Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk (The Memoirs of Lady Trent #03)

Depending upon your temperament, you may be either pleased or puzzled to see that I have chosen to include my time upon the Basilisk in my memoirs.

Tiedättekö kenen pitäisi tavata jossain kirjojen välisessä maailmassa? Emily Wilden ja Isabella Camhurstin. Aivan ihastuttavan samanlaiset naiset, joiden intohimona on tieteen tekeminen. Toisella keijut, toisella lohikäärmeet, mutta yhteistä puhuttavaa olisi varmasti.

Tämä Voyage of the Basilisk jatkaa siis Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjaa. Edellisestä osasta on kulunut kuutisen vuotta ja tämän kirjan tarina kattaa pari vuotta. Muistelma kun on, vanhempi kertoja-Isabella kertoo heti alussa keskittyvänsä niihin tapahtumiin, joista ei ole julkisuudessa ennen paljon puhuttu.

Jostain syystä kuvittelin Basiliskin olevan lohikäärme, mutta sepäs onkin laiva. Isabella lähtee pitkälle tutkimusretkelle nuoren poikansa Jaken, tutkijakumppaninsa Tomin ja kotiopettaja Abbyn kanssa. Tarinassa seikkaillaan merellä ja saaristossa, ja mukaan mahtuu lohikäärmeiden lisäksi muun muassa haaksirikko ja prinsessan pelastus.

You might think my two recent brushes with death - three, if you count the dengue fever - would be enough to dissuade me from foolish actions for a time. Then again, if you have been reading this series from the first volume, you might not.

(s. 257)

Tykkäsin tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. 1800-lukua muistuttava maailma on kiinnostava ja osa tarinaa on aina Isabellan kokemus muottiin sopimattomana naisena. Eihän hieno nainen käytä housuja ja kaveruus miesten kanssa on täysin sopimatonta! Tässä oli myös sateenkaarirepresentaatiota, joka sai Isabellan pohtimaan sukupuolta ja sukupuolirooleja enemmänkin.

Mietin kirjaa lukiessani, että miksihän nämä on kirjoitettu sijoittumaan uuteen fantasiamaailmaan? Ihan hyvin nämä olisivat voineet olla vaihtoehtohistoriaa. Maiden nimet ja kartta ovat erit kuin meillä, mutta on todella selvää mitä tosielämän kansoja tässä sarjassa kuvataan. Esimerkiksi Basiliskissa käväistään Kiinassa, tutustutaan uuteen arabitaustaiseen ystävään ja seilataan Polynesian suunnalla.

No, samapa se, ilo tämä kuitenkin oli lukea! 

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk | Tor Books 2016 | 368 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Helmet 2025 : 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

* Fantastinen kesä : Haluaisit vierailla kirjan maailmassa

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjan on kirjoittanut nainen

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.

Kirjan tiedot:

Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi (Jylhäsalmi #02)

Anna heilautti kättään hopeanvärisen maasturin kuljettajalle, istahti pieneen siniseen Toyotaansa ja starttasi.

Ennakoin jo kesän alussa, että jossain vaiheessa saattaa iskeä vähän maalaisromanttinen olo. Sitä silmällä pitäen lainasin valmiiksi Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan toisen osan Jylhäsalmella salamoi.

Olin oikeassa ja se olo tuli nyt, näköjään samoihin aikoihin kuin Ylen toimittajalle, joka teki genrestä ihan jutunkin. Ajallisesti tämä kirja sattui samaan saumaan, tarina nimittäin alkaa elokuun alussa.

Juoni on käytännössä sama kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Kiinteistövälittäjä Anna muuttaa vanhaan puutaloon ja haaveilee oikeasta maalaisidyllistä. Siihen piti kuulua miesystäväkin, mutta tyyppi päättääkin jäädä Englantiin. Onneksi Jylhäsalmelta löytyy salskeita miehiä jokaisen sinkkunaisen tarpeisiin.

