Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Meillä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja viimeksi käymistämme sodista ja kerrottu kaikki mahdollinen mitä etulinjoilla tapahtui.

Innostuin lukemaan tämän kirjan Juha Hurmeen Suomen nuijituin nainen -elämäkerran jälkeen. Niin innostuivat monet muutkin, koska sain odotella tätä kuukauden päivät kirjastosta. Mikäli oikein muistan, tämä on Hurmeen mukaan ensimmäinen suomalainen kirja siitä, mitä kotirintamalla tapahtui sotien aikaan.

Kiinnostavaa kyllä Polva sanoo heti kirjan alussa hieman (ja vain hieman) kautta rantain, että halusi tämän julkaistavaksi näpäyttääkseen miehiä ja heidän ylimielisyyttään.

Kunhan seuraavat neljäkymmentä vuotta vielä kuluvat, ei elossa ole ketään, joka voisi itse kokeneena kertoa kotirintaman sisukkuudesta. Silloin ollaan valmiit nielemään totena vieläkin helpommin kuin nykyisin ne tarinat, joita jotkut asioista tietämättömät satuilevat.

(s. 7)

Ne tietämättömät ovat miehiä, jotka ovat kirjallisuudessa ja sen ulkopuolella vähätelleet naisia ja naisten työn merkitystä kotirintamalla.

Elettiin kotirintamalla on melko kronologinen kertomus Anni Polvan kokemuksista enimmäkseen jatkosodan aikana. Muistot on nostettu paitsi muistista, myös hänen päiväkirjoistaan. Hän asui perheineen Turussa, tai tarkemmin sanoen hän asui lapsineen Turussa miehen ollessa rintamalla.

Polva kuvaa elävästi ja humoristisesti todella vaikeita aikoja. Naiset venyivät äärirajoilleen ja sen yli selvitäkseen vuosia kestäneestä sodasta. Ruoasta oli pulaa, vaatteista oli pulaa, polttopuista oli pulaa, kaikesta oli pulaa. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten kekseliäiksi pakko teki naiset. Joka ainoa asia käytettiin niin pitkään ja niin viimeisilleen kuin mahdollista.

Kirjan ote on mukavan tarinoiva, mutta sen alla tapahtumat itsessään ovat karua luettavaa. Polva näkee nälkää ja yrittää pitää pienet tyttärensä hengissä keinolla millä hyvänsä. Toisilla naisilla asiat ovat olleet vieläkin huonommin ja tämä näkyy sekä sotavuosina että pitkään sen jälkeenkin. Menetyksen traumat eivät olleet rintamalla sotineiden yksinoikeus.

Pidin kirjasta ja Polvan tavasta kirjoittaa. Onneksi Hurme nosti tämän esiin kirjassaan, koska muuten tämä olisi varmasti jäänyt lukematta. Minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva siitä, että olen ehkä lukenut tämän joskus, mutta jos olen niin siitä on niin pitkä aika, että tämä oli joka tapauksessa kuin uutta kirjaa olisi lukenut.

Kirjan tiedot:

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani. Karisto 1981. 211 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

* Lukumatka menneisyyteen : 13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa

Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

Anni Polva:
Tiinakin ratsastaa
163 s.
Karisto 1974
Omasta hyllystä

Tiinan perheellä ei ole varaa kustantaa tytölle ratsastustunteja ja vaikka Tiina sen ymmärtääkin, harmitus on silti kova. Isän vanha ystävä tarjoaa kuitenkin mahdollisuutta viettää pari viikkoa maatilallaan, jossa on paitsi pari hevosta myös isäntäperheen lapset Hilkka ja Sami. Tiina saa luvan lähteä vierailulle, josta ei tietenkään kommelluksia puutu.

Nappasin tämän mukaani kirjaston kierrätyshyllystä siksi, että en muista tätä koskaan edes lukeneenikaan. Jonkin sortin ihme, koska luin aikoinani pinokaupalla Tiinoja. Niistä on jäänyt hyviä jos kohta epämääräisiä muistoja, ja olikin ihan mielenkiintoista palata tuttujen hahmojen pariin. Yle Areenassa oli tuossa taannoin katsottavissa muutama Tiina-sarjan jakso, joissa oli samaa nostalgian tuntua kuin tässä kirjassa. Harmi, ettei sarja ole enää katsottavissa.

Näin aikuisena lukijana kirjasta hyppäsi silmille paljon sellaista, mitä ei nuorempana ajatellutkaan. Esimerkiksi Tiinan perheen rahavaikeudet näyttävät kovin erilaisilta, samoin eri perheiden kasvatusmetodit. Mitä köyhempiä perheet kirjassa ovat, sitä ankarampi on kuri. Elvi ja Kalle ovat kumpikin yksinhuoltajaäitien kasvatteja ja kummankin kotona viuhuu remmi ja tukka pöllyää. Ratsastaminen on heille kaukainen unelma, jonka kumpikin tietää täysin mahdottomaksi. Tiinan kotona kuria pitää äiti, jonka ankaruus näyttää nyt vähemmän epäreilulta kuin silloin, kun luin kirjoja ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä suoni sykkisi kenen tahansa ohimolla, jos lapsi repisi vaatteensa joka välissä ja tietäisit, että varaa uusiin ei ole.

Toisessa päässä skaalaa ovat Juha, Nina ja Leila, joita eivät rahahuolet paina. Vaikka Juha tietää ettei Tiinalla ole aina varaa kaikkeen, hän ei silti ymmärrä, mitä se oikeasti tarkoittaa arjessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Elsi kuitenkin tietää, miten Ninan perhe on rahansa hankkinut.

[Nina] kuvitteli että kun heillä oli talon ainoa väritelevisio ja hänen isänsä oli ostanut viimeistä mallia olevan Saabin, hän sai leveillä miten halusi.

Äiti oli sanonut, että ne osasivat järjestää raha-asiansa niin sotkuisiksi että niistä ei ottanut veroherratkaan selvää, ja se oli oli jo paljon. Niiden omaisuus levisi kuin ylihiivoitettu pullataikina, ja silloin kun tehtiin veroilmoituksia, veloille kävi sanoin.

(s. 50)

Eli niinpä sitä kieroiltiin omaisuudella näissäkin idyllisissä lastenkirjoissa. Tuo väritelevisio hyppäsi myöskin silmääni, Tiinan perheessä ei nimittäin taida olla telkkaria lainkaan. En muista ajatelleeni sitä nuorempana ollenkaan. Luultavasti oletin sen vain kuuluvan asiaan Tiinan aikana, mutta eihän se niin ollutkaan.

Tässä kirjassa mainitaan myös sota-aika. Isän vanha kaveri on nimittäin nimenomaan rintamatoveri, jota isä ei ole nähnyt vuosikymmeneen. Eipä käynyt nuorempana mielessäkään, että Tiinan isä olisi ollut rintamalla ja että Tiina itse taitaa kuulua suuriin ikäluokkiin. Tällaisen tajuaminen nyt on jotenkin kummasti ravisteleva kokemus. Melkein tekisi mieli lukea koko sarja uudestaan ihan vain siksi, että huomaisi mitä kaikkea muuta kirjojen maailmasta onkaan mennyt ohi.

Tarinahan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen tässäkään kirjassa. Tiina haluaa ratsastaa, pääsee maaseudulle, tutustuu perheen 8-vuotiaaseen poikaan ja joutuu ilman omaa syytään osaksi kaikenlaisia kommelluksia. En itse asiassa pitänyt Samista ollenkaan. Kauhean kuriton riiviö, joka tahallaan järjesti Tiinan jatkuvasti hankaluuksiin tekemällä luvattomuuksia.

Jäin nyt pohtimaan huvikseni sitä, miten Tiinalle olisi voinut tapahtua sarjan loputtua. Saisiko hän ikinä ammattia tai työpaikkaa? En osaa kuvitella Tiinaa kotiäitinä tai kiltistä naputtelemassa kirjeitä Juhan sihteerikkönä, vaikka jälkimmäisestä puhuttiin ainakin joissakin kirjoissa. Sen sijaan voin kuvitella Tiinan helposti kiipeämässä barrikadeille niin eläinten oikeuksien kuin ihmisten välisen suvaitsevaisuudenkin puolesta.

Luettu myös:

Kirjan pauloissa

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 13. kotimainen lasten- tai nuortenkirja  [28/50]

* Kirjankansibingo - harrastus
* Kirjahyllyn aarteet  [kirja 5]