Toukokooste

Novellihaaste päättyi ja haastekoonti löytyy täältä. En ole kovinkaan ahkera novellien lukija, joten sinänsä ylitin kyllä itseni lukemalla useamman kuin yhden kokoelman.

Sivuhuomiona: ihan kohta on kesäkuu! Minne se aika on taas mennyt??

Luetut & blogatut

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta
Novelleja Pohjois-Koreasta. Muistutti jälleen kerran pohjoiskorealaisen yhteiskunnan järjesttömyydestä.

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Kirsti 1920-luvun Helsingissä ja Pariisissa. Pettymys monella tapaa, toivottavasti seuraava osa on parempi.

Satu Rommi: Aina matkalla: kirjoituksia Malesiasta, Singaporesta ja Balilta
Reppureissaava joogaopettaja Aasiassa. Kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu, nojatuolimatkailijan kirja.

Satu Rommi: Aina matkalla: kirjoituksia Malesiasta, Singaporesta ja Balilta

Satu Rommi:
Aina matkalla:
kirjoituksia Malesiasta,
Singaporesta ja Balilta
165 s.
Basam Books 2015
Kirjastosta

Minulla on aina ollut kova halu mennä kohti etelää.

Bongasin tämän kauniin kannen kirjaston palautuskärrystä ja sitten tätä pitikin tutkia tarkemmin. Tämä osoittautui mainioksi nojatuolimatkailijan kirjaksi! Oli kiva lukea muista kulttuureista ja lämpimistä maista kun kesän tulo on tänä(kin) vuonna tuskallisen hidasta.

Satu Rommi on näköjään kirjoittanut useammankin matkakirjan tai pikemminkin matkakertomuksen elämästään Aasian maissa. Hän on siis joogaopettaja, joka reissaa maasta toiseen työn perässä ja vähän huvikseenkin. Tässä kirjassa keskitytään Malesiaan, Singaporeen ja Baliin. Lisäksi Rommi pohtii kirjassa omia valintojaan ja sitä, mitä suomalaisuus hänelle, ikuisuusmatkailijalle, merkitsee.

Pidin paljon Rommin tavasta kirjoittaa. Tyyli on vetävä ja vaikka eri paikkoja ei loppujen lopuksi kuvaillakaan kovin yksityiskohtaiseksi, niistä välittyy kuitenkin selvä kuva lukijalle. Tai ehkä kuva välittyy pikemminkin siitä tunnelmasta, jonka Rommi niissä aisti.

Makuuhuoneeni ikkuna avautuu postikorttimaisen kauniiseen maalaismaisemaan, ja huone kuurataan joka päivä hohtavan puhtaaksi. Kotimajoituksen emäntä asettelee aamuisin kukkaköynnöksiä kaikkien pihaa koristavien patsaiden kaulaan, jättää pienillä kukilla täytettyjä koreja jokaisen huoneen ovelle, sytyttelee suitsukkeita ja lauleskelee jumalille ja jumalattarille, esi-isille ja luonnonhengille. Keittiöstä voi käydä hakemassa ilmaiseksi kahvia niin paljon kuin jaksaa juoda, ja terassilla kahvikuppi kädessä istuessa ja pelloille haaveellisena tuijotellessa on muutenkin aika kotoinen olo.

(s. 118)

Oli myös kiinnostavaa lukea siitä, millaista reppureissaavan joogaopettajan elämä oikeasti on. Se kuulostaa jännittävältä ja varmasti sitä onkin, joskin Rommi on jo tottunut siihen eikä juuri ajattele elämäänsä seikkailuna. Hänelle se on vain aamulla nousua, matkustamista ja työtä, aikataulujen järjestämistä ja muiden kummastelun kestämistä. Minun näkökulmastani se on jännittävää enkä itse ikimaailmassa uskaltaisi tehdä samaa.

En ollut kaikista asioista Rommin kanssa samaa mieltä. Hän teilaa TripAdvisorin kaltaiset sivut aika tylysti suoranaisina matkustamisen ilon pilaajina. Kokeneesta matkustajasta voikin olla parempi olla tietämättä matkansa kohteesta turhan paljon, mutta tavalliselle lomamatkailijalle etukäteistiedoista on paljon hyötyä. Minusta on turvallisempi ja kivempi matkustaa kun tietää minne, millä ja milloin on menossa ja mitä perillä odottaa. 

