Nicola Griffith: Ammonite

Marghe’s suit was still open at neck and wrist, and the helmet rested in the crook of her left arm.

Jos joskus kaipaat scifiä, jossa ei ole ainoatakaan mieshahmoa, tässäpä kirja sinulle! Ainoa kirjan sivuilla näkyvä mies Nicola Griffithin Ammonitessa on päähenkilö Marghen isä, jonka kanssa käymäänsä keskustelua Marghe muistelee noin sivun verran.

Muuten ollaan täysin vapaita miehistä, koskapa he kuolevat virukseen jos erehtyvät naisten asuttamalle Jeep-planeetalle. Marghe on antropologi, joka saapuu planeetalle selvittämään muun muassa sitä, miten ihmeessä naiset hedelmöittävät itsensä ja/tai toisensa Jeepissä.

Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kansi on ruma ja kirjan nimi melko mitäänsanomaton. Onneksi kuitenkin otin tämän, koska tämä olikin aivan loistava sateenkaareva seikkailu!

Jeepissä Marghe lähtee yksinään reissun päälle tutustumaan paikallisiin yhteisöihin ja löytää matkan varrelta niin itsensä kuin rakkaudenkin. Tykkäsin paljon siitä, miten lähellä luontoa tarinassa ollaan. Etenkin pohjoisen kylmyys on hyytävää ja jännäsin Marghen selviytymisen puolesta. Matkakertomuksena tämä olikin jännittävä ja kuvauksena erilaisista kulttuureista kiehtova.

Jeep ei ole mikään rauhaisa utopia, koska naisetkin ovat ihmisiä. He osaavat olla julmia ja sotaisia, ja toisaalta myös suvaitsevia ja rakastavia. Naispareja ei tietenkään ihmetellä Jeepin paikallisten keskuudessa (heillä ei edes ole käsitystä siitä, mikä mies on), mutta myös planeetalle saapuneet tutkijat ja sotilaat ovat sateenkaarevia.

Taustalla häärii kapitalistinen Yhtiö, jonka palkkaamana Marghekin Jeepiin saapuu. Yhtiö haluaa vain kääriä voittoa ja virus, joka surmaa kaikki miehet ja osan naisistakin on heidän kannaltaan ongelma. Marghella on mukanaan kokeellista lääkettä, mutta mitä pitempään hän Jeepissä on, sitä vähemmän hän haluaa Yhtiön saavan jalansijaa siellä.

Ammonite ilmestyi alun perin vuonna 1992. Ainakin minusta se on kestänyt hyvin aikaa ja sitä oli miellyttävä lukea. Tarina etenee koko ajan ja pidin sekä Marghesta että sotilaita johtavasta Dannerista.

Kirjan tiedot:

Nicola Griffith: Ammonite | Gollancz 2012 (1. p. 1992) | 400 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella planeetalla

* Paha mieli, paras mieli : Juurettomuus

* Luonto sivuilla : Kosketuksissa luonnon kanssa

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Let’s go to the baths today, Miss Ikuko said, so we all got ready.

Hiromi Kawakamin Under the Eye of the Big Bird oli yksi tämän vuoden International Booker Prize -ehdokkaista. Ei se palkintoa voittanut, mutta kiinnosti silti sen verran, että halusin lukea tämän kun kirjastosta kerran löytyi.

Ja olipas merkillinen kirja. En oikein tiedä pidänkö tästä vai en. Luulen, että pidän kirjan ideasta enemmän kuin toteutuksesta.

Tässä siis ollaan post-apokalyptisissa maisemissa. Ihmiskunta on sukupuuton partaalla ja hajaantunut pienehköihin yhteisöihin, jota etsivät erilaisia tapoja selvitä. Löytyy vauvatehdasta, ihmisen ja eläimen risteytymiä, kloonausta, erilaisia erikoisia kykyjä ja kas vain, nuohan ovatkin kasvi-ihmisiä.

Kokonaisuutena tarina kattaa kymmeniä jos ei peräti satoja tuhansia vuosia, ja minun oli aika vaikea pysyä kärryillä siitä, oltiinko eri luvuissa vain eri yhteisöissä vai lisäksi aivan eri vuosituhannella. Kertojia on siis monta, joskin samoja tai ainakin saman nimisiä hahmoja esiintyy useassakin luvussa.

Yhteisinä hahmoina taustalla ja joskus kertojinakin hiippailevat vahdit ja äidit. Vahdit pitävät silmällä eri yhteisöjä ja määrittävät milloin niiden toimintaan olisi syytä puuttua ulkoapäin. Äidit taas ovat jotain muuta kuin ihmisiä ja heidän tehtävänään on kasvattaa lapsia. Lisääntyminen on kirjassa muutenkin yksi keskeinen teema ilmeisistä syistä.

Tarina oli helppo lukea, mutta se ei loppujen lopuksi herättänyt kovin suuria tunteita. Se taas johtuu siitä, että oikeastaan kukaan hahmoista ei tuntenut kovin suuria tunteita, tai toisinaan edes niitä pieniä.

Minulla oli lopussa vähän sellainen “mitä minä juuri luin? ja miksi?” -olo. Tässä kirjassa ihmiskunnan tulevaisuus ei ole valoisa ja aivan lopussa oleva eräänlainen toivonkipinä kyseenalaisti sen, mikä “ihminen” edes on.

Kirjan tiedot:

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird | Granta 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Ōkina tori ni sarawarenai yō (2016) | Englanninkielinen käännös: Asa Yoneda

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin muualta kuin länsimaista

* Paha mieli, paras mieli : Toivottomuus

* Luonto sivuilla : Jonkin uuden syntyminen

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

- Black bastard! Black bastard! kaikui papukaijan kimeä huuto pihassa.

Tämän vuoden Lukumatka menneisyyteen -haasteen kivoimpia löytöjä oli Marja-Leena Lempisen trilogia, jossa kerrotaan Suomesta Kanadaan 1920-luvulla muuttaneesta nuoresta Jennystä. Sain nyt viimeinkin luettua sarjan viimeisen osan Siivet ja juuret, josta tykkäsin myös.

Näiden kirjojen ehdottomia vahvuuksia on arjen kuvaus. Suuret dramaattiset, poliittiset käänteet tapahtuvat kauempana, mutta heijastuvat myös ihan tavallisten ihmisten elämään. Tämän osan tarina alkaa vuodesta 1934 ja laman hellittäessä Jenny uskaltaa perustaa oman kampaamon.

Jennyä seurataan nyt monien vuosien ajan ja arjen ilot ja surut ovat oikeastaan merkittävämpiä kuin toinen maailmansota. Sota herättää siirtolaisyhteisössä vahvoja tunteita ja pelkoa Suomen puolesta. Kirjassa kuvataan hyvin Jennyn huolta Suomen perheestään ja sitä, miten siirtolaiset haluavat kantaa kortensa kekoon niin kutomalla sukkia kuin keräämällä rahaakin emämaalle.

Toisaalta sota on Jennylle kuitenkin pienempi ja etäisempi huoli kuin puolison terveysongelmat ja parisuhteen rakoileminen. Tämän osan kantava teema onkin sen nimessä. Siirtolaiset ovat kasvattaneet juuret Kanadaan, uuteen kotimaahansa, ja se tarjoaa heille aivan erilaisen mahdollisuuden levittää siipensä. Suomi on maa, jossa synnyttiin, mutta Kanada on maa, jossa eletään ja rakennetaan.

Vaikka epävarmuus jäyti, eikä huomisesta tiennyt, tajusin, että usko omaan itseen auttoi. Matka Jokinotkon kotimökistä tähän hetkeen oli ollut pitkä. Olin raivannut tieni suomalaisella sisulla, savolaisella huumorilla. Niillä eväillä aioin myös jatkaa.

(s. 347)

Samalla tulee hyvin esiin se, miten Jennykin etääntyy Suomen perheestään. Kirjeet kyllä vaihtuvat, mutta hän saa kaikki uutiset jälkikäteen eikä esimerkiksi näe sisarustensa lapsia. Kaikilla on omat elämänsä eikä yhteydenpito ollut helppoa ja nopeaa.

Jäin vähän toivomaan jatkoa! Pääseekö Jenny ikinä kyläilemään Suomessa? Miltä se tuntuisi, kun on ollut vuosikymmeniä muualla? Mutta toisaalta sarja päättyi hyvään paikkaan ja tarina tuntui kokonaiselta, joten ei jatko-osalla sinänsä ole oikeastaan tarvetta.

Kirjan tiedot:

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret | Icasos 2024 | 356 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Amman lukuhetki ja Kirjarouvan elämää

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Trilogian päätösosa

* Luonto sivuilla : Kirjan nimessä on luontosana

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja

Luin Riina Tanskasen ensimmäisen Tympeät tytöt -sarjakuva-albumin näköjään kolmisen vuotta sitten. Tämän Luokkakipuja-kirjan teema on pohjimmiltaan sama: sukupuoliroolit sekä tyttönä ja naisena olemisen vaikeus.

Tällä kertaa niitä tarkastellaan talouden ja etenkin kapitalismin kautta. Millaisen naiskuvan toistaminen ja suoranainen pakkosyöttö hyödyttää eniten kapitalismin pyörittämää yhteiskuntaa? Mitä ja millaisia mielikuvia naisille myydään?

Teemaa tarkastellaan kahdeksassa tarinassa eri näkökulmien kautta. Itse tykkäsin eniten Luokkakipuja- ja Syrjäseutujen tytöt -luvuista. Ensimmäisessä pureudutaan siihen, miten Suomi itse asiassa on luokkayhteiskunta ja miten vaikeaa luokkanousu on.

Näennäisesti kaikilla on samat mahdollisuudet esimerkiksi opiskella yliopistossa, mutta onhan se paljon vaikeampaa jos suvulla ei ole lainkaan akateemisia perinteitä. Tarinassa tulee hyvin esille nuoren työläistaustaisen opiskelijan ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunne ja paine olla samanlainen kuin varakkaammat opiskelukaverinsa. Samoin myös se, miten akateeminen koulutus voikin ulkopuolistaa sinut perheestäsi ja vanhoista tutuistasi.

Syrjäseudun tytöissä puolestaan ollaan kuolevalla maaseudulla, pikkupitäjässä, josta tytöt häipyvät heti kun voivat. Paitsi ne, jotka jäävät. Tässäkin tarinassa nuori nainen tuntee ulkopuolisuutta monella tavalla. Kotiseudulla hän jää aivan eri maailmaan kuin se kaupunkiin opiskelemaan muuttanut kaverinsa. Samaan aikaan hän ei oikein kuulu myöskään miesvaltaiselle syrjäseudulle, jossa ennakkoluulot kukoistavat.

Tarinat toimivat hyvin toistensa peilikuvina ja kertovat siitä, miten vaikeita valintoja elämässä tulee eteen.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja mitä useampi sen lukee, sitä parempi. Etenkin miesten soisi kurkistavan edes tämän verran siihen, millaista naisten elämä voi olla. Koskaan ei ole kyllin hyvä äiti, työntekijä, opiskelija tai nainen.

Että semmosta.

Myös Työväenmuseo Werstaan näyttely on katsomisen arvoinen, semminkin koska isommista originaalipiirroksista teksti on helpompi lukea. Ymmärrän kaunofontin taiteellisen arvon, mutta kirja on varmasti todella haastava jos on lukivaikeus. Minunkin oli hankala hahmottaa niitä puhekuplia, joissa teksti jakautui kahtia esimerkiksi hahmojen päiden ympärille.

Kirjan tiedot:

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja | Into 2025 | 207 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Riittämättömyyden tunne

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands (Emily Wilde #02)

The foot would not fit in my suitcase, so I wrapped it in cloth and wrestled it into an old knapsack I sometimes carry with me on expeditions.

Ihastuin Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjan ensimmäiseen osaan eikä toinen osa ollut ollenkaan pettymys! Emily on vain niin loistava päähenkilö, tutkija joka ei pyytele anteeksi itseään tai vähättele omia taitojaan.

Emily Wilde’s Map of the Otherlands alkaa joitain kuukausia ensimmäisen osan jälkeen. Emilyllä on työ alla kartta haltiamaista, mutta varsinainen juoni keskittyy Emilyn tavoitteeseen löytää ovi nimenomaan kollega-rakastettu Wendellin haltiakotiin. Sitä lähdetään sitten etsimään Sveitsin Alpeilta.

