Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Aamun sarastus valaisi Clewnlahden ja pienen irlantilaisen Ballinacroaghin kaupungin.

Vuonna 1986 pieni irlantilaiskaupunki saa uusia asukkaita. Iranilaiset sisarukset Marjan, Bahar ja Layla perustavat kahvilan, jossa tarjotaan persialaisia perinneruokia. Kaikki eivät ota sisaruksia lämpimästi vastaan, mutta hyvällä ruoalla on melkeinpä ihmeitä tekevä vaikutus.

Tämäkin on niitä kirjoja, jotka olen ajatellut lukea joku kaunis päivä. No, se kaunis päivä koitti viimein ja kirja olikin mukavaa luettavaa. Tämän on hyvän mielen kirja, jossa päähenkilöiden synkkä menneisyys varjostaa orastavaa onnea.

Sen verran sisältövaroitusta, että tässä kirjassa on rasistisia hahmoja ja heidän kielenkäyttönsä on sitten sen mukaista. Kerronta on suurimmaksi osaksi humoristista ja etenkin pahishahmot tarkoituksella stereotypisia, mutta ei se sitä poista, että rasistisia herjoja on kirjoitettu osaksi tekstiä.

Se päähenkilöiden synkkä menneisyys on Iranin vuoden 1979 islamilainen vallankumous, jonka jaloista Marjan, Bahar ja Layla pakenivat. Siihen liittyy myös yhden sisaren lyhyt avioliitto väkivaltaisen ääri-islamistisen miehen kanssa. Juuri tätä miestä sisarukset ovatkin paossa pienessä Ballinacroaghissa, jonne he muuttivat suuresta Lontoosta.

Hyvän mielen kirjana tarinan lopputulema on tietenkin se, että jokainen löytää omalla tavallaan lisää rohkeutta ja voimaa tarttua omaan onneensa. Pidin sisaruksista, joita eivät pysäytä sen enempää menneisyyden aaveet kuin Ballinacroaghin naruja vetelevä ilkeä bisnesmieskään.

Kirjassa on paljon absurdeja tilanteita, erikoisia hahmoja, ripaus maagista realismia ja ainakin minua huvitti myös se, että tämä bisnesmies ei suinkaan halua kahvilaa nurin vain rahan vuoksi. Hän haluaa toteuttaa salaisen unelmansa ja perustaa sen paikalle discoluolan.

Tälle kirjalle on myös jatko-osa, jonka saatan lukea joskus.

Kirjan tiedot:

Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila | Helmi Kustannus 2006 | 303 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pomegranate Soup (2005) | Suomennos: Henna Kaarakainen

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Lukuvinkkeli, Kirjat kertovat ynnä muut

Haasteet:

* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjan nimi on herkullinen

Therese Johaug & Anders Skjerdingstad: Therese Johaug: koko tarina

Tällä kertaa testaajia on vain yksi.

Olen vannoutunut penkkihiihtäjä ja kun hiihtokausi lähtee käyntiin, nökötän sohvalla katsomassa kisoja. Siksipä halusin lukea tänä vuonna suomennetun superhiihtäjä Therese Johaugin elämäkerran.

Kirja on melkein 400 sivua pitkä ja onneksi oikein sujuvaa luettavaa. Hiihto ja Johaugin ura ovat pääasiat, mutta hän kertoo myös perheestään ja ystävistään. Pidin siitä, miten avoimesti hän kertoo tarvinneensa ammattilaisten henkistä tukea ja valmennusta jaksaakseen eteen päin. Sekä kehon että mielen on oltava kunnossa, muuten ei voi pärjätä.

Johaug myöntää avoimesti myös sen, ettei ole mikään luonnonlahjakkuus hiihtäjänä. Toki mukana on lahjakkuutta, mutta hän on tehnyt aivan valtavasti töitä suoritustensa eteen. Kirjassa kuvataan sitkeää ja päättäväistä naista, jonka menestys perustuu uskomattomalle määrälle harjoittelua. Kun vuodessa lyödään pöytään yli 1200 treenituntia, muut jäävät kauas taakse.

Totta kai kirjassa käsitellään myös vuoden 2016 doping-skandaalia. Voin jopa uskoa Johaugin selityksen tapahtuneesta ja siitä, että hän ei käyttänyt tahallaan kiellettyjä aineita sisältävää huulivoidetta. Sitä en usko, ettei maajoukkuelääkäri tiennyt mitä hiihtäjänsä käsiin laittoi. Tapaus järkytti Johaugia monella tapaa ja sai hänet (viimeinkin) miettimään sitä, miten nopeasti hänkin on tuominnut toisia urheilijoita vastaavissa tilanteissa tietämättä kuitenkaan koko totuutta.