Voi hyvinkin olla, että tartun toiseenkin Rommin kirjaan jahka ehdin! Matkakertomuksilla ei onneksi ole niin väliä missä järjestyksessä ne lukee.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 4. kirja lisää hyvinvointiasi [piristi kummasti synkkää kevätpäivää! 14/50]

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustonen:
Ruokarouvan tytär
496 s.
Otava 2017
Arvostelukappale kustantajalta

- Kirsti! Kirsti, hoi!

Ensiksi kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Meillä on tähän pitkä varausjono ja kun nyt sain oman varaukseni poistettua, muut pääsivät yhden askeleen lähemmäs lainaushetkeä. Tämä on selvästi kevään odotetuin uutuusteos ja varausjono kasvaa edelleen viikoittain.

Ruokarouvan tyttäressä vaihdetaan kertojaa. Idan tytär Kirsti opiskelee romaanista filologiaa Helsingin yliopistossa ja työskentelee siinä sivussa vaate- ja hattukaupassa sekä ompelijana että suunnittelijana. Kasvattisisko Alli opiskelee kirjallisuutta ja kansanrunoutta, ja hänen kauttaan Kirstikin pyörii 1920-luvun opiskelijoiden kulttuuripiireissä. Kirjallisuutta ja ranskaa enemmän Kirstiä kiinnostaa muoti ja käsillä tekeminen, ja ennen pitkää matka vie hänet Ranskaan asti suuren muotitalon palkkalistoille.

Noin yleisesti ottaen ja rehellisesti sanoen olin kyllä aika pettynyt tähän kirjaan. Tästä puuttui se, mikä teki Idan tarinasta minulle niin kiinnostavan. Ida tarkkaili kuuluisia työnantajiaan palvelusväen näkökulmasta, Kirsti taas ei. Ajat toki ehtivät muuttua kovasti Idan lapsuudesta kirjan nykyhetkeen eikä Kirsti missään vaiheessa ollut samanlaisessa asemassa kuin Ida. Ei hänen tarvinnutkaan, ajatuksena pidin siitä, että Idan kovan työn tuloksena hänen tyttäriensä ei tarvinnut palvella ketään. Käytännössä kuitenkin se, että Ida ei osallistunut Topeliusten elämään oli parempi lukukokemus kuin se, että Kirsti kohtasi kuuluisuudet tasaveroisena silmästä silmään.

Idan kohtaamiset aikansa kuuluisuuksien kanssa tuntuivat myös paljon luontevammilta kuin Kirstin vastaavat. Kirsti Valan ja Yrjö Jylhän kestin jonkin aikaa, koska heidät Kirsti tunsi Allin kautta. Sitten Mustonen kuitenkin laittoi ykkösvaihteen päälle ja Kirsti oli mukana kaikessa, minne vain mitenkään pystyi tiputtamaan muita tunnettuja nimiä. Ja ihan kuin suomalaisissa kulttuurihenkilöissä ei olisi jo ollut tarpeeksi, hypättiin ulkomaalaisiin. Coco Chanelin olisin vielä kestänyt jos Kirsti ei olisi ryhtynyt menestyksellä nokittelemaan hänellekin, mutta että Hemingway perheineen sekä Elsa Schiaparelli? Epäuskottavuuden raja ylitettiin niin kirkkaasti, että sitä katseltiin jo avaruudesta.

En oikein lämmennyt Kirstille hahmonakaan vaikka yritin kyllä antaa hänelle mahdollisuuden. Ehkä syy on siinä, että Idaan tutustuin hänen lapsuudestaan saakka ja Kirstin mukaan hypättiin suoraan aikuisuuteen. Lukijana en nähnyt sitä, miten Kirstistä kasvoi se nainen joka hän kirjassa on, ja siksi lukukokemus oli välillä hämmentävä. Kirsti on kovin kärkäs tuomitsemaan muut kevytmielisyydestä ja -kenkäisyydestä, mutta kun hän itse sortuu samaan, se on ihan okei koska harvoin ja rakkaus. Hän ei myöskään ollut kummoinen ystävä etenkään Iivo-paralle.