Emilyn lisäksi tykkäsin tosi paljon kirjan muista hahmoista. Wendellistä harmillisesti ehkä vähiten, mutta toisaalta hän oli loppujen lopuksi aika pienessä osassa tarinaa. Hän on tällä kertaa pulassa ja sopivasti tajuton osan tarinaa, ja on Emilyn vuoro pelastaa hänet.

Toiminallisempia ovat Farris Rose, osastonjohtaja yliopistosta, sekä Emilyn veljentytär Ariadne, joka vasta opiskelee haltiatietoa.

Apart from a few bruises, she [Ariadne] was largely unharmed, and now that the shock had worn off she seemed to view the attack as a thrilling tale ripe for scholarly documentation, and as already making notes on the subject. An entirely unhealthy response to attempted murder, of course; I have never been more convinced that she has the making of a dryadologist.

(s. 272)

Mainioita hahmoja ja tykkäsin siitä, että vaikka Rosen ja Emilyn välit eivät alussa parhaat olleetkaan, he pystyivät silti kohtaamaan toisensa tutkijoina ja ymmärtämään toisiaan sitä kautta.

Emilyn lisäksi minua viehättää kirjan maailma ja sen kaikenkirjava haltiakansa. Sveitsiläisen pikkukylän asukkaat suhtautuvat heitä ympäröivään luontoon ja haltioihin kovin eri tavalla kuin kaupunkilaiset, joiden elämässä haltiat eivät ole koko ajan läsnä.

Haltiat ovat kokoon ja ulkomuotoon katsomatta tavalla tai toisella pelottavia, ja monille lajeille ihmiset ovat saaliita ja maukkaita pikku välipaloja. Tarina jättikin sopivasti auki sen, miten vieras Wendell loppujen lopuksi onkaan ihmisvalepukunsa alla. Ehkäpä se selviää seuraavassa osassa? Joka tapauksessa täytyy ehdottomasti lukea sekin.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands | Orbit 2024 | 337 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan toinen osa

* Luonto sivuilla : Rinnakkaiselo

Syyskooste

Syyskuu oli vähän vähäisempi lukukuukausi. Töissä on ollut sen verran kiirettä, että en ole jaksanut lukea kovin paljoa kotona. 

Etenkin kun nyt alkaa pari uutta lukuhaastetta, Luonto sivuilla -haasteen uusin kierros sekä Älä aloita uutta sarjaa, jossa luetaan keskeneräisiä sarjoja (ja niitähän riittää, hah).

Syyskuun paras kirja oli Emmi Itärannan Lumenlaulaja, joka oikeastaan jätti halun lukea kirjoja muistakin Kalevalan naisista.

Tällä hetkellä luen Heather Fawcettin Emily Wilde's Map of the Otherslands -kirjaa. Kerrassaan hurmaava sarja ja tykkään Emilystä tosi paljon!

Luetut

R.S. Burnett: Whiteout
Selviytymisseikkailu jätti toivomisen varaa, mutta plussaa kritiikistä USA:n ilmastopolitiikkaa kohtaan.

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia
Keskiajan true crimeä, olisi ollut aineksia kahdeksikin kirjaksi.

Anu Holopainen: Salome
Perheellistymistä ja itsemääräämisoikeutta lähitulevaisuudessa, kiinnostavan epämiellyttävät päähenkilöt.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_It: muista uskoa unelmiisi

Aloin lukea Fok_It -strippejä vasta tänä vuonna ja sopivasti ilmestyikin uusi albumi. Tässä eniten iskivät työelämää käsittelevät stripit, joita olikin aika monta.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja
Kauniisti kirjoitettu tarina Louhesta.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Helpon työn löytämisen vaikeus oli kyllä huvittava.

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 13

Tuttua Fingerporia. Tähän albumiin ei sattunut kovin montaa suosikkiani, mutta yllättävän paljon oli sellaisia, joita en ollut koskaan nähnytkään.

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Klassikkomangan uudelleenkerronta oli ihan kiinnostava lukukokemus ja kuvaus 1950-60-luvun robottipohdinnoista.

Stephen King: Carrie

Kauhuklassikko oli hyvä kuvaus perheväkivallasta ja koulukiusaamisesta.

Stephen King: Carrie

Uutinen Westoverin (ME) Enterprise-viikkolehdessä 19. elokuuta 1966.

Sivistin itseäni kauhuklassikolla! Olen joskus nähnyt jonkin Carrie-elokuvan, mutta kirja oli vielä lukematta. Tämä olikin vetävämpi kuin oletin.

Juoni lienee useimmille tuttu. Väkivaltaisen fundamentalisti-äitinsä kasvattama Carrie on koulukiusattu. Tilanne muuttuu entistä kurjemmaksi kun Carrien ensimmäiset kuukautiset alkavat koulun suihkussa. Tämä yksittäinen julma kiusaamistilanne saa lumipallon vierimään rinnettä alas ja pian koko kaupunki on liekeissä.

Kirjaimellisesti.

Oletin tarinan kulkevan suoraviivaisesti Carrien kertomana, joten kirjan rakenne yllätti. Tarinalla on monta kertojaa Carriesta kiusaajiin, ja nykyhetki keskeytyy usein uutistiedotuksiin ja otteisiin tulevista silminnäkijälausunnoista. Carrien telekineettiset voimat ovatkin tässä maailmassa perinnöllisiä ja tieteellisen tutkimuksen alla.

Osa näistä tutkimusteksteistä ja tietokirjaotteista nosti karvat pystyyn, niin naisvihamielisiä ne tuntuivat olevat. Telekinesia kun aktivoituu vain naisissa ja voi kauhistus sentää, ei naisilla pitäisi sellaista valtaa olla, lukkojen taakse kaikki syntymästä saakka. Onneksi narratiivi itsessään ei taivu samalle kannalle; ainakin minusta tuntui, että lukijan olikin tarkoitus pöyristyä näistä.

Ilmeisesti lukijan ei ollut tarkoitus pöyristyä Stephen Kingin loppumattomasta kiinnostuksesta tisseihin. Tulipahan ainakin selväksi mistä hän tykkää.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta ja säälin Carrieta aivan loputtomasti. Tarina kuvaa hyvin julmuutta, jota tapahtuu kodeissa suljettujen ovien takana. Carrien äiti on uskonkiihkossaan ja synninpelossaan suorastaan järjiltään.

Samoin tässä kuvataan hyvin sitä julmuutta, jota koulukiusatut voivat kohdata. Oikeastaan pidin siitä, miten sukupuolittunutta Carrien kiusaaminen tässä oli. Pahimmat kiusaajat olivat nimenomaan tyttöjä, jotka iskivät heti toisen heikoimpiin kohtiin.

Kiusaamisessa näkyivät myös yhteiskuntaluokat: pääpahis Chris uskoo selviävänsä mistä vain, koska isi on rikas lakimies. Mitäpä sitä turhaan tuntee syyllisyyttä tai katumusta heikompiensa polkemisesta, sehän on suorastaan luonnonlaki. Uskottavan vastenmielinen hahmo.

Ei kai pitäisi olla massamurhaajan puolella, mutta ymmärsin kyllä hyvin, mistä Carrien raivo kumpuaa ja miksi se viimeinen olki katkaisi kamelin selän. Juuri kun hän on löytänyt oman voimansa ja pienen uskon tulevaisuuteen, se revitään häneltä raa’asti pois.

Carrie ei kuvitellut kenenkään tajuavan, miten hirveästi rohkeutta oli tarvittu siihen että hän ryhtyi tähän, että hän jättäytyi kaiken sen armoille mitä ilta hirveimmillään saattaisi tuoda mukanaan.

(s. 112)

Rajansa kaikella, myös sillä, miten paljon paskaa niskaan ihminen voi ottaa.

Kirjan tiedot:

Stephen King: Carrie | Tammi 2004 (1. p. 1987) | 211 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Carrie (1974) | Suomennos: Tuula Saarikoski

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Jokken kirjanurkka, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on kirjoitettu ennen kuin synnyit

* Paha mieli, paras mieli : Perheväkivalta

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Kaksi monitoria näytti kuvaa samasta ihmisestä.

Lue maailma vuodessa -haasteeseen luettiin syyskuussa kirja, jonka on kirjoittanut kirjailija, joka on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta. Luin tähän lukulistallani muutenkin olleen japanilaisen Kikuko Tsumuran kirjan Unelma helposta työstä.

Tämä oli rakenteeltaan erilainen kuin kuvittelin. Kirja olisi melkein voinut olla novellikokoelma, mutta kaikissa oli kuitenkin sama nimettömäksi jäävä, 36-vuotias naispäähenkilö, joka kokeili erilaisia työtehtäviä. Hän on irtisanoutunut työstään työuupumuksen vuoksi ja haluaisi työpaikan, jossa ei tarvitsisi olla vastuussa yhtään mistään tai edes tehdä juuri mitään.

Täytyy sanoa, että maailmassa on kyllä merkillisiä työnkuvia. Tykkäsin kirjasta paljon jo ihan siksikin, että en varmasti ole ikinä lukenut tällaisista töistä missään muussa kirjassa. Tuskin luenkaan, päähenkilö kun ehtii olla niin julisteiden kiinnittäjä kuin bussissa kuulutettavien mainosten laatijakin.

Luulen, että työpaikat ja niiden merkitys (tai huvittavuus) aukenevat parhaiten japanilaiselle lukijalle, jonka on syntynyt tuohon työkulttuuriin. Ehkä julisteiden kiinnitys talojen seiniin on siellä huomattavasti merkittävämpi homma kuin täällä?

Tais sitten ei ja se oli lisäkerros huumoriin. Niin minä sen ainakin otin.

Päähenkilö, joka halusi päästä tehtävissään helpolla, ei vain voi vastustaa niiden vakavasti ottamista. Jokainen kirjan hahmo suhtautuu työhönsä suurella intohimolla ja suorittaa sitä kuin maailman tärkeintä tehtävää. Selittää kyllä sen, miksi päähenkilö alun perin uupui.

Olin lukenut netistä, että se selitys päti melkein kaikkeen. Irtisanomisilmoituksen saattoi hoitaa “henkilökohtaisilla syillä”, sillä ne kattoivat kaiken mahdollisen: esimiehen häijyt huomautukset, kadonneet dokumentit, joista oli joutunut syyttömänä vastuuseen, työkavereiden levittämät ilkeämieliset juorut. Työn sisältö oli saatettu vaihtaa toiseen kun ei ollut suostunut ryyppyiltaan asiakaspapparaisen kanssa, ja oli joutunut siitä vastuuseen… Vaikka kuinka kimurantit taustatekijät saattoi pelkistää “henkilökohtaisiin syihin”.

(s. 51)

Oikeastaan olisin oikein mielelläni lukenut vielä lisääkin merkillisistä ammateista ja tästä päähenkilöstä. Oli suorastaan harmi, että kirja loppui. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta suomennoksesta.

Kirjan tiedot:

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä | Into 2022 | 301 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Kono yo no tayasui shigoto wa nai (2015) | Suomennos: Raisa Porrasmaa

Luettu myös:

Kirja vieköön, Kulttuuri kukoistaa, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Syyskuu: Kirjailija on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (työuupumus)

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Öinen lehto lumen alla: tällaisiin paikkoihin tultiin vainajia kohtaamaan ennen kuin tämä maa rakennettiin kirkkoja täyteen, ja monesti sen jälkeenkin salaa.

Emmi Itärannan Lumenlaulaja oli minulle yksi niistä kirjoista, joita oikein odotin. Hänen aiemmat kirjansa ovat olleet hyviä ja kiinnostavia, ja todella erilaisia keskenään.

Lumenlaulaja vie Kalevalan maailmaan, tällä kertaa Louhen kertomana. Nuoren Lauhan koti Pohjolassa jää valloittajien alle ja menetysten jälkeen Lauha löytää kodin Metsänpeitosta, naisten turvapaikasta. Vuosien kuluessa Lauha kasvaa ja lopulta hän on Louhi, valmis ottamaan takaisin paikkansa Pohjolan valtaistuimella.

Onneksi olin jo lukenut tästä muutaman lukijan fiilikset, kirjan alku nimittäin tuntui hieman hitaalta. Mikä oli sinänsä ihme, koska tarinassa itse asiassa tapahtui aika paljon! Ehkä se johtui miljööstä, Tuonelan naapurusto ja Metsänpeitto kun ovat verrattain rauhallisia paikkoja.

