Vuosi ja lukuvuosi on nyt paketissa!
Pitkään vaivannutta lukujumia harmittelen edelleen, mutta ehkäpä pääsin siitä nyt yli Helmet-lukuhaasteeseen liittyvällä viime hetken paniikkilukemisella. En olisi marraskuuhun tultaessa uskonut, että saisin itsestäni irti niin paljon, että suorittaisin kyseisen haasteen. Suoritinpa kuitenkin! Haastekoonti on täällä ja yritän ensi vuonna uudelleen.
Luettu & blogattu
Maria Jotuni: Jussi ja Lassi
Jussi, Lassi ja elämä. Hupaisaa vuoropuhelua pikkupoikien välillä.
Ian Nathan: Kurkistus taikamaailmaan: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa
Tietokirja leffan tekemisesta. Kiinnostavaa nippelitietoa.
Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
Runokirja elämän synkistäkin puolista. Niistä pidin enemmän kuin parisuhde- ja voimaantumisrunoista.
Hilkka Liitsola: herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä
Kuinka olla oma itsensä. Vallan ihastuttavasti kerrottu tarina, jossa yllättävä feministinen ote.
Stefan Zweig: Shakkitarina
Shakkimestari vs. shakin vanki. Oletin paremmaksi lukukokemukseksi kuin loppujen lopuksi oli.
Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comanecin elämä. Raadollinen tarina huippu-urheilun maailmasta ja kommunistisesta Romaniasta.
Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
Tie pohjalta omaan elämään. Pettävän söpö kuvitustyyli kun sisältöön kuuluu mm. itsetuhoisuutta ja vakavaa masennusta.
Jan Kaus & Harri Rinne (toim.): Ajattelen koko ajan rahaa
Kokoelma virolaista nykyrunoutta. Ankeutta ja kurjuutta, ei oikein kolahtanut.
David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa
Sairaanhoitaja etsivänä Thaimaassa. Sellainen "tulipahan luettua" -kirja.
maanantai 31. joulukuuta 2018
Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2018
 |
| Helmet-lukuhaaste 2018 1.1. - 31.12.2018 |
Olen osallistunut haasteeseen jo monena vuonna, mutta en ole koskaan onnistunut lukemaan kaikkia 50 kirjaa. Tänä vuonna teen sen, vannoin itselleni vuoden alussa ja nyt onnittelen itseäni. Hyvä minä, teit sen! Haasteestahan sai tehdä omanlaisensa ja minä laskin mukaan kauno- ja tietokirjat sekä juonelliset sarjakuva-albumit.
Kokonaisuutena lukuhaaste oli minusta selvästi vaikeampi kuin esimerkiksi viime vuonna. Tällä kertaa ei riittänyt, että luki kirjan ja etsi sille sitten sopivan paikan. Lukemista piti välillä ihan suunnitella. Vaikeimmaksi tiesin heti kohdan 13. kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. Se oli myös kohta, josta pidin vähiten noin yleisesti ottaen. Maailmassa ei kuitenkaan ole niin montaa siihen sopivaa kirjaa jos ei aleta paukuttelemaan kategorian rajoja niin että ikkunat helisevät. En myöskään ole runouden suurin ystävä joten kaksi siihen liittyvää kategoriaa tuntui itsestäni vähän liioittelulta.
Asiaa ei toki auttanut loppuvuoden lukujumini, jonka vuoksi jouduin sitten viime tingassa etsimään luettavaa oikein urakalla. Mutta eipä se oikeastaan mitään! Silläkin tavalla tuli luettua sellaisia kirjoja, joihin en olisi muuten tarttunutkaan. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, miten erilaisia kirjoja haasteen myötä tulikaan luettua.
Osallistun myös ensi vuoden haasteeseen ja haastekohdat näyttävät vieläkin, no, haastavammilta kuin nämä!
Luetut:
2. Kotimainen runokirja / Kirsti Kuronen: Paha puuska
3. Kirja aloittaa sarjan / Kerstin Gier: Rubiininpuna
4. Kirjan nimessä on jokin paikka / Sarah Forbes: Seksiä museossa: merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit / Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa / Carrie Fisher: Shockaholic
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan / Katja Törmänen: Karhun morsian
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja / Jan Kaus & Harri Rinne (toim.): Ajattelen koko ajan rahaa
9. Kirjan kansi on yksivärinen / Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja / David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa
11. Kirjassa käy hyvin / Janet Evanovich: Tricky Twenty-Two
12. Sarjakuvaromaani / Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa / Maria Jotuni: Jussi ja Lassi
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan / Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja / Kerstin Gier: Smaragdinvihreä
16. Kirjassa luetaan kirjaa / Philip Pullman: Vedenpaisumus
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa / Anna Larsdotter: Naiset sodissa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä / Ian Nathan: Kurkistus taikamaailmaan: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta / Hilkka Liitsola: herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä
20. Taiteilijaelämäkerta / Anne Lampinen: Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi / Nora Roberts: Noidan lumoissa
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin / Carrie Fisher: Wishful Drinking
23. Kirjassa on mukana meri / John Steinbeck: Helmi
24. Surullinen kirja / Bea Uusma: Naparetki: minun rakkaustarinani
25. Novellikokoelma / Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt / Minna Eväsoja: Shoshin - aloittelijan mieli
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta / Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä / Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
29. Kirjassa on lohikäärme / Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan / Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa / Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan / Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
33. Selviytymistarina / Beth Lewis: Suden tie
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta / Janet Evanovich: Turbo Twenty-Three
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja / Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa / Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi / Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo / Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama / Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä: suomalaisinta sanaa etsimässä
40. Kirjassa on lemmikkieläin / Tuija Lehtinen: Lemmikkilyhärit
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti / J. S. Meresmaa: Naakkamestari
42. Kirjan nimessä on adjektiivi / Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle / Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
44. Kirja liittyy johonkin peliin / Stefan Zweig: Shakkitarina
45. Palkittu tietokirja / Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana / Kerstin Gier: Safiirinsini
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta / Kati Närhi: Saniaslehdon salaisuudet
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö / Kati Närhi: Seitsemäs vieras
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja / Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset: kaiken maailman kuninkaallisia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja / Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Chiang Main eettinen etsivätoimisto #01)
 |
| David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Murder at the House of Rooster Happiness, 2016) 379 s. Otava 2016 Kirjastosta |
"Khun Ladarat, tulin tapaamaan sinua eräästä varsin pakottavasta syystä."
Tuttu poliisi pyytää apua hoitoeetikko Ladarat Patalungilta mahdollisen murhan ratkaisemiseksi. Sama nainen on kärrännyt pariinkin sairaalaan ainakin kaksi kuollutta aviomiestä lyhyen ajan sisällä. Miksi, ja kuka nainen on? Ladaratilla on kädet täynnä työtä myös sairaalassa, jonne on tuotu onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneita amerikkalaisia. Lisäksi käytävällä istuu selvästi maalaisen näköinen mies, joka pitäisi saada ulos ennen kuin sairaalaa tullaan tarkastamaan oikein suurennuslasin kanssa.
Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.
Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.
Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.
Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.
Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]
Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.
Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.
Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.
Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.
Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]
perjantai 28. joulukuuta 2018
Ajattelen koko ajan rahaa - kivikovaa virolaista nykyrunoutta (toim. Jan Kaus ja Harri Rinne)
 |
| toim. Jan Kaus ja Harri Rinne: Ajattelen koko ajan rahaa - kivikovaa virolaista nykyrunoutta 106 s. Johnny Kniga 2006 Kirjastosta |
Viron 90-luvun kirjallisuuden suuri nimi Emil Tode toteaa kirjassaan 'Enkelten siemen', että Virossa "kaikki kirjoittivat runoja, se oli kansallinen harrastus niin kuin englantilaisilla jalkapallo".
Tähän antologiaan on koottu näytteitä virolaisesta nykyrunoudesta ja siitä, millaisia aiheita se käsittelee. Antologian esipuhe itsessään on mielenkiintoinen. Siinä verrataan suomalaisen ja virolaisen nykyrunouden painopisteitä: ensimmäisessä aiheina ovat muun muassa kulttuurihistoria ja mytologia, jälkimmäisessä taas nykyhetken ongelmat ja yhteiskunnalliset ilmiöt. Luen niin vähän runoutta, että en osaa sanoa miten paljon tässä on perää tai miten paljon tilanne on muuttunut sitten vuoden 2006 jolloin antologia julkaistiin.
