Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen 2024

Tänään päättyy kirjagramin Lukumatka menneisyyteen -haaste, jossa luettiin bingoruudukkoon historiallisia kirjoja. Tämä on tosi kiva haaste, josta olen tykännyt kovasti. Kiitos taas sen järjestämisestä, @paulan_kirjanurkka!

Tavoitteeni oli saada koko ruudukko täyteen ja peräti onnistuinkin siinä. Minusta haaste oli nimenomaan kiva, ei työläs tai muuten hankala, koska pidän historiasta ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta. Tämä haaste motivoi lyhentämään lukulistaani, joskin se on sitten kasvanut toisesta päästä, koska kiinnostavia historiallisia romaaneja ja historiatietokirjoja ilmestyy jatkuvasta.

Eniten piti miettiä tuota empatia-kohtaa, mutta sitten sekin täyttyi ihan itsestään. Siihen luettu Carolyn Keenen Neiti Etsivä maksaa velkansa sijoittui 1930-luvulle ja Paula sekaantui rikosjuttuun nimenomaan siksi, että tunsi empatiaa toista tyttöä kohtaan. Lähimmäksi nykyaikaa taisi sijoittua Marianna Kurton Tristania, jossa ollaan 1960-luvulla, ja kauimmaksi dinosauruksia ja paleontologiaa käsittelevä David Normanin Dinosaurukset. Fiktiossa kauimpana menneisyydessä oltiin Jean M. Untinen-Auelin Hevosten laaksossa, jossa seikkailtiin sellaiset 30 000 vuotta sitten.

Kaikki haastekirjat:

Sota: Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Sisarukset: Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

Kirjan nimessä erisnimi: Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Muutos: Sarah Perry: The Essex Serpent

Kirjasarjan osa: Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Karjala: Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Sääty-yhteiskunta: Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

Työ: Mooses Mentula: Toiviokoski

Vuoden kierto: Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Vapaa valinta: Hand in Hand with Love: An anthology of queer classic poetry

Hyvä mieli: Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

Taika: Alexis Hall: Mortal Follies

Toivo: Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Saavutus: Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun

Kysy kirjastosta: Merja Mäki: Ennen lintuja

Kaksi maata: Marianna Kurtto: Tristania

Suomi ennen 1800-lukua: Enni Mustonen: Kartanonrouva

Empatia: Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa

Kansanperinne: Jenna Kostet: Punainen noita

Lapsuus: Anneli Kanto: Punaorvot

Yhteisö: Agatha Christie: Lomahotellin murhat

Kirjassa on kuvia: Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Kaupunki: Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset

Ennen vuotta 1000: Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

Tiede: David Norman: Dinosaurukset

David Norman: Dinosaurukset

Dinosaurukset “syntyivät” virallisesti vuonna 1842 englantilaisen anatomin Richard Owenin nerokkaan ja intuitiivisen etsiväntyön ansiosta.

Toukokuussa lukemani Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -mangan ensimmäinen osa muistutti minua siitä, että tosiaan tykkään dinosaurusjutuista. Syytän Jurassic Parkia. Paleontologia minusta ei koskaan tullut, mutta kiinnostus muinaisiin hirmuihin jäi.

David Normanin Dinosaurukset jäi mieleeni jo silloin kun se ilmestyi eli vuonna 2018. Muistan selanneeni sitä kirjastossa ja ajatelleeni, että pitääpä joskus lukea tämä. Kuusi vuotta myöhemmin oli Se Aika. ...Jota kieltämättä motivoi se, että tämä napsahtaa näppärästi historiallisen lukuhaasteen viimeiseen puuttuvaan ruutuun.

Normanin piskuinen kirja on näppärä esittely ei ehkä niinkään dinosauruksista kuin paleontologin työstä. Hän kertoo sekä varhaisista tutkijoista että nykyajan asiantuntijoista, joiden työn kautta meidän kuvamme dinosauruksista muuttuu koko ajan. Jurassic Parkissa kaikilla dinosauruksilla oli peitteenään vain nahka, mutta nyt tiedämme osalla olleen turkkia ja höyheniä.

Norman on itse perehtynyt etenkin Iguanodoniin, joka toimii kirjassa esimerkkinä siitä, miten kuva yhdestä lajista voi muuttua tutkimusmenetelmien kehittyessä. Minua kiinnostivat enemmän yleiset linjat ja dinosaurusten ajan kuvaus, jota oli myös ihan mukavasti.