Jossain sadannen sivun paikkeilla vauhti alkoi kiihtyä ja sitten oltiinkin täysillä mukana Kalevalan tapahtumissa.

Ne ovat minulle sen verran tuttuja, että Louhen tarinan loppu ei yllättänyt, mutta kyllähän se silti sydämeen kävi. Itäranta kirjoitti Louhen hienosti kolmiulotteiseksi hahmoksi, joka on paljon muuta kuin Kalevalan kuvaama harvahampainen, ilkeä noita. Louhi rakastaa ja haluaa ja suojelee kansaansa, ja sokeutuu lopulta sille, mikä on oikein ja kohtuullista.

Tarina asettaa vastakkain Pohjolan matriarkaatin ja Kalevanmaan patriarkaatin. Pohjolassa naista ei alisteta ja jokainen saa tehdä asioita, joissa on hyvä. Pohjola ja Metsänpeitto ovat myös suvaitsevaisia ja tarina onkin ilahduttavan sateenkaareva. Täydellinen paikka ei Pohjolakaan ole ja Louhi on uskottavan sokea sen kipupisteille kuten palkollisten kohtelulle.

Tykkäsin todella paljon Itärannan maalailevasta kielestä, joka sopi hyvin niin tunnetilojen kuin maisemienkin kuvailuun.

Halla lähestyi maan sisältä, se syöksyi rosoisen kallion ja louhikkoisen maan poikki, keräsi itseensä kivien terävää voimaa ja kasvoi, kunnes vyöryi suustani niin väkevänä, että oli kuin talvimyrsky olisi puhaltanut lävitseni ja repinyt minut kappaleiksi. Sade luisui lumeksi, jähmettyi jääksi, putosi kirkkaina terävinä sirpaleina, hyytyi puikoiksi puiden oksiin ja kivien reunoihin. Kuura peitti kuuset ja männyt, taukosi valkoisena aaveena koivujen ja pihlajien vihreisiin, suonikkaisiin lehtiin.

(s. 146)

Kirjan tiedot:

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja | Teos 2025 | 409 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Jorman lukunurkka ynnä muut

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kärsimys

Anu Holopainen: Salome

Santeri latoi buffapöydästä rivin sushipaloja lautaselleen, koukkasi nokareen wasabia ja nappasi puikot telineestä.

Anu Holopaisen Salome ilmestyi viime vuonna ja ajattelin jo silloin, että pitääpä lukea tuo joskus. Se joskus oli nyt ja tämä olikin kiinnostava kirja, vaikka perheellistyminen ei olekaan aihe, josta erityisesti tykkään lukea.

Tässä perhettä alettiin kuitenkin perustamaan astetta erikoisemmasta lähtökohdasta. Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Santeri haaveilee isyydestä. Hänellä on naisystävä, tavallaan. Salome on aippi, tekoälypersoona, mielipiteitä rankasti jakava robottikumppani. Koska Salome ei voi kantaa lasta, Santerin on etsittävä sijaissynnyttäjä, Milja.

Hahmoina sekä Milja että Santeri olivat aika epämiellyttäviä, mutta kiinnostavilla tavoilla. Miljan näkökulma ei tuonut mielestäni tarinaan mitään suurta lisäarvoa ja ilman sitä tarinaan olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa. Eniten sympatiaa sai ehdottomasti Salome, jonka tietoisuuden kehittymisestä olisin lukenut mielelläni lisääkin!

Tarinassa tulevat koko ajan esille moraaliset kysymykset ja itsemäärämisoikeuden rajat. Santerilla on mielestään toimiva parisuhde. Ulkopuolisten mielestä parisuhde ei voi olla sen enempää toimiva kuin parisuhdekaan, koska toinen on miellyttämään ohjelmoitu tekoälypersoona.

Tykkäsin siitä, että eri ihmiset näkevät aipit eri lailla. Ei koko maailma voi koskaan olla samaa mieltä mistään, joten tässäkin osa ihmisistä näkee aipit säälittävien inceleiden panonukkeina, osa taas kokoontuu aippiensa kanssa kotoisiin parisuhdeiltoihin.

Salomen kasvava tietoisuus itsestään jäi sikäli kiehtovasti kesken, että ei selvinnyt onko hän uniikki yksilö, vai ovatko muutkin aipit alkaneet havahtua ulos ohjelmoinnistaan. Milloin ne/he ovat niin inhimillisiä, että voivat itse määrätä omista asioistaan?

Kysymys itsemääräämisoikeudesta tulee esiin ennen pitkää myös Santerin ja Miljan välillä. Milja on luvannut sopimuksella antaa kehonsa Santerin lapsen kasvupaikaksi, mutta miten paljon oikeuksia Santerilla loppujen lopuksi onkaan?

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja. Tuntui vähän siltä, että tällaisia asioita voi periaatteessa tulla tulevaisuudessa vastaan oikeassa elämässäkin.

Kirjan tiedot:

Anu Holopainen: Salome | Karisto 2024 | 334 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robottikumppani

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia

Valencia, marraskuun 1. päivä vuonna 1441.

True crime ei ole ollenkaan minun juttuni, paitsi näköjään jos se on historiallista true crimea. Silloin tapauksiin liittyvät henkilöt, niin omaiset kuin syyllisetkin, ovat varmasti manan majoilla.

Hannele Klemettilän Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia kertoo juuri siitä, mitä kirjan nimikin sanoo. Kirjaan on koottu 11 murhatapausta, tai ainakin murhatyyppiä. Kattaus on laaja ja tästä löytyy niin mustasukkaisuusmurhia ja attentaatteja kuin eläimistä johtuvia kuolemantapauksiakin.

Aihe oli kiinnostava ja kirja on hyvin kirjoitettu, mutta mietin lukiessani, että tästä olisi saanut oikeastaan kaksi kirjaa. Yhdessä kerrottaisiin oikein perinpohjaisesti näistä ja muista samanlaisista tapauksista, koska keskiajalla ei näköjään säästelty arsenikissa ja terävissä puukoissa.

Toisessa kirjassa voitaisiin perehtyä tarkemmin keskiajan oikeuskäsitykseen ja siihen, mistä se juontaa juurensa. Kalman karamellienkin tapaukset asetetaan laajempaan konseptiin ja kun syyllinen saa rangaistuksen, kirjassa selitetään, miksi rangaistus oli sellainen kuin oli. Jotkut näistä olivat minulle nykylukijalle todella outoja (sika puettiin ihmiseksi?? ja hetkinen, sika joutui oikeuteen??), mutta ne olivat aivan järkeenkäypiä aikalaisten mielestä.

Minusta nämä osuudet olivat itse asiassa kirjan parasta antia, koska eri aikojen ja maiden kulttuurit ovat aina kiehtovia! Olisin voinut lukea paksummankin kirjan aiheista “näin katolinen uskonto vaikutti rangaistuksiin”, “näin vankeja kohdeltiin”, “millaiset murhat koettiin jopa hyväksyttäviksi” ja “tätä kummalliset teloitusrituaalit tarkoittivat keskiajan ihmisille”.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä tästä ja se sai haluamaan lisää samankaltaisia kirjoja.

Kirjan tiedot:

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia | Docendo 2024 | 256 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Thildan kuvasto

R.S. Burnett: Whiteout

This is the Wartime Broadcasting Service from the BBC in London.

Mikäpä sen rattoisampaa kuin lukea tarina selviytymisestä ääriolosuhteissa. Tykkään näistä sekä faktana että fiktiona, joten R.S. Burnettin Whiteout kuulosti lupaavalta.

Tarinan alussa brittiläinen jäätikkötutkija Rachael on yksin Antarktiksella. Radiosta toistuu BBC:n tiedotus alkaneesta ydinsodasta, mutta muuta elämää ei jäätiköltä löydy. Rachael päättää lähteä uhkarohkeasti kohti isompaa tukikohtaa katsomaan, onko hän tosiaan yksin maailmassa.

Rachaelin tarpomista jäätiköllä ja lumimyrskyssä oli kiva ja jännittävääkin lukea tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen ei voinut kuin todeta, että hän on ilmeisesti jotain sukua Hannu Hanhelle, niin uskomattoman hyvä onni hänellä oli.

Tällaisissa tarinoissa tykkään enemmän siitä, että vaikeuksista selvitään voittoon nokkeluudella. Oli tässä sitäkin, mutta silti suurimmat vastoinkäymiset ratkesivat harmillisesti silkalla hyvällä tuurilla.

En myöskään oikein tykännyt “yllättävästä” juonenkäänteestä, jonka näki tulevan kilometrin päästä. Ja kaiken lisäksi en oikein jaksa sitä, miten nainen on jonkun mielestä (itsensä, puolisonsa) heti huono äiti kun valitsee työn kotiäitiyden sijaan. Rachaelin siippa olisi joutanut roskiin.

Mutta! Se mistä yllätyin ja suorastaan pidin oli se, miten avoimen kriittinen tämä kirja oli Yhdysvaltojen nykyistä ilmastopolitiikkaa kohtaan. Oikeastaan politiikkaa ylipäätään, mutta ilmastonmuutoksen ja lähestyvän, USA:n aiheuttaman jäätikkökriisin vuoksi Rachael Antartiksella on.

Burnett suomii USA:n ja etenkin sen presidentin välinpitämättömyyttä ja ahneutta oikein antaumuksella. Koska olen samaa mieltä hänen kanssaan, tätä oli suorastaan ilahduttavaa lukea.

Kirjan tiedot:

R.S. Burnett: Whiteout | HarperCollins 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Elokooste

Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyy nyt elokuun lopussa. Sain sen suoritettua täydellä bingoruudukolla ja haastekoonti on täällä.

Noin kokonaisuutena elokuu oli lukuisa kuukausi, mutta käytännössä lukeminen kyllä painottui vahvasti pariin ensimmäiseen viikkoon. Tämän viimeisen viikon olen ollut suorastaan saamaton ja postannut viimein parista aiemmin lukemastani kirjasta. 

Epäilen vähän joutuneeni jonkinlaisen lukuähkyn kouriin Eddings-maratonien jälkeen, mutta eiköhän se tästä. Lähden parin päivän reissulle ja elän toivossa, että saan ainakin reissukirjan luettua. Reissukirja on R. S. Burnettiin Whiteout ihan vain sillä perusteella, että se on ohut pokkari. Jep, korkeat kriteerit!

Elokuun paras kirja oli Marie Brennanin Voyage of the Basilisk. Minulla on selvästi jokin henkinen blokki sarjan suhteen, koska en vain saa tartuttua seuraavaan osaan vaikka se on hyllyssä ja tykkää sarjasta todella paljon. Taidan pelätä, että se loppuu.

Luettu & blogattu

David Eddings: Eleniumin taru
Teinivuosieni fantasiasarja veti edelleen hyvin.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Leppoisaa maalaisromantiikkaa, turha mustasukkaisuusdraama oli kyllä rasittava.

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Suomalaisen mytologian tunnelmaa, mutta myös selvää jatko-osa -fiilistä.

Maiju Markkanen & Tero Tiittanen: Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia

Teknisesti ottaen tämä on tietokirja, mutta sopisi hyvin myös aikuisten vitsikirjojen joukkoon. Lyhyitä, enimmäkseen muka-hauskoja mokia ja noloja tilanteita työpaikalla. Meni nopeana välipalakirjana, mutta jäi sellainen olo, että hohhoijaa, nämä on kuultu ennenkin.

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk
Kunnon seikkailu ihanan luonnontutkijan matkassa.

Jane Austen: Kasvattitytön tarina
Klassikko tai ei, tylsä tämä ainakin oli.

David Eddings: Tamulin taru

Jatkosarjankin parissa viihtyi ihan hyvin.

Kayoru: Rakastunut robottiin
Kaksiosainen shoujo-mangasarja ei ollut turhan syvällinen.

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Feel good -kirja, jossa tavallista duunarimpi ote.

Lee Welch: Mr Collins in Love

Sateenkaarevassa uudelleentulkinnassa Collins on myös neuroepätyypillinen.

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Pakistaniin sijoittuva tarinan ensimmäinen osa oli kiinnostavampi kuin Lontoosen sijoittuva toinen osa.

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen.

Elokuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin kirja kirjailijalta, joka on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan. Luin tähän pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien kirjan Ystävistä parhain.