Antologiaan valitut runot ovat esimerkkejä eri runoilijoiden tuotannoista ja painotus on nimenomaan yhteiskunnallisissa epäkohdissa. Runoissa ruoditaan niin Viron suhdetta Suomeen ja Venäjään kuin maan sisäisiä ongelmiakin. Käsittelyyn päätyvät niin alkoholistit, ankeat betonilähiöt kuin välinpitämättömät vanhemmatkin.
jo hemingway tiesi
että maailman joka satamassa
on joku virolainen
juonut itsensä pohjaan asti
ja ankkuroitunut sinne lujasti
(s. 9, Jürgen Rooste)
Antologiassa on pari runoa joka runoilijalta. Näin pienen otoksen perusteella sanoisin, että suosikkini ovat edellä lainattu Jürgen Rooste sekä Kristiina Ehin, jonka runoissa käsitellään juurikin vanhemmuutta ja naiseutta.
Noin yleisesti ottaen täytyy sanoa, että tällainen nykyrunous ei vain ole omaan makuuni maasta riippumatta. En tarkoita aiheita vaan sitä, millä tavalla runot on muotoiltu ja kirjoitettu. Jos runoa on vaikea erottaa proosasta, se on pelkkää asioiden kuivaa listausta tai muuten vain kuolettavan puuduttavaa luettavaa, intoni lopahtaa välittömästi. Tässä antologiassa oli turhan paljon juuri tuollaisia runoja, mutta varmasti löytyy lukijoita joihin se vetoaa.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 8. balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja [49/50]
Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
 |
| Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness (Sabishisugite Rezu Fuzoku ni ikimashita repo, 2016) 144 s. Seven Seas Entertainment 2017 Kirjastosta |
Omaelämäkerrallinen sarjakuva-albumi kertoo Nagata Kabista ja hänen kamppailustaan masennusta vastaan. Nakuileva kansikuva lupaa sänkykamarikohtausta, mutta tarina itsessään keskittyy yksinäisyyteen, masennukseen, itsetuhoisuuteen ja Nagatan epätoivoisiin ponnistuksiin saada ote elämästään. Hänen identiteettinsä ja kokemuksensa lesbona Japanissa tuodaan esiin maksullisen seksin kautta, ja nämäkin kokemukset kiertyvät Nagatan itsenäisen elämän aloitukseen.
Sarjakuva sai alkunsa Pixiv-kuvasivustolla, jossa se oli niin suosittu, että minäkin kuulin siitä kyllä. Fanikäännöksiä en kuitenkaan lukenut, koska ne eivät kiinnostaneet minua niin paljon. Sivustolta tarinan ja etenkin sen suosion bongasi japanilainen kustantaja, ja niinpä sitten alkoi maailmanvalloitus ihan virallisia kanaviakin pitkin. Nagata itse asiassa käy läpi myös mangan piirtämisen ja kustannussopimuksen saamisen tässä kirjassa.
Se, miksen lukenut niitä fanikäännöksiä ei johtunut mistään moraalisista "voi ei, en voi tehdä moisia laittomuuksia" syistä. Sen suhteen on jo ihan liian myöhäistä, mangaa kun löytyy paljon enemmän fanikäännöksinä kuin suomen- tai englanninkielisinä virallisina käännöksinä. Olin vain saanut sarjakuvasta sellaisen kuvan, että se käsittelee ensisijaisesti Nagatan kokemuksia maksullisesta seksistä ja se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Selasin tätä kuitenkin uteliaisuudestani kirjastossa ja kun huomasin, että tämän pointti olikin ihan muualla, lainasin kirjan.
Kirjan kuvitus on mustavalkovaaleanpunainen ja se on hämäävän söpöä kun ottaa huomioon aiheen. Nagata kertoo avoimesti omasta elämästään ja siitä, miten se hajosi palasiksi lukion jälkeen. Hän ei jatkanut opintojaan ja luisui pikkuhiljaa yksinäisyyteen, pätkätöihin ja työttömyyteen. Toivottoman tilanteen mukana tulivat mielenterveyden ongelmat syömishäiriöistä itsensä vahingoittamiseen. Vanhempiensa luo muutettuaan Nagata alkaa kasata elämäänsä pala palalta.
 |
| s. 75 Yksi Nagatan elämän käännekohdista on sen ymmärtäminen, että hän on rakastettava ihminen, ja että ennen kaikkea hänen täytyy rakastaa itseään. Sen varaan rakennetaan sitten kaikki muu. |
Tarinassa käydään läpi hänen suhdettaan vanhempiinsa ja etenkin äitiinsä. Nagata ei sano ihan suoraan sitä, että monet hänen ongelmistaan johtuvat kosketuksen puutteesta, mutta selväksi se kuitenkin tulee. Maksullisilta seuralaisiltakin hän haluaa ennen kaikkea halauksen, sen lempeän kosketuksen, jota ei muualta saa. Sekin on hyvin surullista luettavaa, mutta onneksi tarina päättyy positiiviseen odotuksen tunteeseen. Alhaalla on käyty ja nyt on alkanut matka ylös kohti uudenlaista ja eheämpää minäkuvaa.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 31. kirjaan tarttuminen hieman pelottaa [48/50]
No ei nyt tietenkään oikeasti pelottanut, mutta mietin kyllä epäillen millainen tämä olisi sarjakuvan Pixiv-juurten vuoksi.
keskiviikko 26. joulukuuta 2018
Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
 |
| Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt (Le petite communiste qui ne souriait jamais, 2014) 304 s. Like 2017 Kirjastosta |
"Kuinka vanha hän on?" päätuomari kysyy valmentajalta epäuskoisena.
14-vuotias romanialainen Nadia Comaneci sai ensimmäisenä telinevoimistelijana täydet 10 pistettä Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Tässä kirjassa Lola Lafon on yhdistänyt faktan ja fiktion, ja kertonut Nadian tarinan päättäväisestä pikkutytöstä aikuiseksi loikkarinaiseksi asti. Kirjassa keskitytään etenkin urheilun rankan ja raa'an maailman kuvaamiseen sekä siihen, miten maailma suhtautui pieneen keijuun kun tämä kehtasikin kasvaa isoksi.
Olipas raadollinen tarina. En tiennyt Nadiasta mitään ennen kirjan lukemista enkä tarttunut kirjaan viime vuonna sen vuoksi, että kansi on niin tavattoman tylsä. Omapas oli vikana, tämä on nimittäin oikein hyvä. Vetovoima ei kantanut aivan kirjan loppuun saakka ja mielestäni viimeinen osa oli turha tarinan kannalta, mutta muuten tämä oli kyllä kauhistuttava lukunautinto.
Lafon myötäilee todellisia tapahtumia, mutta lisää puuttuvia palasia nojautuen aihetodisteisiin ja mielikuvitukseensa. Kappaleiden välissä on kursiivilla kirjoitettuja osia, joissa Lafon kuvailee ja lainaa Nadian kanssa oikeasti käymiään keskusteluja. Joiltain osin nämä olivat jopa mielenkiintoisempia kuin tuo tarinallinen leipäteksti, Nadia nimittäin ei epäröi sanoa miten tekopyhältä Lafonin länsimainen näkökulma välillä tuntuu.
(Harmistunutta puhinaa.)
"Niinpä niin, juuri noin! Romanialaiset myivät kommunismia, toisin kuin ranskalaiset ja amerikkalaiset nykyurheilijat, jotka eivät suinkaan edusta mitään järjestelmää, mitään merkkiä!
(s. 81)
Nadia suhtautuu kipakasti myös niihin paineisiin, joita urheilijatytöille asetettiin ennen ja asetetaan nykyään ulkonäön suhteen. Tarinassa vedetään viiva Nadiaan ennen murrosikää ja Nadiaan murrosiän jälkeen. Yhtäkkiä pieni keijukainen olikin itsensä, valmentajansa ja suuren yleisön mielestä lihava lehmä. Mielestäni oli hirveää lukea miten käsittämättömän rumasti Nadiasta sanottiin ja miten julmasti hänen murrosiän pehmentämää vartoloaan arvosteltiin. Samaahan tapahtuu nykyään joka päivä iltapäivälehdissä ja netin syövereissä.