On aina huikeaa muistaa, miten kauan niiden ajasta on ja miten erilainen maapallo silloin oli. Mantereet olivat eri kohdissa ja ilmasto aivan erilainen.

Pidin kirjasta ja se on kiva pieni tietopaketti aiheesta kiinnostuneille. Kirjassa on myös jonkin verran kuvia havainnollistamassa tekstiä.

Kirjan tiedot:
David Norman: Dinosaurukset | Art House 2018 | 192 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dinosaurs: A Very Short Introduction (2017) | Suomennos: Veli-Pekka Ketola

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Tiede

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso (Maan lapset #02)

Ayla oli kuollut.

Vastikään lukemani Kari Bojsin tietokirja Euroopan esiäidit muistutti minua siitä, että Maan lapset- sarjan lukeminen on minulla pahasti kesken. Se mainittiin tuossa Bojsin kirjassa ihan kehujen kera, Jean M. Untinen-Auel kun nojasi aikansa tutkimustietoon sarjaa kirjoittaessaan.

Hevosten laakso on sarjan toinen osa ja jatkaa suoraan siitä, mihin Luolakarhun klaani jäi. Ayla on karkotettu neandertalklaanistaan ja löytää turvapaikan vehreästä laaksosta. Tiedän, että sarjaa on kritisoitu Aylan ylivertaisuudesta: tässä osassa hän muun muassa keksii uuden tavan tehdä tulta ja kesyttää sekä hevosen että leijonan.

Minua se ei haitannut pätkääkään! Pidin Aylan sitkeydestä ja kekseliäisyydestä, ja kirjailija on kirjoittanut jokseenkin loogisesti sen, miksi Ayla näihin ihmetekoihin kykenee. Tuli syttyy ensimmäisellä kerralla vahingossa ja hän pelasti pienempiä eläimiä jo edellisessä osassa.

Ainoa nikotuksia aiheuttanut kohta oli se, jossa hän lopulta oppii uuden kielen unessaan. Joopa joo, mutta antaa nyt olla tämän kerran.

Koska tykkäsin Aylasta, oli sääli, että hänen niskoilleen heitettiin lopulta Jondalar. Hän, jolla on ihmeellinen, jättimäinen, sykkivä, ylpeä ja uljas kalu. Valtava mela siis, ihan mieletön salko, ei edes mahdu naisten sisään, mainitsinko sen hirmuisen koon jo? Hänen suuri ongelmansa on se, että hän on niin kirotun komea ja täydellinen ettei tästä johtuvaa syvää angstia ymmärtävää naista vain löydy. Kuule yhyy vaan.

Ja Jondalarin veli oli vielä hyödyttömämpi. Mikä toope. Ansaitsi kohtalonsa.

No kuitenkin, Aylan osuus tarinasta oli tosi kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoni hieman lopahti Aylan viimein tavattua Jondalarin, koska silloin alkoivat turkikset heilua ja anakonda löysi tiensä sille sopivaan luolaan jne.

Jos nyt jotain positiivista Jondalarin tarinasta etsitään, niin siinä tuodaan vahvasti esiin äitijumalatarkultti ja ne rehevät pienet veistokset, jotka Bojsin kirjassakin mainittiin. Aylan ja Jondalarin kohtaaminen on kummallekin hämmentävä kokemus, koska he ovat kasvaneet niin erilaisissa kulttuureissa. Ajatuskin Aylan pojasta, jonka isä on neandertalilainen, on Jondalarille kauhistus ja hänen on vaikea uskoa, että klaanin ihmiset eivät ole pelkkiä eläimiä.

Valmistaudun jo henkisesti siihen, että seuraavassa osassa päästään seuraamaan mammuttiseksiä. Siinä tanner tömisee!

Kirjan tiedot:

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso | WSOY 2022 (1. p. 1982) | 649 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Valley of Horses (1982) | Suomennos: Erkki Hakala

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Vinttikamarissa ynnä varmaan muutkin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Ennen vuotta 1000

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa : Kevät

* Vahvat naiset 2024 : Jumalatar

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset

Linja-auton sisäilma oli tukahduttavaa ja haisi pahalle.

Vaikka olenkin lukenut paljon kotimaisia historiallisia romaaneja, Pirjo Tuominen on jostain syystä jäänyt lukematta. Kirjaston tuttu asiakas suositteli tätä Puutalokaupungin naisia ja ajattelin, että pitääpä nyt sitten kokeilla.