Haastekohta oli sikäli erinomainen, että tarkoitukseni on ollut lukea Shamsielta jotain jo vuosien ajan. Vitkuttelu ja lukujonossa roikkuminen päättyivät siis viimein!

Ystävistä parhaimman tarina on jaettu kahteen osaan. Ensin ollaan Pakistanin Karachissa vuonna 1988. Teini-ikäiset Zahra ja Maryam ovat bestiksiä, jotka kipuilevat paitsi teini-iän myös Pakistanin hirmuhallinnon kanssa. Tytöt tekevät huonon valinnan, jonka seurauksia puidaan vielä tarinan toisessa osassa Lontoossa vuonna 2019.

Tykkäsin enemmän kirjan ensimmäisestä osasta. Shamsie kuvaa hyvin paitsi tyttöjen teini-ikää myös pakistanilaisia luokkaeroja. Maryamin perhe on rikas ja hän odottaa perivänsä isoisänsä johtavan yrityksen. Heidän seurapiireissään huolet ja rikokset maksetaan pois. Hämäräbisneksistään huolimatta isoisä yrittää takoa vastuuntuntoa ja johtajuuttaa Maryamiin.

Zahran perhe ei ole yhtä varakas ja toimittaja-isän ura ja elämä ovat vaakalaudalla hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Hirmuhallinto on huomattavasti enemmän läsnä Zahran elämässä ja hän tekee kaikkensa elääkseen moitteetonta elämää. Vain siten hän voi varmistaa saavansa stipendin ulkomaiseen yliopistoon.

Yksi väärä päätös ja tytöt joutuvat kantamaan sen seurauksia loppuelämänsä ajan.

Tuo Lontooseen sijoittuva osuus viehätti minua vähemmän, koska aikuisina naisina Zahra ja Maryam oli kuvattu vieläkin stereotyyppisemmiksi. Minun oli myös todella vaikea uskoa, että kumpikin olisi hautonut kaunojaan 30 vuotta puhumatta niistä koskaan toisilleen. Eivät he olleet aikuisina sellaisia ihmisiä.

Mutta kokonaisuutena kirja oli kyllä kiinnostava ja luin sen mielelläni loppuun. Teksti oli sujuvaa ja vaikka tarina hidastelikin välillä paikoillaan, minä pidin niistä kohdista, joihin se jäi kiinni. Teini-ikää, salaisuuksia ja ystävyyttä kaikkine ongelmakohtineen kuvattiin hyvin.

Kirjan tiedot:

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain | Gummerus 2023 | 336 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Best of Friends (2022) | Suomennos: Cristina Sandu

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirja hyllyssä, Anun ihmeelliset matkat ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Elokuu: Kirjailija on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan

Lee Welch: Mr Collins in Love

“Good, Mr Collins,” said my patroness, Lady Catherine De Bourgh. “That sounds most satisfactory.”

Harhauduimme Lauran kanssa Kasvattitytön tarinasta takaisin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan, koska silmiini sattui tämä sateenkaareva pienoisromaani. Lee Welchin uusi omakustanne Mr Collins in Love on vain 151 sivun pituinen, joten se oli nopea lukea.

Tämän tarina alkaa muutamaa kuukautta ennen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Pääosassa on klassikon huvittava pappi herra Collins. Hänen suojelijansa Lady Catherine painostaa häntä naimisiin, mutta Collins ei halua ketään rikkomaan kotinsa rauhaa. Lisäksi kuvioon on palannut lapsuudenystävä Jem, joka saattaa hyvinkin olla muutakin kuin ystävä.

Tarinan romanssi ei suuremmin sytyttänyt ja tuntui enemmänkin sellaiselta FWB-suhteelta. Jem oli hahmona aika yhdentekevä eikä hänelle ollut kirjoitettu oikein muuta luonnetta kuin uskollinen ystävä. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että romanssin tunnun puutteeseen vaikutti vahvasti se, miten Collins oli kuvattu.

Hän on nimittäin tarinassa neuroepätyypillinen henkilö. Seurapiirien normit ja säännöt ovat hänelle usein täysin käsittämättömiä, ja hän yrittää pärjätä matkimalla muita. Tämä autismin kirjon henkilön maskaus oli kuvattu hyvin, samoin Collinsin jatkuva epäonnistumisen pelko. Hän pelkää elämänsä tuhoutuvan jos joku saa selville, miten eri tavalla hän näkee maailman.

Neuroepätyypillisyydestä johtuen Collins ei myöskään näe suhdettaan Jemiin samalla tavalla kuin Jem ja mekin lukijoina sen näimme. Collins ei oikein ymmärrä, miksi puuhastelun Jemin kanssa pitäisi loppua, kun hän purjehtii avioliiton satamaan. Eihän niillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Vai onko? Miksi?

Joka tapauksessa tärkeäksi osoittautuu oikeanlaisen vaimon löytäminen ja tykkäsin keskustelusta, jonka Collins lopulta käy Charlotte Lucasin kanssa. Pidin myös siitä, että Welch ei sinänsä pehmentänyt Collinsia. Hänen käytöksensä on aivan samanlaista kuin klassikossakin, nyt sille vain tarjotaan toisenlaista selitystä kuin “onpahan vain sietämätön luonne”.

Kirjan tiedot:

Lee Welch: Mr Collins in Love | omakustanne 2025 | 151 sivua | eKirja

Maija Kajanto: Pyykkipäivä (Puistokadun pesula #01)

Eukalyptuspuut suhisivat.

Maija Kajannon Pyykkipäivä aloittaa uuden feel good -sarjan, joka ei yllättänyt, mutta viihdytti kyllä. Viihdekirjallisuus on nyt puhuttanut ainakin kirjasomea ja tämä oli aivan kelpoinen genrensä edustaja. Kirjassa oli myös pari vähän omaperäisempää juttua, joista pidin.

Homman nimi on tällä kertaa se, että kolmeakymmentä lähestyvä Inka päättää perustaa pesulan palattuaan Australian reissulta. Fiftari-tyylistä tykkäävä Inka haluaa pesulansa toistavan samaa estetiikkaa, ja eiköhän siitä vain kehitykin kotoinen koko pikkukaupungin pesänen.

