sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Joulukooste

Helmet-lukuhaaste 2023 suoritettu ja vieläpä koko listalla. Haastekoonti on täällä.

Uusia haasteita tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista eikä minulla ole mitään itsehillintää... Vuoden alusta käynnistyvät

* Lukumatka menneisyyteen 2024 (instassa, luetaan historiallisia kirjoja)
* Luonto sivuilla vol. 3 (instassa, jatkuu vuodelta 2023)
* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa (instassa, vuoden aikaan luetaan neljä tiiliskiveä)
* Elämänkertabingo 2024 (instassa, luetaan elämäkertoja**)

Nyt yritän hillitä itseni ja olla aloittamatta mitään ennen kuin joku näistä on selätetty (lol). No, onneksi suurin osa etenee omalla painollaan ja aiheen puolesta kannustavat tarttumaan lukulistalla roikkuneisiin kirjoihin.

** Se on elämäkerta, ei elämänkerta! Tämä nyt häiritsee, mutta enpä ole haastetta nimennyt...


Luetut & blogatut

Elämää Pohjois-Koreassa. Kauhea maa tai oikeastaan sen johto, noin tiivistettynä.

Matkalla Japanissa. Kivan historiallisen matkakertomusmangasarjan avaus.

Eläinveriset Mikkelissä. Sinänsä hyvä idea, mutta toteutus ontui.

Sodan keskellä. Kuvakirja Ukrainan sodasta, sen verran synkkä, että paras lukea aikuisen kanssa.

Sukupuuton äärellä. Kauniisti kirjoitettu kirja surullisesta aiheesta.

Mafioson kotityöt. Ihan hauska, mutta kolme osaa näitä vitsejä oli ihan tarpeeksi.

Evakkoon Karjalasta. Hieno kuvakirja Suomen historiasta.

Raamatun syntyhistoria. Hyvä yleisteos aiheesta.

Hyvä vs. paha. Surumielinen klassikko, ei kuitenkaan Lindgren-suosikkejani.

Synkkä salaisuus. Sarjakuvaromaani syömishäiriöstä oli sekä toiveikas että ahdistava.

Kuolema Islannissa. En vieläkään ymmärrä sarjan hypetystä, tässä häiritsi etenkin viimeistelemätön kieli.


Kuvassa ilotulitteita.

Ja näillä puheilla, hyvää uutta vuotta 2024 kaikille!

Satu Rämö: Jakob

Kansikuva.


- En mie halua, pojista nuorin sanoi ja huitoi muutamaa sääskeä ympäriltään.

Joku tappaa ja pahoinpitelee ihmisiä Islannissa. Homman selvittäminen jää Hildurin harteille kun Jakob palaa Suomeen, mutta sitten Hildurin onkin lähdettävä Jakobia pelastamaan.

Vuoden viimeiseksi kirjaksi jää Satu Rämön dekkaritrilogian päätösosa Jakob. Juonipaljastus: ei sarja tähän pääty, vaikka tämän pitikin olla trilogia. 

En ole ollut mitenkään erityisen vaikuttunut Rämön edellisistä dekkareista, mutta kun nyt kerran tulin tämän varanneeksi niin luinpa sitten uteliaisuuttani. Minulle ei edelleenkään oikein aukea, miksi juuri näitä hypetetään näin paljon. Onnittelut kustantajalle keskinkertaisen dekkarisarjan loistavasti onnistuneesta markkinoinnista?

Tämän kirjan juoni on varsin hidas ja kaikki tapahtuu oikeastaan kirjan viimeisen kolmanneksen aikana. Sinänsä tuo Islanti-juoni oli kiinnostava, koska en ole ikinä ajatellutkaan, että tuollaistakin rikollisuutta on olemassa.

Jakobin Suomi-juoni oli aivan turha ja voi että minua ärsytti se, millainen kuva hänestä ja hänen naisistaan tässä luotiin. Jakob-parka on tietenkin oikeastaan syytön kaikkeen, myös omiin perseilyihinsä. Kavalat, narsistiset, epävakaat naiset ovat aina kaiken takana, eikä miehen tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta käytöksestään. Ei kuule sympatioita heru.

Kirjaa lukiessani minua häiritsi todella paljon sen huolimaton kieli. Tekstissä on runsain mitoin kömpelöitä lauserakenteita ja selvästi suoraan englanninkielestä nostettuja idiomeja ja sanavalintoja. Silmäkonvehti? Joku hymyilee vaatimattomasti kun Hildur poistuu huoneesta (tässä ei ollut mitään järkeä kohtauksen kontekstissa)? Hildur upottaa ylähuulensa olutlasiin? Oletan, että kustantajalla on ollut niin kiire saada tämä joulumarkkinoille, että kustannustoimitus on unohdettu kokonaan tai ainakin jätetty puolitiehen.

Kokonaisuutena kirjaa olisi mielestäni voinut ihan hyvin tiivistää noin kolmanneksella. Tässä on paljon tyhjäkäyntiä ja samoja asioita toistetaan koko ajan. Uskotaan, uskotaan, Hildur haluaa surffata ja Jakob neuloo puikot kilisten. Saavat surfata ja neuloa ihan rauhassa tämän jälkeen. Jos ei ihmettä tapahdu, jätän sarjan lukemisen tähän.


Kirjan tiedot:
Satu Rämö: Jakob | WSOY 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Victoria Ying: Hungry Ghost

Kansikuva.

Valerie pyrkii olemaan täydellinen tytär: tunnollinen, hyvä koulussa ja ennen kaikkea laiha. Kukaan ei tiedä Valin syömishäiriöstä ennen kuin häntä kohtaa suuri menetys ja kulissit alkavat murtua.

Rankka aihe, rankka tarina. Sarjakuvaromaania on inspiroinut Victoria Yingin oma elämä ja kamppailu syömishäiriön kanssa. Päähenkilö Val tarkkailee pakkomielteisesti syömisiään ja sen vähän mitä hän syö, hän pyrkii oksentamaan pois.

Kirjassa kuvataan hyvin syitä sille, miksi Val on päätynyt surulliseen tilanteeseensa. Tai syytä, yksikössä. Hänen äitinsä vaatii tottelevaisuutta ja laihuutta, koska eihän lihava henkilö voi mitenkään olla onnellinen. Minusta kirjan ahdistavimmat ruudut olivatkin niitä, joissa Val tuntee äitinsä katseen selässään vaikkei äiti välttämättä ole edes paikalla.


Sarjakuvien paneeleissa äiti tarkkailee tyttärensä ruokailua.
Ruokapoliisi tarkkailee jokaista suupalaa.
(s. 41)


Valin äiti yrittää vaikuttaa myös tyttärensä ystävyyssuhteisiin, Valin paras ystävä kun on lihava. Eihän Val vain halua päätyä sellaiseksi? Paras pysyä kaukana moisesta. Ja kuitenkin Jordan on kirjan onnellisin hahmo, joka on sinut itsensä kanssa ja itsevarma omassa kehossaan. Yksi Valin elämän suuntaa muuttavista asioista onkin riita Jordanin kanssa.

Pidin kirjan alkupuolesta enemmän, koska loppu tuntui menevän vähän pikakelauksella. Lopussa tapahtuvien asioiden hieman hitaampi kuvaaminen olisi mielestäni tehnyt tarinasta tasapainoisemman. Siitä kyllä pidin, että Valin tarina ja toipuminen jäävät kesken. Eihän syömishäiriöstä toivuta hetkessä ja monille se on elämänmittainen prosessi, joka ei ole koskaan valmis.

Tykkäsin myös kirjan kuvituksesta. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja Valin amerikkalainen arki saa erityisiä piirteitä hänen taiwanilaisen taustansa vuoksi. Kotikulttuuri näkyy ruoassa, juhlissa ja siinäkin, miten surevaa perhettä lähestytään.


Kirjan tiedot:
Victoria Ying: Hungry Ghost | First Second 2023 | 198 sivua | Kirjastosta

lauantai 23. joulukuuta 2023

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2023


No niin, tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on valmistunut!

Viimeinen haastekirja oli tuo Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio. Tällä kertaa sain siis koko haasteen valmiiksi ja vieläpä ennen vuoden viimeistä päivää. Hyvä niin, koska uusi haaste julkaistaan ensi viikon torstaina.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat löytyvät täältä. Tänä vuonna haaste ei ollut onneksi kovin hankala ja täsmäkirjoja piti lukea hyvin vähän.

Hankalimmat kohdat olivat

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
Miten voi olla niin vaikeaa löytyää kirjailija, jonka nimessä on 13 kirjainta? Laskin jokaisen kirjailijan kirjaimet ja onneksi vastaan tuli sitten Hayao Miyazaki ja hänen sarjakuvansa Shuna’s Journey.

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja
Joita en juuri lue, joten tähän piti oikeasti etsiä sopivaa kirjaa. Päädyin sitten helppoon luettavaan eli Tom of Finland: Rohkea matka = Bold Journey -teokseen. Nimen kaksikielisyys johtuu siitä, että kirjakin oli kaksikielinen.

34. Kirja kertoo Ukrainasta
Tämä kohta edusti haastekategoriaa, josta en vain pidä eli aihetta, josta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan montaa kirjaa ainakaan suomeksi. En halunnut synkkää sodasta kertovaa aikuisten kirjaa, joten valitsin synkän sodasta kertovan kuvakirjan, Larysa Denysenkon ja Olena Londonin Ilmahälytysten lapset.

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla
Minulla ei ole tapana selvitellä kirjailijoiden ikiä, joten tämä vaati lukemisen jälkeistä googlausta ja tuuriakin. En nyt muista löysinkö edes Zoulfa Katouhin täsmällistä syntymävuotta, mutta 1990-luvulla se kuitenkin on, joten Sitruunapuiden aika kävi tähän.


Saapa nähdä millainen haaste ensi vuodelle on tulossa!

Ja näihin tunnelmiin, hyvää joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Kansikuva.


Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?

Kasvattivanhempiensa hyljeksimä Jussi paljastuukin Kaukaisuuden maan prinssi Mioksi. Idylliseltä vaikuttavaa valtakuntaa uhkaa pelottava ritari Kaamo, joka Mion on kohdattava.

Helmet-lukuhaasteeni viimeinen puuttuva kohta oli "Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta". Minulla oli siihen mielessä ihan toinen kirja, mutta kun sen lukeminen ei edistynyt mihinkään, vaihdoin lennossa Astrid Lindgreniin.

Tämä oli surumieliseltä tunnelmaltaan samanlainen kirja kuin Veljeni Leijonamieli. Kaukaisuuden maa on Mion unelmien täyttymys, mutta sitäkin varjostaa synkkä pilvi. Ritari Kaamo on siepannut lapsia ja eipä kirjassa vältytä traagiselta kuolemaltakaan. Koko kerronta tuntuu huokuvan uhkaa ja sitä, että kohtaloaan ei voi välttää.

Olen lukenut jostain teorian siitä, että itse asiassa Jussi kuolikin kirjan alussa ja tarina on hänen viime hetken houreitaan. En päässyt ajatuksesta eroon lukemisen aikana, koska kaikki Kaukaisuuden maassa muistuttaa Mioa hänen entisestä elämästään, parempana versiona vain.

Mutta jos unohdetaan tuo masentava tulkinta, kirja oli pohjimmiltaan sellainen vanhanajan hyvän ja pahan välinen taistelu. Mio edustaa inhimillistä hyvää, joka rohkeudestaan huolimatta tarvitsee ystävänsä Jum-Jumin tukea. Ritari Kaamo edustaa pahaa, mutta kuitenkin sellaista pahaa, joka ei halua olla paha. Kivisydän vaivaa häntä itseäänkin.

Kirjana tämä oli mielestäni ihan ok, mutta ei yllä Veljeni Leijonamielen tai Ronja ryövärintyttären vertaiseksi. Ronja tosin on ikisuosikkini, joten on epäreilua verrata mitään kirjaa siihen!

Tässä lukemassani painoksessa on Johan Egerkransin kuvitus. Olen tykännyt hänen kuvitustyylistään hirviö- ja dinosauruskirjoissa, mutta tässä en ihan lämmennyt sille. Se tuntui jollain tavalla liian modernilta tarinaan.


Kirjan tiedot:
Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio | WSOY 2021 (1. p. 1955) | 145 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Mio, min Mio (1954) | Suomennos: Kristiina Kivivuori

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2023 : 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta [50/50]

maanantai 18. joulukuuta 2023

Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia

Kansikuva.