Lopputulemana en pitänyt kirjasta läheskään niin paljon kuin kyseinen asiakas. Epäilemättä keskustelemme asiasta kunhan näemme seuraavan kerran!

Tarina sijoittuu Lappeenrantaan vuosiin 1939-1959. Oikeastaan Lappeenranta onkin kirjan päähenkilö, sillä kaupunkikuvan muutos vuosikymmenten saatossa on tiiviisti mukana tarinassa. Kaupunkia pommitetaan sodassa ja puutalokortteleissa kasvaa kokonaisia sukupolvia ennen kuin ne jyrätään kerrostalojen alta. Kirjassa oli välillä hyvin tietokirjamainen ote kun kaikista muutoksista piti kertoa.

Sama koskee tarinan henkilöitäkin ja siksi minun oli vaikea päästä tähän mukaan. Kerronta oli mielestäni luettelomainen enkä saanut kunnolla kiinni yhdestäkään sen monista, monista hahmoista. Tarinan keskiöön nousee lopulta Viena, joka joutuu olosuhteiden pakosta itsenäistymään varsin nopeasti.

Kaipasin kirjaan myös karttaa! Lappeenranta on minulle aivan tuntematon kaupunki ja kartta olisi auttanut, no, pysymään kartalla tapahtumista ja kaupunkikuvasta.

Muita Tuomisia lukematta en osaa sanoa, miten tämä vertautuu hänen edellisiin teoksiinsa. Tämä ei oikein vakuuttanut, mutta toisaalta kyllä minua jäi vähän kiinnostamaan, että mitä Vienalle jatko-osassa tapahtuu.

Kirjan tiedot:

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset | Tammi 2022 | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaupunki

Laura Suomela: Kiss my juhannus

Sen tunne, kun tajuut, että oot just pelastanut koko porukan juhannuksen!

Juhannuskirjaksi sopii hyvin, no, esimerkiksi juhannuskirja. Laura Suomelan YA-kirjassa Kiss my juhannus riittää sekoiluja parinkin juhannuksen tarpeisiin, vaikka tämä tapahtuukin oikeastaan yhtenä juhannuspäivänä.

Eetu onnistuu löytämään viime minuutilla vuokramökin, joten kaveriporukan ei tarvitsekaan jäädä kärvistelemään kaupunkiin. Himokselle ei päästä (ehkä), mutta on se järvenrantamökki tyhjää parempi. Vai onko?

Tässä oli tosiaan melkoista kesäistä kohellusta, kun vuokramökki osoittautuu kammottavaksi mörskäksi. Se ei vielä sinänsä aiheuta pettymystä suurempaa draamaa, mutta myöhässä olevat menkat käynnistävät sinänsä loogisen, mutta hyvin kaoottisen tapahtumaketjun.

Tykkäsinkin siitä, miten mutkattomasti tässä puhuttiin menkoista. Vieläkin enemmän tällaista nuortenkirjoihin, kiitos! Ja erityisesti pidin siitä, että porukan pojatkin suhtautuivat menkoista puhumiseen ihan luontevasti. Hyittely ja muu kauhistelu oikein loistaa poissaolollaan.

Vähän kyllä miinusta siitä, miten porukka noin vain unohtaa huolehtia Eetun perheen kissasta. Ensinnäkin minusta oli alun perinkin käsittämätön ajatus, että Eetun äiti antaa silmäteränsä teinien mukaan aivan outoon paikkaa. Ei ikinä. Saati sitten, että reissuun lähdetään ilman hiekkalaatikkoa ja muita tykötarpeita. Ja sitten se unohtaminen oli jo ihan kamalaa.

Otan kissajutut aika henkilökohtaisesti kirjoissakin!

Mutta kokonaisuutena kirja oli ihan hupaisa arkinen kesäseikkailu. En pitänyt tästä yhtä paljon kuin parista muusta lukemastani Suomelasta, joissa asioiden parissa viivyttiin pitempään, mutta kelpo kirja tämä kuitenkin on.

Kirjan tiedot:

Laura Suomela: Kiss my juhannus | Karisto 2022 | 149 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahullun päiväkirja ynnä muut

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesämökki

* YA-lukuhaaste : Kesä

Haastekoonti: Hus hyllynlämmittäjät

Kirjagramin puolella haastettiin alkuvuodesta lukemaan omia hyllynlämmittäjäkirjoja. Haasteessa oli hauska käänne: ensin valittiin kolme luettavaa kirjaa ja vasta sitten paljastui, että haasteeseen liittyi myös bingoruudukko. Kiitos haasteesta, @merimiesaidinpaivakirja!