Perusperiaate on siis sama kuin nyt vaikka Kajannon Kahvila Koivu -sarjassa. Jos olet lukenut sen, olet melkein lukenut tämänkin, mutta sehän tässä oikeastaan onkin se pointti. Ei kaikessa kirjallisuudessa tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Genrellä on rakastetut trooppinsa ja juuri niiden vuoksi näitä luetaan.

Pyykkipäivässä tykkäsin kuitenkin eniten niistä vähän epätyypillisimmistä yksityiskohdista. Kerrankin perustetaan aivan itse pesula, ei peritä kirjakauppaa, kahvilaa tai muutakaan hieman vähemmän duunari-henkistä yritystä. Inka hakee pesulalle starttirahaa ja tarina muistaa koko ajan sen, että tulojen on oltava suuremmat kuin menot. Suurimman asiakkaan lähtö olisi taloudellinen katastrofi.

Tykkäsin myös tärkeässä osassa olevasta ylisukupolvisesta ystävyydestä. Inka tutustuu palvelutalossa asuvaan Hilmaan, joka kipuilee oman pärjäämisensä kanssa. Lähinnä siis sen, että palvelutalo ei tunnu omalta paikalta, koska jaksamista olisi enemmän kuin useimmilla muilla sen asukkailla.

Pidin myös siitä, miten tarina tässä päättyi. Inkan osalta se oli tavallaan ennalta-arvattava, mutta tapa, jolla pitkäaikainen unelma toteutettiin, oli kiinnostavan erilainen.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan jos siltä sitten tuntuu.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Pyykkipäivä | WSOY 2025 | 347 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

Haastekoonti: Fantastinen kesä 2025

@sivukerrallaan järjestämä Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyy elokuun lopulla. Kiitos taas kivasta haasteesta! Tavoittelin täyttä ruudukkoa ja siihen pääsinkin, yllättävän nopeasti vielä. 

Tuskin tämä olisi valmistunut näinkin nopeasti ja suhteellisen vähällä vaivalla ilman äkillistä David Eddings-innostustani. Siitä taas saan kiittää @olipakerrankirja 'a, jonka Belgarion-urakka sai minut tarttumaan Eleniumiin ja Tamuliin. Että kiitos vain siitä, että siivitit haastettani!

Jos jätetään Eddings pois laskuista, suosikkini tämän vuoden haastekirjoistani olivat Heather Fawcettin Emily Wilde's Encyclopaedia of Fairies ja Marie Brennanin Voyage of the Basilisk. Jos olet koskaan lukenut ja tykännyt jommasta kummasta sarjasta, kokeile ihmeessä toistakin. Päähenkilöissä on niin paljon samaa, että heidän toivoisi tapaavan jossain fantasiamaailmojen välisessä tilassa.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Romantasia: Ali Hazelwood: Bride

Moraalisesti harmaa henkilö: Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Osa kirjasarjaa: B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Taianomainen luonto: Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

Näyttävä kansi: Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

Kirjassa on kirja: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries

Taistelukohtaus: Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Mielenkiintoinen sivuhenkilö: Nnedi Okorafor: Shadow Speaker

Naiskirjailija: Nnedi Okorafor: Like Thunder

Kirja, jonka luet uudelleen: David Eddings: Timanttivaltaistuin

Joku säilyttää salaisuutta: David Eddings: Rubiiniritari

Monarkia: David Eddings: Safiiriruusu

Kotimainen fantasiakirja: Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Haluaisit vierailla kirjan maailmassa: Marie Brennan: Voyage of the Basilisk

Monta päähenkilöä: David Eddings: Salattu kaupunki

Ennustus: David Eddings: Hohtavaiset

David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk (The Memoirs of Lady Trent #03)

Depending upon your temperament, you may be either pleased or puzzled to see that I have chosen to include my time upon the Basilisk in my memoirs.

Tiedättekö kenen pitäisi tavata jossain kirjojen välisessä maailmassa? Emily Wilden ja Isabella Camhurstin. Aivan ihastuttavan samanlaiset naiset, joiden intohimona on tieteen tekeminen. Toisella keijut, toisella lohikäärmeet, mutta yhteistä puhuttavaa olisi varmasti.

Tämä Voyage of the Basilisk jatkaa siis Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjaa. Edellisestä osasta on kulunut kuutisen vuotta ja tämän kirjan tarina kattaa pari vuotta. Muistelma kun on, vanhempi kertoja-Isabella kertoo heti alussa keskittyvänsä niihin tapahtumiin, joista ei ole julkisuudessa ennen paljon puhuttu.

Jostain syystä kuvittelin Basiliskin olevan lohikäärme, mutta sepäs onkin laiva. Isabella lähtee pitkälle tutkimusretkelle nuoren poikansa Jaken, tutkijakumppaninsa Tomin ja kotiopettaja Abbyn kanssa. Tarinassa seikkaillaan merellä ja saaristossa, ja mukaan mahtuu lohikäärmeiden lisäksi muun muassa haaksirikko ja prinsessan pelastus.

You might think my two recent brushes with death - three, if you count the dengue fever - would be enough to dissuade me from foolish actions for a time. Then again, if you have been reading this series from the first volume, you might not.

(s. 257)

Tykkäsin tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. 1800-lukua muistuttava maailma on kiinnostava ja osa tarinaa on aina Isabellan kokemus muottiin sopimattomana naisena. Eihän hieno nainen käytä housuja ja kaveruus miesten kanssa on täysin sopimatonta! Tässä oli myös sateenkaarirepresentaatiota, joka sai Isabellan pohtimaan sukupuolta ja sukupuolirooleja enemmänkin.

Mietin kirjaa lukiessani, että miksihän nämä on kirjoitettu sijoittumaan uuteen fantasiamaailmaan? Ihan hyvin nämä olisivat voineet olla vaihtoehtohistoriaa. Maiden nimet ja kartta ovat erit kuin meillä, mutta on todella selvää mitä tosielämän kansoja tässä sarjassa kuvataan. Esimerkiksi Basiliskissa käväistään Kiinassa, tutustutaan uuteen arabitaustaiseen ystävään ja seilataan Polynesian suunnalla.

No, samapa se, ilo tämä kuitenkin oli lukea! 

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk | Tor Books 2016 | 368 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Helmet 2025 : 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

* Fantastinen kesä : Haluaisit vierailla kirjan maailmassa

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjan on kirjoittanut nainen