Sen suurempia yllätyksiä ei kirja tarjoile, mutta eihän sen ole tarkoituskaan. Kaikki on tuttua ja turvallista, ja draama on tasoa naapuri yrittää hiippailla marjavarkaisiin. Lopussa on vähän isommat kierrokset ja genretyypillisiä typeriä väärinkäsityksiä, mutta tunnelma on siitäkin huolimatta laiskan leppoisa. Mikäpä se on maalaismaisemista ja oman pihan antimista nauttiessa.

Luulen, että jatkan näiden lukemista silloin tällöin. Nämä ovat sujuvasti kirjoitettuja ja nopeasti luettuja, joten maalaisromantiikan kaipuuseen ne toimivat mainiosti.

(Mutta nyt kun asia tuli puheeksi, niin en oikein kestä noita genretyypillisiä väärinkäsityksiä. Enkä etenkään sitä, miten oletus on, että sympatiani ovat aina päähenkilön puolella.

Jos vetäiset itkupotkuraivarit ja stalkkerimoodin päälle heti, kun ihastuksesi puhuu tuntemattomalle naiselle, ongelma olet sinä, ei ihastus tai tämä toinen nainen. Vähän hei jäitä hattuun, saa ihmisellä ystäviä olla ja noin kahden viikon tuntemisen jälkeen et voi olettaa tunnistavasi joka ainoaa henkilöä, jonka ihastuksesi tuntee.

Olisi kiva, jos tästä troopista päästäisiin eroon eikä jokainen ihastukselle puhuva nainen saa heti päähenkilön vihoja niskaansa…)

Kirjan tiedot:

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi | Karisto 2018 | 197 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Kirjahullun päiväkirja, Amman lukuhetki ynnä muut

David Eddings: Eleniumin taru

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!

Kirjan tiedot:

David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia

Heinäkooste

Luin heinäkuussa yllättävän monta kertaa ottaen huomioon nuo infernaaliset helteet. Näin kuuma ilma ei sovi minulle ollenkaan ja olen ollut aivan vetämätön töiden jälkeen. Syksyä ja talvea odottaen...

Tämän kuun luetuista pidin erityisesti Heather Fawcett'n keijufantasiasta Emily Wilde's Encyclopaedia of Faeries ja Xian Jay Shaon dystopiasta Iron Widow. Kummatkin ovat sarjan aloituksia ja uskonpa lukevani jatko-osatkin. Emily Wildestä on tulossa suomennoskin, joten jos yhtään kiinnostaa eikä englanniksi lukeminen innosta, kannattaa kokeilla sitä!

Tällä hetkellä lopettelen David Eddingsin Safiiriruusua. Instassa @olipakerrankirja luki tuossa taannoin Belgarionin ja Mallorean tarut, ja siitä innostuneena päätin tarttua tähän Elenium-trilogiaan. 

Kirjahyllytunnustuksena: omistan sekä kaikki Garion-maailman kirjat että molemmat Sparhawk-trilogiat, ja vielä Althaluksenkin. Nämä olivat niitä teinivuosieni rakkaita kirjoja, joilla on paljon nostalgia-arvoa.

Luettu & blogattu

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

Leppoisaa korealaista keramiikkaa ja feel goodia.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 10

Dramaattisen taistelun loppu ja tyyntä oletettavan myrskyn edellä. Tykkään Jeannesta ja Dominiquesta enemmän silloin, kun he saavat muutakin tekemistä kuin roikkua Vanitaksen tai Noën hihassa. Tässä osassa päästiin siihen, miksi tulevaisuuden Noë kertoi jo ekassa osassa tappaneensa Vanitaksen (koska Vanitas pyytää).

Kore Yamazaki: Velhon morsian 20

Rauhallinen väliosa. Edellisen osan lukemisesta oli jo niin pitkän aikaa, että sen tapahtumat olivat kieltämättä vähän hämärän peitossa. Joka tapauksessa tämä oli sellainen kaikenlaisia ihmissuhteita käsittelevä osa, jossa oli sateenkaariedustustakin.

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries

Ihanan päättäväinen tutkija haltioiden jäljillä.