En ajatellutkaan saavani koko ruudukkoa täyteen, koska tuohon "ostit kirjasomen innoittamana" -kohtaan minulla ei vain ollut sopivaa kirjaa. Mutta, luin hyllystäni kuitenkin seitsemän kirjaa! 

Tai oikeastaan seitsemän ja puoli. Yksi aluksi valitsemistani kirjoita oli Markus Hotakaisen Onko siellä ketään: avaruuden älyä etsimässä. Yritin lukea sitä, mutta annoin periksi jossain sivu 120 paikkeilla. Kun ei niin ei. Muistaakseni ostin kirjan joskus Helsingin tai Turun kirjamessuilta ja selvästi kyseessä oli harvinainen hutiostos.

Luettujen kirjojen kohtalot olivat seuraavat:

Omaan hyllyyni jäivät:

Heli Mäenpää: Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

Eric Chaline: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa

Lahjoitin kirjastoon:

Sarah Perry: The Essex Serpent

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Jätin tuo ja vie -hyllyyn:

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään: avaruuden älyä etsimässä

Camryn Garrett: Friday I’m in Love

It’s Mom’s idea to drive me to Naomi’s Sweet Sixteen.

Camryn Garrettin Friday I’m in Love sattui silmiini kun keräilin aiemmin keväällä teemakirjoja pop up -kirjastoa varten. Tämä on nuorten sateenkaari-YA:ta ja jäi mieleeni, koska kansi on niin kertakaikkisen iloisen näköinen.

Tarinassa onkin kyse ilosta, joskin kirja oli myös yllättävän vakava. Mahalialla ja hänen äidillään ei ollut varaa järjestää hänelle kunnon sweet sixteen -synttäreitä. Syntymäpäivä oli ja meni aikoja sitten, mutta Mahalia haluaa silti juhlia. Hän päättää tulla kaapista kertaheitolla ja mikäs sen näkyvämpää kuin kunnon coming out -bileet.

Sateenkaariteemaltaan tämä oli minusta tosi positiivinen kirja. Läheisten reaktiot arveluttavat Mahaliaa jonkin verran, mutta itseensä ja omaan identiteettinsä hän on täysin tyytyväinen. Koska Mahalia ei oikein osaa tai edes välitä sanoa onko bi vai pan, hän määrittelee itsensä queeriksi.

Juhlien teema muuttuu lopussa ihanasti kaapista tulemisen juhlimisesta Mahalian queer-identiteetin juhlimiseksi. Eihän hänen elämänsä ole vain se yksi hetki, vaan jatkuvaa iloa siitä, että hän on oma itsensä.

Society might expect me to come out over and over again, but this party has taught me that it can be a moment of joy, a way to celebrate myself. Coming out can be something I do just for me.

(s. 263)

Mutta juhlat jäävät hieman sivuosaan, koska tässä on niin monta muutakin aihetta. On perheen varattomuus, äidin äkillinen sairastuminen, poissaoleva isä, tasokokeet, rasismi ja luokkaerot. Sinänsä näitä kuvataan hyvin ja on totta, että hyvin monien ihmisten kohdalla monet marginaalit kohtaavat.

Mahalia on musta, vähävarainen, queer ja yksinhuoltajan lapsi. Varallisuuserot jäytävät, kun hän yrittää epätoivoisesti säästää juhliin, jollaiset rikkaan bestiksen vanhemmat voisivat maksaa sen näkymättä perheen budjetissa mitenkään. Valkoihoinen englanninopettaja maalaa itsestään suvaitsevaista kuvaa, mutta Mahaliaa tämän pinnallisuus ja alentuva sääli inhottavat ihan syystäkin.

Kirja oli silti nopea ja kevyt lukea. Mahalia ei ryve ongelmissaan vaan haluaa selvitä niistä selkä suorana ja itsestään (ja söpöstä Siobhanista) pitäen.

Kirjan tiedot:

Camryn Garrett: Friday I’m in Love | Penguin Books 2023 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queer ilo

* Vahvat naiset 2024 : Ilo

* YA-lukuhaaste : Sinulle uusi kirjailija