 |
| K. K. Alongi: Kevätuhrit 303 s. Otava 2016 Kirjastosta |
Mä olen kuollut.
Tiedättekö miten joskus tulee luettua kirja, josta on vaikea muodostaa mielipidettä? Se ei ole hyvä eikä huono, se vain on. Sellainen "tulipahan luettua, mutta mitä ja miksi se tulikaan luettua"-kirja. Tämä on vähän sellainen kirja ja alla oleva onkin aika satunnaista höpötystä. Olen noin yleensäkin kiinnostunut kotimaisesta nuorten kirjallisuudesta ja etenkin siitä, miten jo tutut dystopia- ja fantasiamaailmat saadaan sijoitettua tänne Suomeen. Sillä periaatteella lainasin tämänkin kun sen kerran hyllyssä näin.
15-vuotias teinipunkkari Jade herää metrossa maailmaan, jossa ei ole ketään muuta. Maailma mustui hetkeksi Jaden silmissä ja kun hän tästä tokeni, kaikki olivat kuolleet niille sijoilleen. Jonkin aikaa vaelleltuaan Jade törmää toiseen selviytyjään, Susetteen. Jade ei innostu ajatuksesta laittaa hynttyyt yhteen, mutta suostuu kuitenkin lopulta. Ennen pitkään joukkoon liittyy muitakin hämmentyneitä ja perin stereotyyppisiä nuoria.
Oikeasti, hahmot ovat kuin suoraan amerikkalaisesta teinidraamasta. Tuskin kerron suuriakaan juonipaljastuksia jos kuvailen hieman hahmoja. Jade on siis teinipunkkari ja ongelmanuori, joka vihaa kaikkea. Susette on rikas ja supertyttömäinen kiltti blondi (cheerleader jos olisi amerikkalaissarjassa). Tomi on rehti ja urheilullinen, oikeaa johtaja-ainesta (rugbyjoukkueen kapteeni siinä amerikkalaissarjassa). Sara on hieman nuorempi hevoshullu ja viherpiipertäjä, joka rakastaa eläimiä yli kaiken. Ali on rasismia kokenut somalipoika, joka jäi valitettavasti viime hetken lisäykseksi, ja Oliver se joukon nuorin ja eniten suojelua kaipaava. Harmillista, että kaikkien kohdalla nojattiin noihin voi niin tyypillisiin rooleihin. Olisi heissä voinut olla edes jotain erilaista
Kirjan perusasetelma muistuttaa suuresti Salla Simukan Jäljellä/Toisaalla-kirjaparia. Toivon nyt oikein hartaasti ettei tämä trilogia pääty kuten Simukan kirjat. Jäljellä oli oikein hyvä, Toisaalla pilasi sen kokonaan. Mutta oikeastaanhan molemmat muistuttavat nuoruusvuosieni suurta rakkautta, Klaani (The Tribe) -TV-sarjaa. Ihastukseni dystopioihin ja "aikuiset katosivat!!"-skenaarioihin on itse asiassa lähtöisin sieltä. Elän aina toivossa, että törmäisin jonkinlaiseen Klaanin reinkarnaatioon, ja tässä oli jo jotain sen tapaista. On joukko sattuman yhteen tuomia nuoria, joiden on keksittävä keinot selviytyä ilman aikuisia. On nuorisojengejä, joista yhdet ovat mukavampia kuin toiset. On jopa ostari tapahtumapaikkana! Oli kyllä silkkaa nostalgiaa lukea niitä ostarikohtia. Toivottavasti porukka ei kuitenkaan ala maalata kasvojaan tai tehdä yhtä mielenkiintoisia kampauksia kuin Klaanissa.
 |
| Aikuiset ovat kuolleet? Äkkiä äidin meikkipussille! |
Eniten minua kirjassa ärsytti se, että heti kun Tomi tuli kuvioihin, hänestä tuli porukan johtaja. Eikö se johtaja voisi joskus olla tyttö, jonka kykyjä kukaan ei epäile? Eivät edes pojat. Lisäksi mukaan ängettiin sitä pakollista romantiikkaan kun Susette tietenkin ihastui Tomiin. Toivottavasti jatkossa ei ole luvassa kolmiodraamaa Tomin, Susetten ja Jaden välillä. Tytöt voisivat vaikka vaihteeksi päätyä yhteen. Heidän suhteensa oli kirjan kiinnostavin osuus vaikka aika tyypillinen olikin. Voi ahdistus, hemmoteltu superblondi ei ymmärrä minua koska en kerro hänelle mitään! Voi epäreiluutta, kovia kokenut nuori ei ymmärrä miten traagista rikkaan elämä onkaan! Mutta tykkäsin siitä, että kun sillä oli oikeasti väliä, tytöt pystyivät laittamaan kaiken tämän syrjään ja neuvottelemaan tasavertaisina siitä, miten olisi paras toimia. He olivat hyvä tiimi ja siksi Tomi olikin niin erityisen ärsyttävä.
Kirja on trilogian avausosa ja tästä plus-miinus-nolla fiiliksestä huolimatta luen todennäköisesti ainakin ensimmäisen jatko-osan. Jos vaikka kirjailija pystyisi syventämään hahmoja ja nostamaan pöydälle jotain oikeasti mielenkiintoista (ei virtuaalitodellisuuksia, kiitos).
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 29. a dystopian novel [14/40]