Sen sijaan pidin paljon siitä, että Kirsti halusi kulkea omia polkujaan ja Ida rohkaisi häntä siinä. Komea agronomi kotitiloineen painoi vaa'assa vähemmän kuin Kirstin kunnianhimo ja halu olla muutakin kuin äiti ja vaimo. Kirstin rohkeus hypätä tuntemattomaan oli ihailtavaa, samoin hänen tervejärkinen päättäväisyytensä selvitä kävi miten kävi. En minä ainakaan olisi noin reipas tai nokkela jos jäisin tyhjän päälle vieraassa maassa. Tykkäsin tästä niin paljon, että kirjan loppu oli pienoinen pettymys. Viimeisellä kuudella (6) sivulla Kirsti törmää vanhaan tuttuun, tajuaa rakastaneensa häntä pitkän aikaa ja avioliiton satama odottaa selvästi nurkan takana. Miksi? Jos sarja kerran jatkuu, kaiken tuon olisi vallan mainiosti voinut jättää seuraavaan osaan ja käyttää suhteen rakentamiseen enemmän aikaa ja sivuja (oikeasti, kuusi sivua).

Summa summarum, pettymys, mutta jospa jatko olisi parempi? Sitä odotellessa. 

Erillisenä valituksena: en myöskään oikein lämmennyt kirjan nimelle. Kirstiä ei määritellyt kirjassa hänen sukulaisuutensa Idaan, joten on vähän ikävää, että juuri se korostuu kirjan kannessa. Miksei mieluummin vaikka ompelijatar? Edelliset osatkin nimettiin niiden päähenkilön eli Idan toimenkuvan mukaan.

Luettu myös mm:

LM-mummin kirjastossa (sisältää suurehkon juonipaljastuksen), Mrs. Eriksson's Room, Kasoittain kirjoja ym.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 29. kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (ompeleminen ja/tai hattujen tekeminen) [13/50]

Haastekoonti: Novellihaaste

Novellihaaste
9.11.2016-7.5.2017

Reader, why did I marry him?-blogin Omppu haastoi viime marraskuussa lukemaan novelleja. En oikein ole novelli-ihminen, mutta osallistuin haasteeseen kuitenkin ihan haasteen vuoksi. Lukuhorisonttien laajentaminen ei ole huono juttu.

Asetin varovasti omaksi pieneksi tavoitteekseni yhden kirjan tai 10 novellia. Siinä mielessä ylitin itseni, vaikka novelleja ei niin kovin montaa tullutkaan luettua. 

1. Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia [10 novellia]
2. James Herriot: Elämäni kissat [10 novellia]
3. Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta [7 novellia]

Villijoutsenet ja Syytöksen olisin varmasti lukenut ilman haastettakin, mutta Herriotiin tartuin nimenomaan tämän ja Kirjavat kissat-haasteen vuoksi. Tykkäsin sen lukemisesta, joten hyvä kun tuli osallistuttua näihin.

Kiitos vielä Ompulle haasteesta!

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta

Bandi:
Syytös: 7 kertomusta
Pohjois-Koreasta
(käännetty ranskankielisestä laitoksesta
La Dénonciation, 2016)
189 s.
S&S 2017
Kirjastosta

Tulikärpänen, joka valaisee pimeyteen vajonnutta Pohjois-Koreaa.

Jos on vähänkään perillä maailman tapahtumista, on varmasti perillä Pohjois-Korean tilanteesta. Isoveli, isosisko ja pikkusisarukset valvovat, ja koko kansa elää diktatuurin varjossa tiukan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa. Juuri nyt otsikoissa ovat jälleen kerran ydinasepullistelut, mutta säännöllisin väliajoin puhutaan myös maasta paenneista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Olen lukenut koko joukon heidän elämäkertojaan ja lisäksi yleisesti maata käsitteleviä teoksia.

Tämä on kuitenkin ensimmäinen pohjoiskorealainen kaunokirjallinen teos jonka olen lukenut. Salanimen turvin kirjoittava Bandi asuu edelleen Pohjois-Koreassa, josta novellit onnistuneesti salakuljetettiin ulos. Novellit sijoittuvat 1990-luvulle ja kertovat tavallisten pohjoiskorealaisten elämästä. Sellaisten, joiden elämä ei ole sieltä kaikkein rankimmasta päästä, mutta kuitenkin vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen vaikeuttamaa. Jokainen novelli kertoo omalla tavallaan siitä, miten sen päähenkilö ymmärtää elämänsä vaikeuksien olevan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen syytä.

Minun mieleeni jäivät parhaiten kokoelman ensimmäinen kertomus Aaveiden kaupunki sekä sivulta 129 alkava Niin lähellä mutta kaukana. Kummassakin korostuu pohjoiskorealaisen yhteiskunnan kertakaikkinen järjettömyys. Ensimmäinen kertoo naisesta, jonka pieni poika kärsii painajaisista. Näitä pahentavat asunnon ikkunoista näkyvät valtavat kuvat Marxista ja Kim Il-sungista, joita tuskin kukaan haluaa tuijottaa päivästä toiseen. Nainen ei kestä kuunnella poikansa huutoa ja vetää siksi verhot ikkunoiden eteen heti kotiin tultuaan. Se ei tietenkään jää huomaamatta ja vaikka nainen miten yrittää selittää tilanteen, kaikki ymmärretään tahallaan väärin ja pian koko perhettä syytetään seuraavasta rikoksesta:

"...Tuomitut ovat laiminlyöneet vallankumoukselliset periaatteet perheessään ja ovat epäonnistuneet lapsensa kasvatuksessa. Se ei ole ainoastaan häirinnyt kansallista seremoniaa, vaan he ovat myös halventaneet kommunismin perustajan Karl Marxin kuvaa ja verranneet Suurta Johtajaamme kattilankanteen. He ovat siis syyllistyneet häiritsemään Puolueemme ainutlaatuisen ideologian toteutumista..."

(s. 28)

Toinen novelli puolestaan kertoo miehestä, jonka äiti asuu toisella paikkakunnalla. Äiti on kuolemassa ja mies haluaa vielä nähdä hänet. Taakkana on myös vanhimman pojan velvollisuus huolehtia vanhemmistaan, jota mies ei siis nyt voi mitenkään toteuttaa välimatkan vuoksi. Pohjois-Koreassa paikkakuntien välillä liikutaan vain ja ainoastaan korkeammalta taholta saadulla luvalla, jota mies ei saa rukoilustaan huolimatta. Hän päättää lähteä matkaan ilman lupaa ja kun hän jää kiinni melkeinpä äitinsä etuovelta, edessä on ankara rangaistus.

Pohjois-Korean yhteiskuntajärjestys on julma ja säälimätön, vailla inhimillisyyden häivääkään. Esipuheessa kerrotaan, että Bandin kirjoituksia on julkaistu myös maan virallisissa julkaisuissa. Yhteiskuntaa kyseenalaistavia kirjoituksia alkoi syntyä 1990-luvun nälänhädän aikaan ja niitä ei tietenkään ole julkaistu Pohjois-Koreassa. Jo näiden tarinoiden kirjoittaminen on varmasti vaatinut raudanlujia hermoja, saati sitten käsikirjoitusten pitäminen kotona. On mahdotonta tietää mitä Bandille tällä hetkellä kuuluu, mutta toivottavasti hän kirjoittaa yhä.

Olen kirjoittanut nämä tarinat,
Jotka eivät ole versoneet lahjakkuudesta,
Vaan raivosta.
En ole kirjoittanut sulalla ja musteella,
Vaan omilla luillani ja verikyyneleilläni.

(s. 9)

Luettu myös mm.:

Kirjojen kauneudesta, Reader, why did I marry him?, Oksan hyllyltä ynnä muut.

Haasteet:

* Novellihaaste [7 novellia]

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 40. kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä [12/50]

Helmi-huhtikooste

Jostain syystä en sitten millään meinaa muistaa tätä kuukausikoostetta. Muistan kyllä päivittää tätä sitä mukaa kun luen, mutta sitten kun tämä pitäisi julkaista niin asia unohtuu kokonaan. No, tämä on sitten kolmen kuukauden kooste.

Kirjavat kissat-lukuhaaste päättyi 8.2.. Sain sentään luettua kolme kirjaa, mikä olikin varovainen tavoitteeni. Haastekoonti on täällä.

Alla olevien lisäksi luin pääsiäisen aikaan viitisenkymmentä sivua Tuomo Jäntin Versoa, mutta jätin kirjan kesken. Kirjan idea oli mielenkiintoinen, mutta toteutus ei yhtään omaan makuuni. Liian hitaasti etenevä enkä pitänyt siitä, että kaikki selvisi kätevästi hakkeroimalla toisten sähköposteja, joissa tietenkin oli yksityiskohtaisesti kerrottu mitä oli tapahtunut. Ehkä kirja parani alun jälkeen, mutta toisaalta epäilen ettei se vain ollut minun kirjani.


Luetut & blogatut

Takashi Hiraide: Kissavieras
Japanilaista arkea yllätysvieraan kanssa. Hurmaava kirja, kärsivällisyyteni kärsii edelleen avoimesta lopusta...

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: NE: Kuukautiskirja
Kirja haiviikosta ja miten siitä selvitään. Hauska ja suorasukainen, suosittelen kenelle vain.

Sesse Koivisto: Tapiiri sohvapöydän alla
Elämää Korkeasaaressa eksoottisten kasvattieläinten kanssa. Hauskoja ja surullisiakin tarinoita.

Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat: Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä
Millaisia pelkoja epäterveissä hengellisissä yhteisöissä viljellään? Hyvä kirja synkästä aiheesta.

Kirsti Kuronen: Pönttö
Luna ja miten selvitä aikuiseksi kasvamisesta. Ensimmäinen säeromaanini, tykkäsin.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Sukutarina orjakaupan varjossa. Koukuttava kirja, hajosi loppua kohden harmillisesti.

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
Lukiolaispoika ja kaapista tulon vaikeus. Hauskasti kirjoitettu ja Simon oli ihana, turhan amerikkalainen minun makuuni.

Kristiina Vuori: Filippa
Kielletty historiallinen rakkaus. Synkän kiehtova tarina, loppua venytetty turhaan.

Kristiina Vuori: Filippa

Kristiina Vuori:
Filippa
405 s.
Tammi 2017
Kirjastosta

Se alkoi väsymyksellä, joskus keväällä, niihin aikoihin, kun olin jälleen kerran sortunut auttamaan sinua ja kuitannut sinetilläni viljalainan joukoillesi.

Kristiina Vuoren uutuuden odottaminen on näköjään vuosittainen tapahtuma!

Olen tykännyt todella paljon Vuoren tavasta kuvata paikkaa ja aikaa, johon tarinat sijoittuvat. Etenkin wanhan sanaston käyttö on todella taitavaa. Hakopää, kärpiä ja pirtittäminen livahtavat tekstiin noin vain ja vaikka kirjojen lopussa onkin aina sanasto, sanat ymmärtää kuitenkin aina asiayhteydestä. Kaarnatuulen ja nyt Filippan teki lisäksi erityisen mielenkiintoiseksi se, että kummankin päähenkilö on ollut oikeasti olemassa. Kyseessä on kaksi fiktiivistä kirjaa, mutta niiden selkärankana on kaksi satoja vuosia sitten elänyttä naista.

Filippa Flemingin nimi ei ehkä ole kovinkaan tunnettu, mutta hänen veljensä Klaus onkin sitten sitäkin tunnetumpi. Häikäilemättömän Klausin poliittiset edesottamukset eivät sinänsä ole tärkeitä Filippan tarinassa ja tapahtuvat sen laitamilla. Filippan elämä pyörii kotona ja pienemmissä piireissä kuin veljiensä, vaikka toki hänkin näkee yhtä ja toista, ylimystöä kun on. Filippa tapaa niin Kustaa Vaasan kuin Kaarina Hannuntyttärenkin, ja mielestäni hauskana yksityiskohtana myös Kaarnatuulesta tuttuja hahmoja. Filippan elämän tärkein ihminen on kuitenkin Klaus, joka naisen holhoojana on viime kädessä se, joka päättää hänen elämästään.

Miksi Klaus ei salli sisarelleen avioliiton onnea? Pelkääkö veli perintömaiden puolesta? Vai onko kyseessä jotain muuta, pahaenteisempää?

Tuosta takakannen, no, pahaenteisestä tekstistä huolimatta en kuitenkaan ihan osanut odottaa sitä, mitä sitten luin kirjan sivuilta. Tämä tuleekin olemaan hieman hankala suositeltava kirjaston asiakkaille. Miten sanot, että kirja on todella hyvä, mutta ei ehkä paras valinta jos insesti haittaa? Klaus nimittäin on pakkomielteisen rakastunut sisareensa ja Filippa yrittää epätoivoisesti kieltää omat tunteensa. Ainoa asia, joka (...suurimmaksi osaksi) estää suhteen fyysisyyden on Filippan moraalinen selkäranka, joka on koko ajan katkeamispisteessä. 

Minä pidin heidän kieroutuneesta suhteestaan aivan valtavasti! Tarina tihkuu synkkää vetovoimaa ja ihon alle tunkeutuvaa jännitettä. Filippa tietää koko ajan olevansa vain askeleen päässä synnistä ja se askel olisi niin pieni ja helppo ottaa. Siitäkin huolimatta, että hän myös pelkää arvaamatonta veljeään suunnattomasti. Edes rakastajan lämmin syli ei muuta sitä, että jokin Filippassa janoaa Klausin kosketusta.

Puristat, eikä se ole hellä ote, ja minä huudahdan ja yritän vaistomaisesti riuhtaista itseni irti ja sitten tajuan nojaavani rintaasi vasten, tunnen käsivartesi ympärilläni. Ne ovat yhtä väkevät kuin... kuin kahleet ja suustani pääsee uusi ääni, pelkkä vinkaisu, mutta se riittää. Tällä erää se riittää. Sinä epäröit.

"En kai satuttanut sinua?"

Huohotan, tahtomattani. "Olisitko halunnut satuttaa?"

Suusi hipaisee kaulani ihoa, kun vastaat hiljaa: "Ehkä. Mutta en kuitenkaan liikaa, vain sen verran, että se tuntuu."

"Klaus, Luojan tähden..."

(s. 96)

Tarinalle on eduksi, että se kerrotaan preesensissä ja Filippa on sen minäkertoja. Ratkaisu tuo kielletyt tunteet vieläkin lähemmäs lukijaa. Minä pidin siitä, mutta toisaalta voin kuvitella jonkun toisen lukijan pitävän sitä epämiellyttävä.

Oli tällä insestiparaatilla toki huonokin puoli. Filippan ja Klausin suhde on ylivoimaisesti kirjan intensiivisin, joten Filippan suhteet rakastajaansa ja myöhemmin kihlattuunsa Knut Jönsinpoika Kurkeen eivät ole yhtä kiinnostavia. Etenkin jälkimmäisen kohdalla en oikein edes ymmärtänyt, miksi Filippa oli ylipäätään kiinnostunut hänestä eikä suhteeseen syvennytty kunnolla. Kun sisarusten kieroon kasvanut suhde saavuttaa yhdenlaisen lakipisteen, tarina tuntuu lässähtävän ja Vuori kuljettaa sen nopeasti historialliseen päätepisteeseensä. Sama vaivasi Kaarnatuultakin: loppua kohti juostaan eikä loppupuolella tapahdu mitään erityisen mielenkiintoista tai tärkeää. Ehkä tarinan olisi voinut päättää aiemmin ja tiivistää viimeiset 50-100 sivua pitkähköön epilogiin?

Lopusta huolimatta nautin kirjan lukemisesta. Näköjään kaipasin lukuhetkeeni juuri tällaista omistushaluista kiellettyä rakkautta. Nyt kun vielä keksisin miten suosittelisin tätä muillekin kuulostamatta vähintäänkin epäilyttävältä insestifanilta...

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 34. kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt [11/50]