessa. Kertojana on Mary L. Cleave, kirjan ilmestymisen jälkeen menehtynyt insinööri ja astronautti. Hän kertoo oman tarinansa lisäksi siitä, miten naiset taistelivat tiensä astronauteiksi ja minne hän itse sijoittuu tällä historiallisella jatkumolla.

Kirja oli välillä vähän raskas luettava, koska avaruusteknologiaan liittyvä englanninkielinen sanasto ei ole vahvin alueeni. Se oli myös oikeasti mielenkiintoinen ja näppärä tietopaketti aiheesta, jos ei loppujen lopuksi puhuta kovinkaan paljon ainakaan Suomessa. 

Ensimmäinen naisastronautti oli Neuvostoliiton Valentina Tereškova ja vaikka tämä kirja keskittyykin Yhdysvaltoihin, kurkistetaan siinä myös millaisessa pyörityksessä Tereškova aikanaan oli. Minusta oli tosi kiva lukea siitä, miten esimerkiksi Cleave selvästi ja aidosti arvosti ja ihaili muista astronautteja kansallisuuteen katsomatta.

Muita mieleen painuneita kohtia olivat muun muassa Nichelle Nicholsin eli Star Trekin Uhuran rooli Yhdysvaltojen avaruusohjelmassa. Juuri hän kannusti naisia ja rodullistettuja ihmisiä pyrkimään tähtiin. Samoin mieleen jäi kohta, jossa miestutkijat esittelivät yhdelle naisastronautille varatun tamponipaketin. Kai 100 tamponia riittää viikoksi..?

Muutenkin kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten astronautti- ja tutkijakaartin moninaistuminen toi pöytään uusia taitoja ja näkökulmia.

Eli mukava ja kivasti piirretty tietopaketti! On hyvä, että tietokirjallisuutta julkaistaan myös sarjakuvan muodossa.

Kirjan tiedot:

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier | First Second 2020 | 174 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Uutta tietoa

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus

“Hyvää syntymäpäivää, Haymitch!”

Kun on muutkin Suzanne Collinsin Nälkäpelit luettu, niin pitihän se lukea tämä Elonkorjuun sarastuskin. Sarjan jatkuvasta suosiosta kertoo mielestäni hyvin se, että suomennos ilmestyi jotakuinkin samaan aikaan kuin englanninkielinen alkuteos.

Tämä tapahtuu ajallisesti 24 vuotta ennen alkuperäistä trilogiaa. Nälkäpeli täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi Vyöhykkeiltä riistetään kaksin verroin enemmän lapsia tappamaan toisiaan. Trilogiasta tutun Haymitch Abernathyn 16-vuotissynttärit sattuvat samalle päivälle kuin valintaseremonia ja vaikka arpa ei häneen osukaan, areenalle hän silti joutuu.

Tarina etenee joutuisasti, joskin areenalla vietetty osuus on yllättävän lyhyt. Enemmän aikaa kuluu pelin esivalmisteluihin, joissa esitellään pikaisesti koko joukko tuttuja ja tuntemattomia hahmoja. Haymitch lupautuu mukaan kapinalliseen sabotaasijuoneen, koska ei hänellä ole mitään hävittävääkään oman jo käytännössä menetetyn henkensä lisäksi.

Tai niin hän ainakin luulee.

Minusta kirja kärsi jonkin verran siitä, että tiedämme miten tulee käymään. Tiedämme, missä tilanteessa Haymitch on parikymmentä vuotta myöhemmin. Tiedämme, miten hänen pelinsä loppui ja miten hänen läheisilleen käy. Vaikka Haymitch ei näitä asioita tiedäkään, lukija tietää ja siksi jännityselementtejä ei oikeastaan ole.

Paras osuus oli mielestäni kirjan lopussa pelin jo päätyttyä. Siihen asti Haymitch tuntui aika geneeriseltä YA-dystopian päähenkilöltä, joka kapinoi epäreilua systeemiä vastaan. Vasta pelin jälkeen selviää, kuinka epäreilu systeemi todella onkaan ja miten se tekee Haymitchista sen katkeran, kyynisen alkoholistin, joka hän trilogiassa myöhemmin on.

En myöskään lämmennyt Haymitchin ja Lenora Doven romanssille, koska senkin kohtalo oli tiedossa jo etukäteen. Lenora Dovella oli noin yksi luonteenpiirre, uhmakas kapinallinen, eikä siitä saanut kovin paljoa irti. Enemmän tykkäsin Maysileestä, leuhkana pidetystä kauppiaan tyttärestä, joka ei ole ollenkaan sellainen kuin Haymitch oletti hänen olevan.

Kirja ei ole mitenkään hienovarainen sanomansa kanssa. Valtaapitävien on helppo manipuloida mediaa, propaganda jyllää ja rikkaita ei kiinnosta köyhien kohtalo. Tarinana tämä oli kuitenkin ihan viihdyttävä ja kyllähän osa noiden onnettomien nuorten traagisista kohtaloista teki surulliseksi.

Kirjan tiedot:

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus | WSOY 2025 | 451 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sunrise on the Reaping (2025) | Suomennos: Helene Bützow

Haasteet:

* Helmet 2025 : 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana (Nummien kutsu #01)

Syksyinen aamuaurinko iski räikeänä ikkunasta.

Minusta tuntuu, että kaikki muut ovat jo ehtineet lukea tämän Kaisa Viitalan Klaanin vieraana -kirjan. Kehujen siivittämänä tartuin tähän viimein itsekin ja olihan tämä hyvä!

Jos nyt oikein laskin, niin ollaan vuodessa 1727. Jakobiittikapinan lopputulema vaikuttaa vahvasti juoneen, jossa nuori lontoolainen Agnes päätyy viettämään talvea skotlantilaiseen linnaa. Linnan isäntä, klaanipäällikkö Fingal, on paitsi itsevarmuuden, myös vaimon tarpeessa.

Oikeastaan kiinnitin vähemmän huomiota historialliseen miljööseen ja kirjan romanssiin kuin Agnesiin itseensä. Hän on syntymästään liikuntavammainen, mikä on harvinaista päähenkilölle missä tahansa kaunokirjallisuuden genressä, saati sitten historiallisessa romantiikassa.

Vammaa ei diagnosoida suoraan, mutta se vaikuttaa Agnesin arkeen koko ajan. Jalat eivät kanna ilman tukea, kiputila on jatkuva ja kuinka monen kirjan päähenkilö joutuu huolehtimaan siitä, että reissussa on mukana myös reiällinen tuoli, koska potalle kyykistyminen on mahdotonta?

Agnes on oppinut suhtautumaan vammaansa verrattain tyynesti. Tämä keho hänelle on annettu ja sen kanssa on elettävä, vaikka arki 1700-luvulla onkin vaikeaa. Agnesin yhteiskunnallinen asema mahdollistaa paljon, esimerkiksi apuvälineet ja kutsuttavissa olevat palvelijat. Ihmisten ennakkoluuloja ja törkeitä kommentteja se ei kuitenkaan estä. Mikä tuo raajarikko kuvittelee olevansa kun ajattelee, että häntä pitäisi kohdella ihmisenä?

Tykkäsin todella paljon Agnesista, joka ei anna periksi. On hänellä heikkojakin hetkiä, hän tekee vääriä valintoja ja turhautuu vammaansa, mutta tämä tekee hänestä vain realistisen hahmon. Vaikka jalat eivät aina kanna, selkäranka on kyllä terästä. Eipä ihme, että Fingal ihastuu tahtomattaan, pikkusisko Ailsa löytää esikuvan ja linnan palvelusväki huokaa sikäli helpotuksesta, että kerrankin paikalla on joku, joka tietää mitä tehdä.

Agnesin lisäksi pidin etenkin Ailsasta, joka on kasvanut ilman aikuisen naisen opastusta. Hankala tilanne maailmassa, jossa vallasnaisen täytyisi osata ohjata palvelusväkeään ja pitää linnan langat käsissä! Samoin topakka palvelustyttö Millie oli mainio omana itsenään ja Agnesin tukena. Fingal ei ollut sellaista romanssin sankarityyppiä, josta erityisemmin pitäisin, mutta siinä hän meni kiinnostavien naishahmojen sivussa.

Jatko-osa tälle on jo ilmestynyt ja laitoin sen heti varaukseen! Jäin nyt ihan jännittämään sitä, miten Edinburghiin jääneet juonenlangat sidotaan ja saavatko tietyt hahmot ansionsa mukaan.

Kirjan tiedot:

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana | Karisto 2024 | 460 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Sheferijm, Morren kirjablogi, Amman lukuhetki ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen

* Lukumatka menneisyyteen : 20. Kirjassa on linna

Huhtikooste

Luonto sivuilla -haaste päättyi ja sain bingoruudukon täyteen. Haastekoonti on täällä.

Olen tässä yrittänyt vältellä monia kiinnostavan näköisiä kesähaasteita, koska muutama muu haaste on vielä kesken ja aina ihana Fantastinen kesä alkaa huomenna. Saa nähdä onnistunko, kevättä on kuitenkin vielä jäljellä…

Tämän kuukauden parhaaksi sanoisin viimeksi lukemani kirjan eli Andy Weirin Artemiksen. Se osui juuri sopivasti sellaiseen lukuhetkeen, johon kaipasin juonia ja seikkailuja.

Tällä hetkellä luen Kaisa Viitalan kirjaa Klaanin vieraana. Tätä on kehuttu paljon eikä suotta! Pidän etenkin siitä, miten liikuntavammaisen päähenkilön arkea ja haasteita kuvataan. Hän ei ryve itsesäälissä, mutta elämä ei todellakaan ole helppoa 1700-luvun Skotlannissa.

Luetut

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen
Kiva tietokirja sinkkuuden historiasta.

Frank Herbert: Dyynin lapset
Juonittelut, naishahmot ja Arrakiksen muutos kiinnostivat, Leto-keskeisyys ja filosofiset jorinat eivät.

Jean Giono: Mies joka istutti puita

Nopealukuinen ja helppo klassikkonovelli luonnonsuojelusta.

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu

Ennen kaikkea hyvä ajankuva ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Englannista.

Malin Falch: Harukan toive

Olen pitänyt tästä Falchin Pohjantuli-sarjasta, mutta lukeminen loppui silti tähän osaan. Suurin syy on se, että en enää pidä piirrosjäljestä. En tiedä onko tullut kiire saattaa uutta tarinaa maailmaan vai mikä, mutta kuvitus on todella pelkistettyä sarjan alkupäähän verrattuna.

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Komea omaelämäkerrallinen sarjakuva yhteisöllisyydestä Libanonin sisällissodan keskellä.

Aura Koivisto: Harhamat

Kiinnostava ekofantasiamaailma, jota ajoittain saarnaava ote vähän häiritsi.

Jani Kaaro & Jussi Kaakinen: Maailman pahimmat paikat
Nopealukuinen nuorten tietokirja universumin ääriolosuhteista.

Alison Davies & Jesús Sotés Vicente: Tähtitaivaan tarinoita

Kevyt tietokirja tähtikuvioista ja niihin liittyvistä taruista.

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki

Mukavasti kerrottua ruohonjuuritason historiaan 1930-luvun alun Kanadasta.

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta: miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme

Mielenkiintoinen tietokirja sienien maailmasta.

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks Vol. 3

YA-sateenkaarisarjakuvasarjan viimeinen osa. Oli vähän pettymys, koska tässä keskityttiin niin paljon isien synteihin. Kuitenkin kuin tarinaa Ianin ja Cortlandin vuoksi, ja olisin toivonut enemmän tarinaa heidän suhteestaan.

Lynn Messina: Katala esitys

Rikosjuttu vei teatterimaailmaan, Bean vähättely alkaa jo vähän tympiä.