Raamattu on edelleen 2020-luvulla maailman myydyin, siteeratuin, käytetyin ja myös väärinkäytetyin kirja.

Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari pureutuvat kirjassaan Raamatun värikkääseen historiaan. Yhtenäisen Jumalan sanaan sijaan kansien välissä on itse asiassa varsin sekalainen kokoelma tekstejä, joita on valittu myös poliittisten tarkoitusperien mukaan.

Minun kiinnostukseni tähän kirjaan kumpusi kiinnostuksestani historiaan. Uskonto on aina läsnä tavalla tai toisella oli aika ja kulttuuri mikä tahansa. Tässä kirjassa Raamatun tekstien synty asetetaan historialliseen kontekstiinsa, jossa muun muassa patriarkaatin pönkittäminen koettiin erittäin tärkeäksi ja siksi naiskeskeisiä tekstejä jätettiin tylysti pois.

Harmillisesti odotin tältä kirjalta enemmän kuin se sitten loppujen lopuksi antoi. Kirja on kiinnostava ja jos aihe ei ole tuttu, siinä on varmasti paljon uutta asiaa. Se on myös selvästi kirjoitettu henkilöille, joille aihe on vieras. Jos yhtään kiinnostaa niin tässäpä hyvä teos tutustuttamaan Raamatun maalliseen syntyhistoriaan.

Minulle asia oli jo melkoisen tuttu, olen nimittäin opiskellut en teologiaa vaan historiaa, jossa tätä on tietenkin sivuttu. Yleisesti kiinnostuksesta olen lisäksi lukenut tästä aiheesta jotain omin päinkin. Kuten heti kirjan alussa todetaan, Raamattu on länsimaisen kulttuurin kulmakiviä, joten se on siitä näkökulmasta mielenkiintoinen kirja ihan ilman mitään uskonnollista vakaumustakaan.

Eli kokonaisuutena pätevä portti Raamatun historiaan ja Raamattuun ihmisten kokoamana antologiana. Ei nyt vain sattunut sisältämään mitään minulle järisyttävää tietoa. Tykkäsin kyllä siitä, että etu- ja takakansiaukeamilla oli kuvia vanhoista käsikirjoituksista.


Kirjan tiedot:
Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia | Otava 2023 | 225 sivua | Kirjastosta

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin

Kansikuva.

Lotta tulee kylään papan luo ja kuulee häneltä laulun Karjalasta. Missä se on ja miksi papan on sinne ikävä?

No kyllähän minäkin laulavan papan ja hänen Lottansa tiesin, mutta tätä ennen en ollut koskaan lukenut heistä mitään lehtijuttua kummempaa. Etsin täsmäkirjaa Helmet-lukuhaasteeseen ja kun hakusanoilla löytyi kivan näköinen kuvakirja, päätin lukea sen.

Olen aina tykännyt Christel Rönnsin kuvituksista ja ne sopivat hienosti tähän tarinaan. Viivoitus ja väritys olivat jotenkin sopivan rustiikkisen tuntuisia sotavuosien miljööseen.

Pappa siis kertoo tässä Lotalle siitä, miten hänen perheensä joutui lähtemään Karjalasta evakkoon vuonna 1939. Tragediasta kerrotaan lapsiystävällisesti ja tarinaan mahtuvat niin evakkomatka junassa kuin sopeutuminen uuteen ympäristöön Suomessa. On hienoa, että Suomen historiasta tehdään kirjoja myös perheen pienimmille.


Kuvassa mies nostaa lasta naisen syliin junan kyytiin.
Isä jää rintamalle muun perheen lähtiessä evakkoon.


Itselläni ei ole sukusiteitä Karjalaan, mutta entisen työkaverini kautta olen kuullut, miten karjalaista kulttuuria pyritään pitämään elossa. Tässä kirjassa se näkyy muun muassa karjalanpiirakoissa ja papan lauluissa.

Söpönä yksityiskohtana pikku-papalla on Mirri-kissa ja seniori-papalla on seinällään kissakalenteri. Kissarakkaus kunniaan!


Kirjan tiedot:
Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin | Tammi 2022 | 25 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta [49/50]