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Kaiketi ihan hyvä Maameren sarjakuvamukautus, mutta kuvitus oli aivan liian tummaa minun silmilleni.

Enni Mustonen: Matriarkka

Trilogian päätösosa oli sarjan heikoin, mutta kuvasi mielenkiintoista ajanjaksoa eli Suomen sotaa.

Nnedi Okorafor: Shadow Speaker & Like Thunder

Fantasiatarinan sijoittuminen Nigeriin oli kiinnostavaa, miinusta kuitenkin sekavasta tarinasta.

Xiran Jay Zhao: Iron Widow

Mechoja, naisen raivoa ja polyamoriaa sekoituksessa, joka vei mennessään.

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Hieno yhdistelmä sukutarinaa ja Vietnamin historiaa.

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Mummi tapasi sanoa, etteivät kuolleet sukulaisemme katoa minnekään vaan jäävät varjelemaan meitä.

Heinäkuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän vietnamilaisen Nguyễn Phan Quế Main esikoisteoksen Vuorten laulu.

Päädyin tähän ihan vain siksi, että eräs työkaverini oli lukenut hänen toisen kirjansa Missä tuhka kukkii ja tykännyt siitä. Voi olla, että luen sen itsekin jossain välissä, koska pidin tästä.

Vuorten laulu yhdistää sukutarinan kertomukseen Vietnamin historiasta 1900-luvulla. Isoäiti Diệu Lan kertoo perheensä vaiheista tyttärentyttärelleen Hươngille, ja samalla he elävät historiaa 1960-luvulta eteen päin. Keskeistä on Diệu Lanin sinnikkyys jatkuvien vastoinkäymisten keskellä.

Yllätyin siitä, miten luontevasti perhedraama punoutui poliittisiin myllerryksiin. Tuntui, että juuri tämä tarina olisi hyvinkin voinut tapahtua jollekin perheelle. Kolonisaatio, vallankumoukset, nälänhätä ja sota heittelevät Diệu Lania kuin pikkuista venettä myrskyssä. Hänen perheensä kohtaa väkivaltaa niin japanilaisten ja amerikkalaisten kuin toisten vietnamilaistenkin taholta.

Vietnamin historia oli minulle ennestään tuttua lähinnä Vietnamin sodan kuvausten kautta. Niissäkin näkökulma on ollut pitkälti amerikkalainen ja useimmiten vielä miesten. Vuosikymmeniä kattava tarina naishahmojen kertomana oli siis jotain uutta ja, uskallanko sanoakaan, opettavaista.

Siitä huolimatta kirja oli todella sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Ahmaisin tämän yhdessä illassa, koska halusin koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jotain menisi epäilemättä taas pieleen, mutta mitä, ja miten Diệu Lan siitä selviäisi? Vietnamilainen kulttuuri on koko ajan vahvasti läsnä esivanhempien kunnioittamisesta naisten hampaiden värjäämiseen asti.

Kirjailija kertoo loppusanoissa kirjan synnystä ja siitä, miksi päätti kirjoittaa nimenomaan englanniksi. Hänen äidinkielensä on vietnam ja oli kiinnostavaa lukea siitä, millaisia haasteita kielivalinta aiheutti. Monet asiat, jotka on helppo sanoa vietnamiksi, on vaikea sanoa englanniksi.

Kiinnostavaa oli myös se, että vaikka Vuorten laulun tarina on fiktiivinen, se pohjautuu todellisiin kertomuksiin. Kirjailija on kerännyt tarinoita ja kokemuksia niiltä, jotka ovat eläneet kaikissa Vuorten laulun tapahtumissa.

Jälkeenpäin olen miettinyt, mitä olisin ottanut mukaani, jos olisin tiennyt tulevasta. Ehkä vanhempieni mustavalkoisen hääkuvan. Kuolemanpelossa ei kuitenkaan ehdi heittäytyä nostalgiseksi.

(s. 18)

Kirjan tiedot:

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu | Sitruuna 2022 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mountains Sing (2020) | Suomennos: Elina Salonen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Heinäkuu: Etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja