Haastekoonti: Herkulliset kirjat

Instagramissa muutaman kuukauden kestänyt Herkulliset kirjat -lukuhaaste päättyi tänään Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haasteessa luettiin herkkuihin liittyviä kirjoja erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tähtäsin alun perinkin koko ruudukon lukemiseen, mutta kylläpä meni tiukille!

Joihinkin kohtiin oli yllättävän vaikea löytää luettavaa. Esimerkiksi teetä kyllä lipitettiin monessakin kirjassa, mutta monenko kansikuvassa oli teekuppi? Eipä kovin monen. Mansikkakohtakin oli haastava, mutta toisaalta siihen ja teekuppi-kohtaan löytyikin sitten pari todella hienoa kirjaa.

Kaiken kaikkiaan haaste oli siis sopivasti haastava ja aihepiiriltään vallan ihana.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjassa juodaan teetä: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirjassa on reseptejä: Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Kirjassa leivotaan leipää: Karin Erlandsson: Koti
Kirja kertoo kahvilasta: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirjassa syödään suklaata: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjassa syödään mansikoita: Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Kirja kertoo leipomosta: Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Kirjan kannessa on teekuppi: Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
Kirjan kannessa on herkkuja: Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Kerran viikossa ravintola Nekoyan ovi vie aivan toisaalle. Sen houkuttelevat ruoat ja ystävällinen henkilökunta houkuttelevat pöydän ääreen jos jonkinlaisia asiakkaita.

Saan silloin tällöin innostuksen kokeilla uusia sarjakuvia ja sarjakuvasarjoja. Nyt etsin ruokaisaa kirjaa aivan tarkoituksella ja sopiva löytyikin mangasarjojen puolelta. Oman kokemukseni mukaan parin osan lukeminen antaa yleensä hyvän kuvan siitä, jaksaako sarjan kanssa jatkaa vai ei.

Tämä Ravintola maailmojen välillä -sarja tuntui ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Vaikka pidän sekä MasterChef Australiasta että fantasiasta, joiden fanit tuntuvat tämän kohdeyleisöltä, tarina oli liian söpöilevä omaan makuuni. Ravintolan erilaisten asiakkaiden tarinat risteävät ruokapöydän ääressä ja supermukava kokki auttaa kaikkia.

Ruokaa ja söpöilyä.
(vol. 2)

Pohdin myös, voisinko vinkata tätä nuorille ja ihan noin periaatteesta kieltäydyn vinkkaamasta sarjaa, jossa huumoria väännetään myös kauniista alastomista naisista. Hah hah, muodonmuuttajat eivät tienneet, että ihmisillä on tapana pitää vaatteita! Hah hah, tissit!

Joskus sitä miettii, että millä perusteilla jokin kirja päätetään suomentaa, ja tämä on kyllä yksi niistä tapauksista. Pohjimmiltaan ruoasta kertovan mangasarjan lukijakunta ei voi olla kovin suuri.

Kirjan tiedot:
Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2 | Punainen jättiläinen 2021 | 150 & 153 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Isekai shokudo (2017) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on herkkuja

Horace Wallace: Otranton linna

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.

Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder (Cupcake Bakery Mysteries #01)

"Does she really think we don't see her?" Angie DeLaura asked her best friend and business partner Melanie Cooper.

Bestisten Melin ja Angien kuppikakkukahvilalla menee ihan mukavasti. Ainakin siihen asti, kun Melia aletaan epäillä heidän ystävänsä morsiamen murhasta.

Tämä kirja oli kyllä aika kamalaa ajan tuhlausta. Oletin aloittavani kivan cozy crime -kirjan, josta eivät kuppikakut loput. No, niitä kyllä oli, mutta siinä se sitten olikin.

Juoni oli todella heppoinen ja arvasin murhaajan heti, kun hän astui juoneen. Puuttui vain iso pään päällä leijunut "syyllinen!!!" -kyltti. Tarinan kertoja on Mel, joka tumpeloi tiensä vihjeestä toiseen osaamatta laskea yhteen 1+1=2.

Juonen puutetta ja kömpelöä kieltä pahempaa oli kuitenkin sivuilta pursuava naisviha ja kehonegatiivisuus. Meliä, Angieta ja Melin äitiä lukuun ottamatta jokainen nainen on Melin mielestä kauhea riivinrauta, jolle Mel on kateellinen syystä tai toisesta. Eipä näillä muilla naishahmoilla kyllä mitään positiivisia piirteitä olekaan.

Katkeraa Meliä kismittävät selvästi etenkin menestyneet, hoikat ja kauniit naiset. Mel oli lapsena pyöreämpi ja hän pitää yhtenä elämänsä suurimpina onnistumisina sitä, että onnistui nälkiinnyttämään itsensä hoikaksi. Ja nyt ei siis puhuta terveellisestä ja terveyden vuoksi tehdystä painonpudotuksesta.

Ja kaiken lisäksi Angiella on seitsemän vanhempaa veljeä, jotka stalkkaavat häntä koko ajan. Jäljitin puhelimessa, kyylätään pitkin päivää puhuuko tämä kolmikymppinen nainen, voi kauhistus sentään, miehille… Yäk.

En todellakaan lue toista osaa.

Kirjan tiedot:

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder | Berkley Prime Crime Books (2010) | 310 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo leipomosta

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Pelto – laaja etelään viettävä pelto pitkän, piiloisaan, lehtevään laaksoon kaartuvan kukkulanharjanteen kahta puolta.