Andy Weir: Artemis

Rikosseikkailu Kuussa vei hyvin mukanaan.

Andy Weir: Artemis

Loikin yli harmaan, pölyisen tantereen Conradin kuplan valtavaa kupolia.

Tämä Andy Weirin Artemis on ollut lukulistallani aika kauan. Olen lukenut Weiriltä kaksi muutakin kirjaa ja koska pidin niistä, piti tämäkin tietenkin lukea.

Ja tykkäsin tästäkin! Olipahan mukaansatempaava seikkailu, joka oli harmi jättää kesken niinkin turhan asian kuin yöunien vuoksi. Viihdyin sekä juonen että hahmojen parissa, ja pidin tosi paljon Jazzista.

Tarinassa ollaan siis Kuussa ja sen ainoassa kaupungissa. Kuriiri ja salakuljettaja Jazz on asunut Artemiksessa koko ikänsä. Jazz rakastaa kotiaan ja kun se on vaarassa, hän huomaa tekevänsä miltei mitä tahansa sen pelastamiseksi.

Tässä on kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä Weirin Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria kirjoihin, mutta silti tämä on oma juttunsa. Yhteistä on nokkela päähenkilö, jonka äly joutuu koetukselle ääriolosuhteissa. Minusta oli kiva lukea taas suoranaisesta nerosta, joka joutuu lennosta keksimään ratkaisuja mitä oudompiin ongelmiin.

Kuten kahden muunkin kirjan päähenkilöt, Jazzkin on yksinäinen. Hänen tapauksessaan se kuitenkin on melkein vapaaehtoista ja tarinan edetessä hänet kiskotaan ulos poterostaan. Hänestä välitetään vaikka hän ajatusta henkee ja vereen vastustaakin.

Tarina eteni vauhdikkaasti ja oli hauskaa luettavaa!

Lisäpisteitä siitä, että Jazz on etniseltä taustaltaan saudiarabialainen. En muista, olenko ikinä lukenut toista romaania, jossa näin olisi. Artemis noin ylipäätään on monikulttuurinen kaupunki, jonka juuret ovat itse asiassa Keniassa ja monikansallisissa yrityksissä.

Kirjan tiedot:

Andy Weir: Artemis | Into 2019 | 325 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Artemis (2017) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Luettu myös:

Normandiani, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Lynn Messina: Katala esitys (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #05)

Vera Hyde-Clare oli viettänyt suurimman osan vuosikymmenestä yrittäen sälyttää orvon sukulaistyttönsä ensimmäisen suostuvaisen, mitään epäilemättömän kosijan harteille.

Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarja jatkuu Katalalla esityksellä. Tarina alkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kasgraven herttua suostuvat lykkäämään häitään kokonaisella viikolla, jotta Bean perheellä ja seurapiireillä on aikaa toipua järkyttävästä kihlausuutisesta. Vihkimistä odotellessaan Bea saa uuden jutun periviholliseltaan eli naiselta, joka aikoinaan tuhosi parilla sanalla Bean alunperinkin vähäisen aseman seurapiireissä.

Jutun selvittäminen vie Bean ja Kesgraven 1800-luvun teatterimaailmaan, mikä sinänsä oli kiinnostavaa. Nämä ovat sellaisia hyvän mielen pehmodekkareita, joten rikosjuoni itsessään ei kovin kummoinen ollut ja lopun kiperä tilanne ratkaistiinkin nytkin takavasemmalta ilmaantuvalla deus ex serkulla.

Kirjaa oli kiva lukea, jos kohta toivoisin, että jatkuva Bean arvostelu loppuisi viimeinkin tai edes vähenisi huomattavasti. Juoni katkeaa tuon tuostakin muistutuksiin siitä, miten ankea Bea melkein kaikkien mielestä on ja miten ihmeellinen Kesgrave on rakastaessaan häntä.

Meri Kaparin suomennoksesta sen verran, että minua häiritsi se, miten sinuttelu ja teitittely menivät välillä aivan sekaisin. Ensin teititellään, sitten sinutellaan, sitten teititellään taas, yhden kohtauksen sisällä. Samaten henkilöiden arvoasemat toisiinsa nähden unohtuvat välillä aivan kokonaan ja sinuttelua on silloinkin, kun ei pitäisi olla.

Mutta ovat nämä sen verran leppoisia luettavia, että jatkan kyllä sarjan parissa. Jospa seuraavassa osassa päästäisiin alttarille asti!

Bea inhosi ajatusta siitä, että joku muu kuin hän itse pilkkasi Kesgravea.

Ja tämän isoäiti, tietenkin. Luonnollisestikin leskirouvalla, joka oli tuntenut Kesgraven syntymästä asti, oli myös siihen oikeus.

(s. 27)

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Katala esitys | Aula & Co. 2025 | 368 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Treacherous Performance (2019) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 7. Hyvän mielen kirja

* Lukumatka menneisyyteen : 9. Historiallinen romaani, jossa nainen on aktiivinen toimija

Haastekoonti: Luonto sivuilla

Luonto sivuilla -haaste päättyy huhtikuun lopussa ja sainkin ruudukon täyteen muutamaa päivää ennen deadlinea. Kiitos taas kivasta haasteesta, @musteen.jaljet! Olen tykännyt tästä joka kerta, kun olen osallistunut.

Tällä kertaa jouduin lähestymään haastetta hieman eri tavalla kuin ennen. Haastekohdat eivät oikeastaan olleet kovin vaikeita, mutta kuitenkin sellaisia, että niitä tuli vastaan vähemmän ikään kuin vahingossa.

Piti siis lukea enemmän täsmäkirjoja, mikä ei kuitenkaan ollut ollenkaan huono juttu! Nyt luin useampia sellaisia kirjoja, joita olen monta kertaa katsonut ohimennen ja ajatellut, että pitääpä joskus lukea tuokin. No, nyt oli se joskus.

Siitäkin olen iloinen, että löysin sopivia kirjoja sarjakuvista, tietokirjoista, kaunokirjallisuudesta ja sekä aikuisten että lasten- ja nuortenkirjoista. Luonto on läsnä kaikenlaisessa kirjallisuudessa vaikka siihen harvemmin kiinnittää erityisesti huomiota.

Haasteeseen lukemani kirjat:

Kuolema: Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava

Vuodenajat: Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri

Uhanalainen: Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Suomen luonto: Päivi Lukkarila: Skutsi

Kylmyys: Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat

Maisemien kuvaus: Roy Jacobsen: Rigelin silmät

Rakkaus luontoon: Maria Turtschaninoff: Anaché

Tuho: Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Luonnonkatastrofi: Eeva Meltio: Hiekka

Luonto symboliikkana: Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Vehreys: Sarah Lark: Tulikukkien aika

Lämpö: Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Henkeäsalpaava: Samantha Harvey: Orbital

Sukupuutto: Aura Koivisto: Mies ja merilehmä

Meren suojelu: Leena Paasio: Meren koskettamat

Uuden syntyminen: Petter Sandelin: Osuma

Poikanen: Peter Brown: The Wild Robot

Luonnon ääriolosuhteet: Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön

Utopia: Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Toivo: Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta

Monimuotoisuus: Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Erämaa: Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Luonnonsuojelu: Jean Giono: Mies joka istutti puita

Ekoromaani: Aura Koivisto: Harhamat

Elpyminen: Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta: miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta: miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme

Katsahdin ylös puunlatvaan.

Ulla Lempinen voitti hiljattain J. A. Hollon palkinnon tämän Näkymätön valtakunta -kirjan suomennoksesta. Palkinto jaetaan taidokkaalle tietokirjakäännökselle ja oli aivan varmasti ansaittu, sen verran haastava suomennettava tämän on täytynyt olla.

Aihe on nimittäin hyvin spesifi ja kirjassa on runsaasti siihen liittyvää erikoisempaa sanastoa. Kirjan kirjoittanut Merlin Sheldrake on brittiläinen sienitutkija ja rakkaus lajiin todella näkyy tässä. Tutkimuksiinsa liittyen hän on milloin maannut kompostissa, milloin kokeillut LSD:tä osana valvottua tutkimusta.

Sheldraken yrityksistä huolimatta en innostunut sienistä ihan yhtä paljon ja kirjan lukeminen kestikin yllättävän kauan. Mutta, se oli myös oikeasti kiinnostava, ymmärrettävästi kirjoitettu ja opin sienistä paljon uutta. En ollut koskaan ajatellut, miten monimutkaisen sieniverkoston päällä seisomme.

Yksittäisiä sienilajeja enemmän Sheldrake kertoo sienien erikoisista ominaisuuksista noin yleensä. Tiukat symbioosit, joissa kasvi ei pärjäisi ilman sienikumppaniaan. Ihmisen ikiaikainen kiinnostus päästä pienelle psykedeeliselle sienitripille. Sienien kyltymätön ruokahalua, jota voisi hyödyntää niin jätteiden hävityksessä kuin luonnon elvyttämisessäkin.

Välillä tuli tunne, että oltiin jollain aivan toisella planeetalla, jota asuttavat ihan vieraat avaruuden muukalaiset. Ehkä tärkeimpänä tästä jäikin mieleen se, miten vähän sienistä tiedetään. Mikä oli ällistyttävää, koska niitä on joka paikassa ja ne ovat niin tärkeä osa luontoa! Tutkijat eivät silti ole ratkaisseet esimerkiksi kysymystä siitä, miten sienet kommunikoivat ja havainnoivat ympäristöään.

Tämän jälkeen en myöskään enää katso jäkäliä samalla tavalla. Enpä tiennyt, että ne ovatkin itse asiassa levän ja sienen symbiooseja.

Kirjan tiedot:

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta: miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme | Gummerus 2024 | 354 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Entangled Life. How Fungi Make Our Worlds, Change Our Minds, and Shape Our Futures (2020) | Suomennos: Ulla Lempinen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon

* Luonto sivuilla : Elpyminen

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki

Junamatka oli uuvuttava, ei pituuden vuoksi, vaan aivan muista syistä.

Palasin taas miltei sadan vuoden takaiseen Kanadaan Marja-Leena Lempisen Kaivosten kaupungin myötä. Pidin sarjan ensimmäisestä osasta ja tämä toinen jatkaa tarinaa yhtä mukavalla otteella.

Ollaan siis Kanadassa vuodessa 1929. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin Naisten taivas jäi. Jenny muuttaa Torontosta Timminsiin ja löytääkin heti töitä täysihoitolan emännöitsijänä. Itsenäinen elämä maistuu hyvältä, mutta sitä varjostavat suuren pörssiromahduksen seuraukset ja suomalaisten siirtolaisten keskuuteen syntyvät levottomuudet.

Näissä kirjoissa ollaan niin ruohonjuuritasolla, että näitä on ilo lukea sen vuoksi. Jennyn kautta nähdään, millaista arkea tavallinen työläinen on viettänyt ja miten suomalaisten siirtolaisten yhteisö on rakentunut. Dramaattiset tapahtumat ovat sellaista arjen draamaa, joka vaikuttaa suhteellisen pienen piirin elämään, mutta on kuitenkin heille hyvin merkittävää.

Jennyn romanssikin on arkinen kahden aikuisen löytämä kumppanuus ja hiljalleen kehittyvä rakkaus. Suhdedraama nousee ihan vain siitä, että kyseessä on kaksi erilaista, itsenäistä ihmistä, jotka ovat tottuneet tekemään omat päätöksensä. Toisen huomioon ottaminen pitää opetella.

Tämän tavallisen arjen taustalla on toki suuria asioita. Pörssiromahduksen aiheuttama lama ja työttömyys näkyy Timminsissäkin, jonne kerääntyy kulkureita ja jossa elanto hankitaan joskus laittominkin keinoin. Jenny toteaakin olevansa hyväosainen, onhan hänellä työ ja asunto, ja rahaa kertyy sukanvarteenkin.

Toinen suuri tarinanlanka on sikäli poliittinen, että siirtolaisten yhteisön rivit alkavat hajota. Jenny onkin surullinen huomatessaan, että kotimaan sisällissodan jakolinjat alkavat näkyä entistä vahvemmin myös Timminsissä. Lama ja epävarma toimeentulo kärjistävät mielipide-eroja ja tunnelma on kireä.

Tarina jää tässä suvantovaiheeseen ja on kyllä pakko lukea se sarjan viimeinenkin osa, jotta tietää toteutuvatko Jennyn unelmat.

Kirjan tiedot:

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki | Icasos 2022 | 260 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa

* Lukumatka menneisyyteen : 19. Kotimainen historiallinen romaani

Maailman pahimmat paikat & Tähtitaivaan tarinoita

Luin nämä kaksi hyvin erilaista kirjaa täsmäkirjoina Kohti ääretöntä -haasteeseen. Nopealukuisia välipalakirjoja, jotka tarjosivat kaksi hyvin erilaista näkökulmaa avaruuteen.

Maailman pahimmat paikat

Tämä on nuorten tietokirja, jossa tutustutaan universumin ääriolosuhteisiin. Sisällössä loikitaan planeetalta toiselle ja kolutaan niin mustat aukot kuin tähdetkin. Teemana, joka näkyy otsikkotasollakin, ovat siis erilaiset luonnon ääri-ilmiöt, joihin ei (onneksi) maapallolla törmää.

Mielenkiintoisia aiheita siis ja olisin mielelläni lukenut niistä enemmänkin! Tällaisenaan aiheiden käsittely jäi vähän pintaraapaisuksia, mutta kirjan tarkoitus onkin herättää kiinnostus ja uteliaisuus nuoressa kohderyhmässään. Siinä se onnistuu vallan mainiosti.

Kirja on itse asiassa mennyt hyvin lainaan kirjastosta suoraa hyllystä. Räväkällä kannella on varmasti osansa siinä.

Kirjan tiedot:

Teksti Jani Kaaro ja kuvitus Jussi Kaakinen ; kustannus Into 2024 ; pituus 112 sivua.

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Tietokirja

Tähtitaivaan tarinoita

Tämä taas on aikuisille suunnattu kepeä tietokirja tähtikuvioista ja niihin liittyvistä taruista. Jokaisesta tähtikuviosta kerrotaan myös sen sijainti, nimi latinaksi, siihen kuuluvat tähdet sekä kuvion näkyvyys Suomessa.

Oikeastaan kiinnostavimmat tiedonjyväset liittyivät juuri niihin tähtikuvioihin, jotka eivät näy Suomessa ollenkaan. Tuttuihin kuvioihin liittyivät tutut, enimmäkseen kreikkalaiset tarut, mutta vieraampien taustalta löytyikin esimerkiksi erilaisia laitteita, joita on käytetty apuna muun muassa navigoinnissa.

Tästä jäi päällimmäisenä mieleen se, miten mielenkiintoinen ihmismieli onkaan nähdessään tähdissä kuvioita ja liittäessään ne osaksi maailmankuvaansa. Samoin jäin miettimään sitä, miten erilainen tähtitaivas onkaan toisella puolella maapalloa.

Kirjan tiedot:

Teksti Alison Davies ja kuvitus Jesús Sotés Vicente ; englanninkielinen alkuteos Written in the Stars (2018) ; suomennos Nurmi ; kustannus Gummerus 2019 ; pituus 208 sivua.

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Astronomia

Aura Koivisto: Harhamat

Valtakunnan rajalla on unohtunut kolkka, missä vuorten rinteitä peittävät sakeat metsät ja jokilaakson tulvaniityillä kasvaa väkevä ruohosto.

Tämä Aura Koiviston Harhamat jäi jo ilmestyessään mieleeni kauniin kannen vuoksi. Sen on suunnitellut Elina Warsta ja jotenkin melkein arvasin sen ihan vain tyylin perusteella.

Itse tarina on hieman saarnaavaa ekofantasiaa, jossa on todella mielenkiintoinen maailma. Nimettömäksi jäävä päähenkilönainen muuttaa Aberraniaan, valtakunnan syrjäseudulle. Hän haluaa paeta urbaania kaupunkielämää ja etsiä elämälleen merkitystä luonnosta.

Näitä tavoitellessaan hän tutustuu naapureihinsa, jotka ovatkin varsin erikoista porukkaa.

Tykkäsin tästä juonesta ja kirjavasta hahmogalleriasta. Juonellisesti kirja on aika hidas ja ote on pohdiskeleva. Se sopii hyvin miljööseen, koska kauniille luonnonkuvauksellekin annetaan paljon aikaan. Tarinassa korostuvat yhteisöllisyys, muunlajisten arvostus sekä ihmisen aiheuttamat luonnontuhot. Missä kulkee ihmisen ja muunlajisen välinen raja?

Mutta ei ollut minun asiani määritellä Ibundan identiteettiä. Hän näytti tietävän, kuka hän oli ja mikä oli hänen elämäntehtävänsä.

(s. 51)

Pidin kirjan tarinasta ja siksi tuo mainittu saarnaava ote oli hieman harmillinen. Tarina keskeytyy tuon tuostakin pitkiin pätkiin, jossa suomitaan ihmiskunnan ahneutta, julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Kaikki tuo oli tärkeä teema kirjassa ja tuli kyllä vahvasti ilmi ihan muutenkin. Kaiken lisäksi nuo osuudet tuntuivat heittävän minut lukijana ulos päähenkilön näkökulmasta.

Mikä oli harmi, koska pidin hänestä! Hän oli aika erikoinen hahmo, jonka ulkopuolisuuden tunne välittyi todella hyvin. Hän ei ole kotonaan kaupungissa, mutta ei tunnu kuuluvan aberranialaistenkaan joukkoon. Kirjassa on myös romanssi, joka oli aivan omanlaisensa ja tuntui virkistävän erilaiselta.

Kirjan tiedot:

Aura Koivisto: Harhamat | Into 2023 | 255 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin kummitus ja Sivumerkkejä

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Ekoromaani

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Lue maailma vuodessa -haasteen huhtikuun teemana oli Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän sarjakuvan, libanonilaisen Zeina Abirachedin Pääskysen leikin.

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kuvaus arjesta sisällissodan keskellä. Vuosi on 1984 ja paikka Itä-Beirut Libanonissa. Sittemmin Ranskaan muuttanut Abirached on sieltä kotoisin ja kasvoi tosiaan sodan repimässä maassa.

Tarina keskittyy yhteen paikkaan ja iltaan. Abirachedin vanhemmat joutuvat jäämään isoäidin luo pommitusten vuoksi. Perheen asunnon eteinen on koko kerrostalon turvallisin paikka ja niinpä naapuritkin kokoontuvat sinne aina pommitusten alettua. Lapsilla on siis turvanaan luotettavia aikuisia, mutta odottavien aika on pitkä.

Illan edetessä tarina kertoo naapurien kokemusten kautta siitä, millaista on elää jatkuvan pelon vallassa. Sala-ampujat vaanivat kaduilla, taloja pommitetaan ja ihmisiä katoaa kuin tuhkaa tuuleen. Abirachedin perheen elintila on kutistunut koko asunnosta eteiseen, koska muissa huoneissa ei uskalla olla.

Kaiken kauheuden keskelläkin sarjakuvan tarina on kuitenkin lämminhenkinen ja kauniskin. Eteinen on turvapaikka, jossa värjöttelevät ihmiset ovat tukena toisilleen. He ovat huolissaan toisistaan ja ovat oma pieni yhteisönsä. Libanonilainen kulttuuri ja kotimaa ovat tärkeitä, mutta sieltä pois haluavia ymmärretään.

Tapahtuma-aika ja paikkakin olivat minulle melko tuntemattomia, joten opinpa taas jotain uutta. Luin netistä vähän lisätietoa tästä sisällissodasta ja Libanonin kulttuurista, ja se tuki hyvin tarinaa, joka kyllä toimii ihan itsekseenkin.

Tykkäsin mustavalkoisesta ja selkeälinjaisesta kuvituksesta. Vaikka värejä ei olekaan, ne on helppo kuvitella tekstiileihin ja ympäristöön.

Kirjan tiedot:

Zeina Abirached: Pääskysen leikki | Like 2011 | 184 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Mourir, partir, revenir - Le de jeu des hirondelles (2007) | Suomennos: Aura Sevón

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Huhtikuu: Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (Maisie Dobbs #01)

Vaikka nainen ei olisikaan astunut Warren Streetin metroaseman kääntöportista viimeisenä, Jack Barkerilta tuskin olisi jäänyt huomaamatta pitkä, hoikka olento laivastonsinisessä, reisimittaisessa jakussa ja yhteensopivassa, siromuotoisen nilkan paljastavassa lyhyessä vekkihameessa.

Joskus lukiessani mietin, että millähän perusteella tämäkin kirja on päätetty suomentaa juuri nyt. Jacqueline Winspearin Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu ilmestyi nimittäin alunperin englanniksi vuonna 2003. Mikä siis sai kustantajan tarttumaan tähän sarjaan yli 20 vuoden jälkeen?

Ei sillä, että valittaisin, pidin nimittäin kirjasta. Maisie itse oli välillä niin täydellinen, että vähän teki mieli pyöritellä silmiä, mutta kirjan ajankuva oli todella mukaansatempaavaa.

Tuo rikosjuttu tapahtuu vuonna 1929, mutta kirjan keskellä on pitkä takaumajakso. Se kertoo, miten tavallisen työläisen nerokas tytär päätyi palvelijaksi ja sitä kautta työnantajiensa kirjastoon. Tietenkin salalukeminen paljastuu ja Maisie saa sponsoreita auttamaan häntä elämässä eteen päin.

Etsivätoimiston perustaessaan Maisie on jo yli kolmenkymmenen, mikä oli mielestäni kiva asia. Tarinan kannalta olennaista on se, että hän ei ole nuori ja huoleton tyttönen. Maisie on elänyt ensimmäisen maailmansodan aikana ja ollut hoitajana rintamalla, koska jokaisen oli tehtävä osansa.

Se Maisien ensimmäinen juttu vaikuttaa tavalliselta uskottomuusepäilyltä. Koko juoni kiertyy kuitenkin lopulta sodan ja sen aiheuttamien traumojen ympärille. Sotatantereille lähteneet pojat ja miehet olivat sankareita, mutta miten kohdellaan sieltä palanneita, jotka eivät ikinä toivu kokemastaan? Kuka auttaa hirvittäviä fyysisiä vammoja saaneita miehiä, tai niitä, joiden mieli ei kestänyt etulinjan kauhuja?

Tykkäsin kirjasta ja siitä, miten epätavallinen ja surullinen rikosjuttu lopulta olikaan. Oikeastaan mieltäisin tämän enemmän historialliseksi kirjallisuudeksi noin yleensä, en niinkään historialliseksi dekkariksi, vaikka tämä kirjastoissa dekkariosastolle päätyykin. Rikos oli enemmänkin väline kertoa tämä puoli sodanjälkeisestä Englannista, ei niinkään se pääasia itsessään.

Sarjana Maisie Dobbs näyttää olevan peräti 18 osaa pitkä. Saapa nähdä, suomennetaanko koko sarja.

Kirjan tiedot:

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu | Tammi 2025 | 345 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Maisie Dobbs (2003) | Suomennos: Tuulia Tipa

Haasteet:

* Helmet 2025 : 22. Kirjassa lomaillaan

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirjassa on kirjasto tai kirjakauppa

Jean Giono: Mies joka istutti puita

On todellinen kunnia istua tässä ja kirjoitta esipuhetta Jean Gionon kirjaan.

Tämä Jean Gionon Mies joka istuttu puita oli vieläkin pikkuisempi kuin oletin. Kirjassa on 80 sivua, mutta novellin pituus on niistä vain 44. Loput sivut menevät Kaarina Davisin pitkähkölle esipuheelle ja lopussa kirjan suomentajan Tuukka Kangasluoman Kirjasta ja kirjailijasta -osuudelle.

No, ne 44 sivua sisälsivät kuitenkin merkittävän tarinan. Novelli kirjoitettiin 1950-luvulla ja se innoitti erilaisia metsänistutusliikkeitä eri puolilla maailmaa. Minähän en tästä ollut koskaan kuullutkaan, mutta tarina on siis kieltämättä ekokirjallisuuden klassikko.

Tarina on yksinkertainen ja kertoo täsmälleen siitä, mitä sen nimi sanoo. Erakoitunut lammaspaimen istuttaa tuhansia puita kotiseudulleen. Yhden miehen vuosikymmeniä ja kymmeniä tuhansia puita kestänyt projekti elvyttää paitsi luonnonympäristön, myös paikallisen ihmisyhteisön.

Tarinana tässä ei ollut mitään uutta, kertoohan tämä yhden miehen sitkeydestä ja luonnonsuojelun tärkeydestä. Aihe ei ole sen puoleen uusi kuin vanhentunutkaan, ja oikeastaan toivoisin, että tämä luetettaisiin esimerkiksi yläkouluissa.

Lyhyt kirja, helppoa tekstiä, ajankohtainen teema metsien suojelusta ja jokaisen ihmisen omien valintojen tärkeydestä. Elämänsä voisi omistaa huomattavasti hyödyttömimmillekin projekteille kuin lähiluonnon pelastamiselle.

Tässä nimenomaisessa vuoden 2014 painoksessa on kivana lisänä Sanna Pelliccionin herkkä ja kaunis kuvitus.

Kirjan tiedot:

Jean Giono: Mies joka istutti puita | Basam Books 2014 (1. p. 1994) | 80 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: L’homme qui plantait des arbes (1953) | Suomennos: Tuukka Kangasluoma

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, Sheferijm ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä

* Luonto sivuilla : Luonnonsuojelu

Frank Herbert: Dyynin lapset

Luolan kivilattiaa peittävälle tummanpunaiselle matolle ilmestyi valotäplä.

Olen lukenut Frank Herbertin Dyyni-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja sain viimeinkin kahlattua läpi myös Dyynin lapset. Välillä oli vähän tuskallista, mutta selvisin koetuksesta.

Tämä siis alkaa kymmenkunta vuotta Dyynin Messiaan jälkeen ja on lopulta mittasuhteiltaan melkoisen eeppinen tarina. Tai sanotaan nyt, että sellaisen alkupiste. Kaikki tässä tarinassa tähtää yhteen lopputulemaan ja se on Mahtavan Matomiehen syntymä.

Minun oli vähän vaikea ottaa tuota aspektia vakavasti, sori nyt vain.

Tässä osassa Dyyni-versumista on tullut entistäkin tylympi paikka. Muad’Dibin nimeen on surmattu lukemattomia ihmisiä ja tunnettu maailmankaikkeus vapisee fremenarmeijan edessä. Tykkäsin tarinan poliittisista juonitteluista ja siitä, että niitä ajoivat eteen päin naiset.

Dyynin lapsissa Jessica palaa viimein Arrakikseen tsekatakseen lastenlastensa tilanteen ja huolestuu hiukkasen huomatessaan, että kaikkien ote todellisuudesta näyttää lipsuneen.

Tytär Alia on Dyynin sijaishallitsija, jonka mieltä vääristää paroni Harkonnenin muistoista rakentunut haamupersoona. Lapsenlapset, kaksoset Leto II ja Ghanima, ovat lapsia vain kehoiltaan. Kuten Alialla, heilläkin on ollut tietoisuus ja kaikki esivanhempiensa muistot syntymästään lähtien. Kaksosia uhkaa samanlainen tietoisuuden valtaus, jonka uhriksi Alia on joutunut.

Alian, Jessican ja Wensica Corrinon juonittelua oli jännä seurata ja pidin siitä, että naisilla oli tarinassa oma äänensä. Pidin myös Ghanimasta, joka alun jälkeen joutui tosin odottelemaan hattuhyllyllä aika kauan ennen kuin pääsi takaisin tarinan dramaattiseen loppuun.

Siksi minua ärsyttikin se, että lopulta kaiken ratkaisi se Mahtava Matomies eli Leto, josta tuli vielä isäänsäkin pahempi diktaattori herkässä noin kymmenen vuoden iässä. Jos voisin, kirjoittaisin kirjan uudelleen niin, että Leto ja Ghanima vaihtavat osia. Mutta näillä mennään.

Juonittelut, fremenien kulttuurinen kriisi ja koko Arrakista uhkaava ekologinen kriisi olivat joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa. Vehreä keidas, josta fremenit unelmoivat, osoittautuikin heidän kulttuurinsa ja planeettansa tuhoksi. Kirja otti yllättävänkin paljon kantaa siihen, millainen vaikutus ihmisen ajattelemattomalla luonnon muovaamisella onkaan ympäristöön.

Harmillisesti kiinnostavat osat oli kyllästetty pitkillä ja puuduttavilla filosofisilla jaaritteluilla, jotka oli onneksi helppo ohittaa pikavilkaisulla. Rajansa silläkin montako kertaa jaksan kuunnella Leton luennointia ajasta, ikuisuudesta ja omasta mahtavuudestaa

Mutta kyllä minulle jäi sellainen olo, että seuraaviakin osia voisi lukea. Englanniksi, koska niitä ei ole suomennettu.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyynin lapset | WSOY 2023 | 586 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Children of Dune (1976) | Suomennos: Natasha Vilokkinen

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Klassikko

* Kolme kummaa kirjaa : Spekulatiivisen fiktion klassikkoteos

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen

Istun hölmistyneenä tuijottamassa puhelimeni näyttöä.

Olen lukenut aiemmin pari muutakin Henna Karppinen-Kummunmäen tietokirjaa, joten pitihän se lukea tämäkin.

Sinkkuus kautta aikojen kertoo juuri siitä, mitä nimikin lupaa. Takakansi antaa hiukan väärän kuvan siitä, kenen sinkkuutta tässä kuvataan. Fokus on naisissa, ei miehissä, joskin myös naimattomia miehiä vilahtaa välillä sivuilla.

Sinkkuus määritellään kirjassa yksinkertaiseksi naimattomuudeksi. Se ei siis lähtökohtaisesti tarkoita villiä bilettäjää, vaan mukana on myös esimerkiksi leskiä. Olikin kiinnostavaa lukea siitä, millaisissa eri tilanteissa ihmiset ovat olleet naimattomia. Etenkin rengit ja piiat ovat voineet odottaa ensimmäistäkin avioliittoa pitkään, koska omaisuutta piti kerryttää ennen perheen perustamista.

Kirja keskittyy länsimaisiin sinkkuihin keskiajalta nykyaikaan. Sinkkuuden määritelmä sinänsä ei ole muuttunut, vaikka sitä on kutsuttukin eri nimillä. Se sen sijaan on muuttunut, miten naimattomiin suhtaudutaan. Säälittävä vanhapiika vai itsenäinen nainen? Riippuu siitä, milloin, missä ja keneltä kysytään.

Vaikka miehet eivät kirjassa kovin suurta osaa saakaan, käy kyllä selväksi myös se, miten sukupuolittuneita asenteet ovat olleet. Naimatonta miestä siedettiin usein paremmin kuin naimatonta naista, vaikka molemmat olivat kummallisuuksia perhekeskeisessä maailmassa.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja siitä, miten tieto oli siinä popularisoitu. Tämä oli nopea lukea, mutta välillä piti kyllä olla tarkkana siitä, minkä otsikon alla oli menossa. Vaikka lukujako sinänsä oli selkeä, niiden sisältö harhaili välillä hieman.

Mutta, kiva kirja ja hyvä tietoisku sinkkuudesta!

Kirjan tiedot:

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen | Docendo 2024 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 29. Kirjailijan viimeisin teos

Maaliskooste

Maaliskuu hujahti ohi ja sain luettua aika paljon ja hyviä kirjoja. 

Olikin vaikea valita parasta kirjaa, mutta sanotaan nyt kuitenkin Tina Harneskin Lumeenkylväjät. Se oli hauska ja surullinen, ja käsitteli sekä saamelaisuutta että ajankohtaisena aiheena huonokuntoisten ikäihmisten pärjäämistä kotonaan. 

Tällä hetkellä luen Frank Herbertin Dyynin lapsia. Poliittiset juonittelut jees, puuduttavaa filosofointi ei oikein jaksa.

Luetut

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly
Liian äijäkirjoja omaan makuuni, mutta etenkin ensimmäisen osan dystopian kuvaus oli kiinnostavaa.

Tim Probert: Synkkiä aikoja

Lightfall-sarjakuvasarjan kolmas osa oli nimensä mukaisesti aika synkkä. Menetys ja menneisyyden valheet teemoina olivat kiinnostavia ja kuvitus edelleen hienoa. Voisin kuvitella, että kuvitus on ollut melkoisen haastavaa, melkein koko tarina nimittäin tapahtuu pimeässä. 

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Hauskasti kirjoitettu koskettava kuvaus vanhenemisesta ja perheen kaipuusta.

Ann-Christin Antell: Valkea lilja
Matkakuumetta herättävä historiallinen reissu Firenzen taidepiireihin.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 10

Isabella Bird kähveltää Iton takaisin itselleen ja suuntaa kohti ainujen maita. Aivan sama miten nyyhky tausta Charles Maries'lla oli, tyyppi oli ihan mulkero ja kohteli palvelijoitaan julmasti. Sarja jää harmillisesti tauolle, ilmeisesti siihen asti, että seuraava osa ilmestyy Japanissa. Toivottavasti pian!

Emily Carroll: A Guest in the House
Toimiva ja hienosti piirretty kauhusarjakuva kummituksista ja peloista.

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta 

Toivottavasti Jane Goodall todella jaksaa edelleen toivoa, vaikka maailma on mennyt muutamassa vuodessa huonompaan suuntaan...

Richard Osman: Ratkomme murhia

Hauska ja toiminnallinen cozy crime, jatkan kyllä sarjan parissa kunhan jatkoa tulee.

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Tiivis ja kansantajuinen kuvaus tekoälyn käytöstä ja mahdollisuuksista kirjastoissa.

Giovanni Di Grigorio & Alessandro Barbucci: Salaperäinen kartano

Sisarukset Grémillet sarjan kuudennessa osassa vietetään ökyhäitä saarella ja puidaan siskosten luonteiden nurjia puolia. Tämä tuntui jotenkin paljon osoittelevammin opettavaiselta kuin sarjan muut kirjat. Piirrokset olivat kuitenkin todella kauniita ja etenkin maisemat viehättivät.

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Kiva tarina 1920-luvun siirtolaisuudesta.

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Harvinaisen toiveikas dystopiasarjakuva.

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Vähemmän kasveja ja enemmän ihmisvihaa kuin oletin.

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Kiva ja sopivan kummallinen fantasiajunamysteeri.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja #08

Vanha juoni paketoitiin ja uusi aloitettiin. Alan jopa vähän lämmetä Jeanne/Vanitakselle.

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of Mankind

Vaihtoehtohistoriaa ja salamurhahommia kahdessa sarjakuvassa, joiden mieskeskeisyys ärsytti.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Klassikkojen klassikko oli ilahduttavaa luettavaa.