Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain

Nnedi Okoraforin novelliin On the Road perustuva sarjakuva After the Rain tapahtuu Nigeriassa, joka on minulle kirjallisesti harvinainen maa. En ainakaan muista lukeneeni muuta sinne sijoittuvaa kuin Oyinkan Braihtwaiten Sisareni, sarjamurhaajan. 

Eli minulle uusi ja eksoottinen tapahtumapaikka kiinnosti, samoin se, että tarina nojaa vahvasti nigerialaiseen kansanperinteeseen.

Amerikkalainen Chioma, ammatiltaan poliisi, on vierailulla isoäitinsä luona. Kolmen päivän rankkasateen jälkeen oven takana seisoo niin vakavasti loukkaantunut poika, että hänen ei pitäisi olla elossa. Chioma koskee poikaan ja siitä se riemu sitten repeääkin. Hän alkaa vaistota ja nähdä outoja asioita, joista isoäiti ja -täti tietävät enemmän kuin hän itse.

Tarinassa yhdistyvät kansantarinat ja kauhu, jonka kuvitus tuo tehokkaasti esille. Tykkäsin kirjan vahvoista väreistä ja siitä, että sivut oli täytetty usein kokonaan. Ei kauhun tai synkkyyden tarvitse aina olla mustavalkoista.

Pelkoa ruudun ulkopuolelta.
(s. 60)

Tämän suhteen minun oma lukuongelmani oli kuitenkin se, että nigerialainen kulttuuri ja kansanperinne ovat minulle aivan vieraita. Yhtäältä en pidä siitä, että jokainen asia selitetään puhki, mutta toisaalta en oikein päässyt jyvälle siitä, mistä tässä nyt olikaan kyse. Kokonaisuutena ja etenkin loppuratkaisun huomioon ottaen tämä myös tuntui vain prologilta pitemmälle tarinalle.

Olisikin mielenkiintoista lukea On the Road -novelli vertailun vuoksi. Aukeaisiko se paremmin ja tuntuisiko se kokonaiselta tarinalta eikä sellaisen alulta?

Kirjan tiedot:
Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain | Abrams ComicArts 2021 | 126 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet [15/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vesisade
* Vuosi Afrikassa: Kirja 1

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

 

Ayoola kutsuu minut luokseen näillä sanoilla: Korede, olen tappanut sen.

Korede on tottunut siivoamaan pikkusiskonsa jälkiä. Hän tietää täsmälleen, miten verinen kylpyhuone siivotaan ja kuolleen poikaystävän ruumis hoidellaan näkymättömiin. Kun Ayoola valloittaa Koreden ihastuksen kohteen, isosisko joutuu valinnan eteen. Pitäisikö hänen edes yrittää pelastaa Tade vai antaa siskon tehdä, mitä huvittaa?

Valitan ensin: miksi tässä kirjassa ei ole takakansitekstiä? Takakannessa on vain parissa ulkomaisessa lehdessä ilmestynyttä kehuvaa lausahdusta. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta minusta kustantajan pitäisi kirjaa myydä kirjaa sen sisällön kautta, ei sen, mitä joku tuntematon on joskus jossain siitä sanonut.

Törmäsin itse kirjaan muistaakseni lehtiarvostelussa, jossa kerrottiin kirjasta enemmänkin kuin yksi lause. Nigerialaiset siskokset, joista toinen on sarjamurhaaja ja toinen peittelee hänen jälkiään? Pitää ainakin kokeilla. Kirjaa kehuttiin hauskaksi ja no, ei se vakavakaan ollut? Se on kepeästi kirjoitettu ja toimii paikoitellen makaaberin huumorin kautta, mutta en itse pitänyt sitä varsinaisesti hauskana. Kivana ja nopeana luettavana kylläkin, ei sillä.

Ayoolalla on lappuhaalarit - hän on ainoa tuntemani ihminen, jota ne pukevat - ja hän nuolee jäätelöä, jonka on varmaan ostanut jätskibaarista kulman takaa. Hän lopettaa nuolemisen; ei siksi, että Pejun sanat olisivat saaneet hänet heltymään, vaan koska tajuaa, että niin on sopivaa tehdä surevan ihmisen läsnäollessa. Kulutin yhtenä sunnuntaina kolme tuntia tämän nimenomaisen käyttäytymissäännön selittämiseen.

(s. 168)

Murhia enemmän kirja pyörii loppujen lopuksi sisarusten välisen suhteen ympärillä. Ayoola on uskomattoman kaunis, Korede ei. Kaikki miehet hullaantuvat Ayoolan kauneudesta, mutta Koredea lukuun ottamatta kukaan ei kuitenkaan vaivaudu tutustumaan häneen. Ayoola ei välitä hankaluuksista, joihin Korede joutuu hänen takiaan. Siskoksia yhdistää kuitenkin sisarusrakkaus ja väkivaltainen menneisyys. 

Minusta oli kivaa ja kiinnostavaa, että Korede ei viettänyt koko kirjaa kateudessa pyörien. Hänellä on ollut aikaa tulla sinuiksi sen kanssa, että pikkusiskon rinnalla hän voisi yhtä hyvin olla näkymätön miesten silmissä. Toki se ärsyttää häntä ajoittain, mutta minkäs teet. Enemmän Koredea äsyttävät siskon käytöstavat tai niiden puute. Ei se nyt vain ole sopivaa tehdä iloisia somepostauksia kun poikaystävä on juuri ilmoitettu kadonneeksi. Etenkään, kun katoaminen johtuu siitä, että Ayoola itse tuikkasi häntä puukolla.

Tykkäsin kirjassa erityisesti siitä, että se sijoittui Nigerian Lagosiin eikä tätä sivuutettu olankohautuksella. Kulttuuri, tavat ja jopa joruban kieli ovat koko ajan läsnä. Googlasin välillä vaatekappaleiden nimiä, jotta osasin visualisoida paremmin esimerkiksi sen, millaisiin juhlatamineisiin sisarusten äiti sonnustautui. Etenkin poliisien korruptoituneisuus tuotiin vahvasti esiin. Koreda pelkää kuollakseen joutuessaan liikennepoliisin pysäyttämäksi eikä pelkästään siksi, että auton takakontissa on hetkeä aiemmin ollut ruumis. Koskaan ei voi tietää, mitä poliisi haluaa naiselle tehdä. Tältä(kin) osin nigerialainen patriarkaalinen kulttuuri tuli erittäin selväksi.

Kaiken kaikkeaan mukava lukukokemus! Tämä on Braithwaiten esikoiskirja, joten ehkäpä häneltä ilmestyy ja suomennetaan joskus muutakin.

Kirjan tiedot:
Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja | WSOY 2020 | 235 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: My Sister, the Serial Killer (2018) | Suomennos: Kaisa Kattelus

Luettu myös mm.:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste 2020 [kirja 2]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book by a WOC [40/50]