Mansikkapeltojen poimijat ovat saapuneet Kentiin eri puolilta maailmaa paremman elämän toivossa. Totuus on kuitenkin unelmia karumpi ja pian sekalainen joukko joutuu pakenemaan pitkin Englantia…

Luettavakseni sattuu harvoin kirja, joka saa todella miettimään ajan kulumista. Tämä Marina Lewyckan romaani ilmestyi vuonna 2007 ja sen pääosaan nousevat ukrainalaiset Irina ja Andri.

Näette varmasti, mihin tämä on menossa.

Tarinassa kuvataan siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien elämää huumorin kautta. Kirjassa tapahtuu kauheitakin asioita ja hyväuskoiset ihmiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Köyhyys, nöyryytys, huijaukset ja hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Nämä mansikanpoimijat ovat kuitenkin sitkeitä ja he ovat päättäneet pärjätä tavalla tai toisella.

Toisinaan se tapa on muuttua yhtä julmaksi kuin heitä ympäröivä maailman.

Tämä olisi ollut todella masentava kirja lukea ilman Lewyckan taitavaa tarinanpunontaa ja huumorintajua. Juonessa on niin paljon hauskoja ja absurdeja tilanteita, että ne taittavat terää myös kauheuksilta.

Vedin syvään henkeä. Tämä ilma – niin raitista, niin englantilaista. Tämä oli ilmaa, jonka hengittämisestä olin haaveillut; historian täyttämää ja kuitenkin yhtä kevyttä kuin… no, yhtä kevyttä kuin jokin hyvin kevyt.

(s. 36)

Kirjassa on myös mukana todella raaka kuvaus tehokanalasta ja sen tuotantoketjusta. Ei todellakaan herkemmille lukijoille.

Se mainittu ajan kuluminen liittyy Irinaan ja Andriin, heillä kun on varsin erilaiset poliittiset näkemykset. Irina uskoo Ukrainan tulevaisuuden löytyvän yhteistyöstä lännen kanssa, Andri taas Venäjän hellästä huomasta. Näin vuonna 2022 tätä ei voinut lukea miettimättä, miten monet Andrin kaltaiset ukrainalaiset ovat joutuneet pettymään karvaasti niihin ruusuisiin kuviin, joita heillä Ukrainan ja Venäjän tulevaisuudesta on ollut.

Kokonaisuutena kirja oli erinomainen ja herätti paljon ajatuksia sekä sodasta että siirtotyöläisten kohtelusta.

Kirjan tiedot:
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? | Sammakko 2008 | 416 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Two Caravans (2007) | Suomennos: Vesa Suominen

Luettu myös:
Ainakin Mari A:n kirjablogi

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään mansikoita

Laura Florand: The Chocolate Thief

Sylvain Marquis knew what women desired: chocolate.

Amerikkalaisen suklaaimperiumin perijä Cade Corey haluaa Sylvain Marquis'n. Tai siis, komean suklaamestarin taidot tietenkin. Mies ei kuitenkaan suostu miljoonasopimukseen ja niinpä Cade ryhtyy hämärähommiin.

Ja sitten tietenkin heittäydytään intohimoiseen suhteeseen, rakastutaan ja todetaan, että mitäs niillä biljoonilla kun tarjolla on miehen lämmin ja suklaantuoksuinen kainalo. Oikein odotin, millainen loppuratkaisu tässä kehitetään, ja olisin kyllä toivonut erilaista.

No, joka tapauksessa tämä oli ihan kohtuullisen viihdyttävä romanttinen tarina. Pidin tästä enemmän tarinan alussa ennen kuin Cade menetti teränsä Sylvainin mestarillisen miehekkäiden käsien käsittelyssä. Siihen asti Cade oli viihdyttävällä tavalla päättäväinen ja sisimmässään epäitsekäs. Hän on sukunsa suklaaimperiumin palkkalistalla ja käyttää runsaasti aikaa ja varoja hyväntekeväisyyteen ja suklaantuotannon eettisyyden parantamiseen. Hän haluaa Sylvainin suklaareseptin, jotta tavallisellakin ihmiselle olisi mahdollisuus nauttia luksussuklaasta.

Sylvain puolestaan oli itsekäs persläpi, jonka artisaanisuklaata ei ole tarkoitettu tavalliselle kuolevaiselle. Vain kauniit ja rikkaat ovat hänen majesteettinsa konvehtien arvoisia. Amerikkalaiset ja heidän halpa tehdassuklaansa kelpaa vain typerille massoille.

(Jätä se mies, Cade!)

Eroottisinta tässä tarinassa oli ehdottomasti suklaan kuvailu. Ne oikeat seksikohtaukset olivat mitäänsanomattomia sen jälkeen, kun Florand oli heittäytynyt innolla kuvailemaan suklaan valmistusta, makua, tuoksua ja suutuntumaa.

Long, phallic éclairs in shades of coffee, chocolate, and pistachio stretched in rows like some nymphomaniac's dream.

She frowned sideways at Sylvain Marquis suspiciously. Since when had she started seeing phallic symbols in good eclairs?

(s. 32)

Tämä kirja näyttäisi aloittavan itsenäisistä osista muodostuvan sarjan, mutta ei minulle jäänyt mitään suurempaa kiinnostusta jatkaa tämän parissa. Suklaata sen sijaan tekee mieli.

Kirjan tiedot:
Laura Florand: The Chocolate Thief | Kensington Publishing Corp. 2012 | 441 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään suklaata
* Ihana susi: Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista