 |
Chris Rylander:
Gregin legenda
(The Legend of Greg, 2018)
360 s.
Jalava 2018
Suomennos: Kaisa Ranta
Kirjastosta |
On tuskin mikään yllätys, että se päivä, jona hurja villipeto oli raadella naamani irti, oli torstai.
Koko jääkarhuepisodi menee torstain piikkiin, koska kaikki epäonni iskee juuri torstaina. Mutta pahempaa on luvassa! 13-vuotiaan Greg Belmontin maailma muuttuu kun vuorenpeikko pistää hänen isänsä ekokaupan päreiksi ja Gregille selviää, että hän onkin kääpiö. Chicagon alla on oikea maanalainen kääpiövaltakunta, jonne Greg päätyy kun hänen isänsä katoaa vuorenpeikkomittelössä. Greg tutustuu muihin kääpiönuoriin ja hänellä on ensimmäistä kertaa elämässään enemmän kuin yksi ystävä. Hyvä niin, hän nimittäin tarvitsee apua pelastaakseen haltioiden vangiksi joutuneen isänsä.
Ei nyt äkkiseltään tule mieleen toista suomeksi ilmestynyttä fantasiasarjaa, jossa kiistämätön päähenkilö on fantasiamaailmojen kääpiö. Haltioita, jumalia ja lohikäärmeitä parveilee joskus kiusaksikin asti, mutta kääpiöt eivät ilmeisesti ole tarpeeksi mediaseksikkäitä. Se on se parta joka sen tekee, eikö olekin? Parta ja pituuden puute.
Sinänsä tämä on perusfantasiaseikkailu, josta löytyy niin verenhimoinen puhuva ase kuin haltiat vs. kääpiöt asetelmakin. Näkökulman laskeminen kääpiötasolle tekee kirjasta kuitenkin sen verran erilaisen, että sitä luki mielenkiinnolla. Chicagon alainen kääpiöiden kaupunki ja kääpiöiden kulttuuri aukenivat lukijalle samalla kuin Gregillekin. Kääpiöiden maailmassa leipä on käsittämätön käsite (miksi, kun kinkun molemmin puolin voi laittaa jauhelihapihvitkin?) ja viikset ovat naisen kaunistus.
Viimeinen pointti oli sinänsä tosi kiva, mutta harmi kyllä kirjailija ei kuitenkaan vienyt sitä loppuun saakka. Greg ihastuu enemmän ihmisen näköiseen Ariin kuin Glamenhildaan, jossa tiivistyy kääpiöiden kauneusihanne.
Hän oli minua vähän pidempi, mutta melkein kaksi kertaa isompi. Ei lihava, vaan... suuri. Hänellä oli lihaksikkaat käsivarret, vartalo jykevä kuin betonipylväs ja jalat, jotka olisivat voineet kuulua vaikka ravihevoselle - lihasten rajat piirtyivät esiin jopa selvästikin kotitekoisten nahkahousujen läpi. Hänen ruskea tukkansa oli kammattu kymmenille leteille, jotka roikkuivat hänen valtavasta päästään kuin Meduusan käärmeet. Ja kyllä vain, hänen ylähuulensa päällä oli hennot, untuvaiset viikset.
(s. 158)
Glam vasta kasvattaa viiksiään, mutta veikkaan ettei minkäänlainen karvakuontalo saa Gregiä ajattelemaan, että Glam on kuumin tyttö ikinä. No, elän yllättyäkseni. Ehkäpä Arikin onnistuu viimein kasvattamaan viikset!
Rylander on ympännyt kirjaan niin tasa-arvoa (itsestään selvää kääpiöille), veganismia (vähintäänkin epäilyttävää) kuin kehopositiivisuuttakin (karvat ja paksuus ovat okei). Aina ajatus ei kanna loppuun saakka, mutta pisteet kuitenkin tosissaan yrittämisestä, etenkin kun kyseessä on selvästi ennen kaikkea pojille suunnattu kirja. Sellaiset ns. poikien kirjat, joissa käsitellään tällaisia asioita, ovat vieläkin valitettavan harvassa. Olisi kiva jos muutkin tarttuisivat asiaan, ja muilla tarkoitan nyt ennen kaikkea pojille kirjoittavia mieskirjailijoita. Naiskirjailijat ja tytöille suunnatut kirjat ovat tässä paljon edellä ainakin Suomessa. Tämä kirja kuitenkin todistaa yksinäänkin, että kyllä näistä voi pojillekin kirjoittaa ja hauskasti vieläpä.
Pidinkin paljon kirjan huumorista jos kohta sitä olisi mielestäni voinut hillitä jossain kohdissa. Ihan joka toisen lauseen ei sentään tarvitse olla hauska läppä. Pidin myös Gregistä, joka on päähenkilöksi epätyypillisen pessimistinen (kääpiöiden ja minun normaali olotila), harrastaa shakkia ja puulajien tunnistamista, ja on lähtökohtaisesti altavastaajan asemassa. Yksityiskoulua käyvä Greg on nimittäin koulukiusattu ja hänen ainoa ystävänsä on Edwin, joka hupsista sentään paljastuukin haltiaksi. Vaikka Greg saakin kirjan kuluessa uusia ystäviä, ystävyys Edwiniin on yksi kirjan kantavista juonilangoista. Toivonkin, että tämän kirjan tapahtumista huolimatta Rylander ei vie sitä siihen kaikkeen kliseisimpään suuntaan.
Jatkoa odotellessa! Sitä pitäisi ilmestyä syksyllä, joten onneksi odotus ei ole kohtuuttoman pitkä.
Isä oli luultavasti onnellisin, innokkain ja motivoitunein pessimisti, mitä olla saattoi.
Ja olihan nyt perjantai - isän suosikkiviikonpäivä, koska se oli mahdollisimman kaukana seuraavasta torstaista.
(s. 42)
Luettu myös:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 35. kirjassa on yritys tai yrittäjä [12/50]
Trevor Belmontin menestyvä ekokauppa, joka on konseptina niin hauska, että lukisin kokonaisen kirjan siitä.