Tarinassa mennään harvoin Nadian pään sisään ja siksi minulla oli aluksi vaikeuksia päästä siihen mukaan. Nadiaa kuvaillaan ulkopuolelta ja etäisyyden päästä, joten hänestä välittyvä kuva on (varmasti tarkoituksella) kaksinainen. Päättäväinen ja itsenäinen tyttö, joka tarttui hänelle annettuun tilaisuuteen kaksin käsin ja hinnasta välittämättä? Vai Romanian kommunistipropagandan välinen, jota käytettiin säälimättömästi hyväksi diktaattori Nicolae Ceausescun vision toteuttamisessa?
Nadian tarinan lomassa lukija saakin kuvan myös 1970-1980-luvun Romaniasta. Sekä Nadia että etenkin nuoremmat kirjailijan kohtaamat romanialaiset ovat huolissaan siitä, että tuon ajan Romaniasta annetaan yksipuolisen synkkä ja toivoton kuva. Kirjaa lukiessa vaikuttaa kyllä kovasti siltä, että synkkää ja toivotonta siellä olikin. Etenkin naisten ja heidän yksityiselämänsä valvominen oli karmivaa luettavaa. Hirvittää ajatuskin siitä, että naisten täytyi käydä joka kuukausi gynekologilla, joka tarkisti oliko nainen raskaana tai tehnyt abortin. Se, että jotkut eivät pidä sitä rikoksena tai mitenkään kauheana on samaan kategoriaan kuuluvaa painajaistavaraa.
Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja oli nopealukuinen ja veti mukaansa. Nadian kymppisuorituksen voi muuten katsoa täällä.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 35. entisen itäblokin maasta kertova kirja [47/50]
torstai 13. joulukuuta 2018
Stefan Zweig: Shakkitarina
 |
| Stefan Zweig: Shakkitarina (Die Schahnovelle, 1942) 78 s. Germania 2017 Kirjastosta |
Keskiyöllä New Yorkista Buenos Airesiin lähtevällä suurella matkustajahöyrylaivalla vallitsi viime hetken toimeliaisuus ja hyörinä.
Laivalla matkustavat kirjan minäkertoja eli harrastelijashakinpelaaja, shakkimestari Czentovic sekä tohtori B, jonka suhde shakkiin on vähintäänkin monimutkainen. Kertoja lyöttäytyy yksiin muiden laivalla matkustavien pelaajien kanssa ja yhdessä he haastavat Czentovicin pelaamaan kanssaan. Alamäen suunta kääntyy yllättäen kun paikalle sattunut tohtori B antaa harrastelijoille hyviä neuvoja.
En pitänyt tästä niin paljon kuin olisin arvostelujen perusteella kuvitellut, mutta toisaalta silmiini osuneet kommentit antoivat tästä väärän kuvan. Oletin kirjan kertojan olevan tohtori B ja kirjan syventyvän hänen menneisyyteensä ja mielenliikkeisiinsä oikein kunnolla. Tämä tuntui jollakin tavalla pintaraapaisulta, koska välillinen minäkerronta toi tarinaan etäisyyttä, jota en siihen kaivannut.
Mutta Czentovic ja tohtori B ovat siltikin mielenkiintoisia hahmoja. Czentovic on epämiellyttävä hahmo kaikessa töykeydessään ja ylemmyydentunnossaan. Kiinnostava kyllä ainakin minä sain sellaisen kuvan, että hänellä saattoi hyvinkin olla autismi tai jokin sen tapainen piirre. Tohtori B:tä taas ei voi kuin sääliä. Hänet lukittiin toisen maailmansodan aikaan täysin virikkeettömään huoneeseen, jonka ilmeinen tarkoitus oli tehdä hänet hulluksi. Vaikka tohtori saikin lopulta tekemistä varastamastaan shakkikirjasta, vankeus jätti jälkensä.
Pidin kirjan lopusta. Siitä olisi ollut helppo tehdä siirappia tihkuva, mutta kirjailija valitsi toisin. En siltikään tunne mitään suurempaa intoa lukea Zweigiltä itään muuta.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 44. kirja liittyy johonkin peliin [46/50]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)