Johaug mainitsee muuten kirjassa myös suomalaishiihtäjiä. Aino-Kaisa Saarinen saa pyyhkeitä avoimesta ilkkumisestaan doping-skandaalin aikana, mutta Kerttu Niskasta Johaug sanoo myöhemmin kunnioittavansa aidosti hiihtäjänä.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja siitä, mitä ja miten se kertoo huippu-urheilun armottomasta maailmasta. Johaugista piirtyy kuva piinkovana naisena, joka ei anna periksi vaikka mikä olisi. Henkilönä tuskin pitäisin hänestä, mutta eipä minun tarvitsekaan. Hänen työpanostaan ja motivaatiotaan sen sijaan on pakko kunnioittaa.

Suomennoksesta sen verran, että miksi ihmeessä kirjassa käytetään sanaa kanelipulla kun kyseessä on korvapuusti? Kirjassakin moneen kertaan mainittu 4.10. on Suomessa korvapuustipäivä, ei mikään kanelipullapäivä. Meillä on hieno sana tälle leivonnaiselle, joten käytetään sitä.

Kirjan tiedot:

Therese Johaug & Anders Skjerdingstad: Therese Johaug: koko tarina | Minerva 2023 | 377 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Therese Johaug - Hele historien (2022) | Suomennos: Laura Koskela & Tiia Sjelvgren

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Nuuskamuikkunen ei pääse pitkällekään syysvaelluksessaan ennen kuin hän kääntyy takaisin. Muumilaaksossa häntä odottaa yllätys: muumiperhe on poissa ja laaksoon on päätynyt koko joukko hukassa olevia olentoja.

Muumien matkassa -lukuhaaste päättyy marraskuussa marraskuukirjaan. Kirjassa ei sanota suoraan, missä muumit luuraavat, mutta oletin heidän olevan majakkasaarella. Minusta oli jännä ajatella, että kirjojen tapahtumat tapahtuvat samaan aikaan. Molempien tunnelmakin on syksyisen surumielinen.

Suosikkini tämän kirjan hahmoista olivat Nuuskamuikkunen, Mymmeli ja Vilijonkka. Olen tykänyt kirjojen vilijonkista enemmän kuin sen tutun animaatiosarjan. Johtunee siitä, että nämä vilijonkat astuvat ainakin hetkeksi vilijonkkien tiukan kurinalaisen ja supersiistin elämän ulkopuolelle.

Nuuskamuikkunen puolestaan hurmaa elämänfilosofiallaan, joskin tässä kirjassa oli aivan kauheaa myötähäpeää aiheuttava kohtaus. Kertomuskin pysähtyy sanomaan, että nyt kaikkia nolottaa ja ettei kukaan enää kunnioita Nuuskamuikkusta ihan samalla tavalla kuin ennen. Voi ei!

Mymmelistä tykkäsin hänen huolettomuutensa vuoksi. Se on samantapaista kuin Myyn, mutta ehkä vähän aikuisempaa. Mymmeli ei myöskään ole ihan niin ilkeä kuin Myy, mutta kuitenkin kaukana TV-sarjan lempeän romanttisesta hahmosta.

Lyhyt raivokas ukonilma oli tehnyt Mymmelin aivan sähköiseksi. Hänen tukkansa kipunoi ja säärien ja käsivarsien jokainen pieni haiven sojotti pystyssä ja värisi.

Nyt minä olen villeydestä pakahtumaisillani, Mymmeli ajatteli. Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. Mymmeli käpertyi haahkantuntuvapeiton alle ja tunsi olevansa pieni pallosalama, tulinen kerä.

(s. 87)

Kaiken kaikkiaan tämäkin kirja oli kiva lukukokemus. Kaikki uudet hahmot oppivat jotain itsestään ja joutuvat hyväksymään, ettei muumiperhe ollutkaan sellainen kuin heidän kuvitelmissaan.

Pidin tästä haasteesta ja olen iloinen, että sain nyt luettua tämän klassikkosarjan. Vähän jäi sellainen oli, että pitäisikö lukea muumisarjakuvatkin järjestelmällisesti. Satunnaisia hajamuumeja olen lukenut silloin tällöin vuosien varrella.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu | WSOY 2010 (1. p. 1970) | 161 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Sent i november (1970) | Suomennos: Kaarina Helakisa

Luettu myös:

P. S. Rakastan kirjoja, Jokken kirjanurkka, Lumiomena ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi [47/50]

Christoph Ribbat: Ravintolassa: ruoan maukas historia

Frances rientää ympäri Chicagoa, tunkee ihmisjoukkojen läpi.

Christoph Ribbat juoksuttaa kirjassaan lukijan ravintolahistorian läpi. Kaikki alkaa 1700-luvun Pariisista, jossa kahvilakulttuurin rinnalle nousevat ravintolat. Konsepti laajenee nopeasti ja pian kuvioissa mukana ovat muun muassa ruoka- ja ravintolakriitikot. Missä kannattaa syödä ja mitä?

Minulle jäi tästä kirjasta vähän hämmentynyt fiilis. Asia on kiinnostava, ja Ribbatin tapa kirjoittaa on nopealukuista ja tekee historian eläväksi. Kuitenkin, koska kirja vilisee nimiä ja paikkoja, putosin välillä kärryiltä siitä, kuka kukin oli ja mihin he liittyivätkään.

Ribbat on kirjoittanut kirjansa katkelmissa, jotka eivät seuraa toisiaan kronologisessa järjestyksessä. Historiallisiin henkilöihin ja johonkin asiaan saatetaan palata paljon myöhemmin. Kaikki eivät edes ole oikeita ihmisiä, vaan osa on fiktiivisiä hahmoja! Minä en tiedä ravintolamaailmasta niin paljoa, että olisin aina tiennyt kummasta on kyse.

Mutta, kirja oli niin hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen, että luin sen ihan mielelläni loppuun asti. Ribbat esittelee paitsi ravintolahistoriaa, myös maailmaa keittiön oven takana. Ruokailijat eivät tiedä, mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu. Tai miten likaista siellä voi olla, välillä suorastaan iljetti.

Kirjassa kerrotaan esimerkkitapauksien kautta muun muassa ravintolahenkilökunnan sisäisestä hierarkiasta ja siitä, miten rasismi ja seksismi näkyvät ravintoloiden arjessa. Minusta oli erityisen mielenkiintoista ja masentavaakin lukea tästä. Värillä ja sukupuolella on väliä kattiloiden äärelläkin.

Kirjan tiedot:

Christoph Ribbat: Ravintolassa: ruoan maukas historia | Aula & Co. 2017 | 238 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: Im Restaurant. Eine Geschichte aus dem Bauch der Mod (2016) | Suomennos: Otto Lappalainen

Haasteet:

* Herkulliset kirjat 2023 : Kirja kertoo ravintolasta

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

“Hyvät herrat, on aika.”

Mikäs sen parempi keino saada rahoitusta avaruustutkimukselle kuin lähettää muutama teini Kuuhun? NASAN loistoidea johtaa arvontaa, jonka voittajia odottaa unohtumaton matka. 

Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on ainakin omalla kohdallani se, että tulee kaiveltua lukulistaa vähän kauempaakin. Muistan nähneeni tämän kirjaston hyllyssä kymmenisen vuotta sitten. Kirja jäi mieleen kansikuvan ja nimen vuoksi. Mikä ihmeen Darlah, ajattelin.

Ja nyt kun luin tämän niin totesin, että a) kauhu ei edelleenkään ole oma genreni ja b) maailma on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Kirjassa se näkyy etenkin teknologiassa ja nuorisokulttuurissa noin ylipäätään.

Toisaalta nämä nuoret kuumatkailijat haaveilevat ihan samanlaisista asioita kuin nykynuoretkin. Norjalainen Mia haluaa bändinsä menestyvän, japanilainen Midori haluaa pois ahtaasta laatikosta, johon häntä ollaan tunkemassa, ja ranskalainen Antoinen haluaa exänsä takaisin.

...Antoine oli kyllä sen verran vaaniva stalkkeri, että huh huh. Pidin hänestä vähiten, koska oikeasti, jätä nyt se tyttöparka rauhaan.

Mutta, kirja itsessään paljastui siis YA-scifikauhuksi ja olin lukiessani sellaisella tuulella, että yhdessä vaiheessa kirja alkoi jo oikeasti ahdistamaan. Piti katsoa välillä jotain pöljää telkkarista, jotta pulssi laski ja tarinan luomat mielikuvat häipyivät taka-alalle.

Alkulämmittelyä ja hahmoihin tutustumista oli noin puolet kirjasta, Kuu-reissua se toinen puoli. Mia, Midori ja Antoine kohtaavat pieniä kummallisuuksia jo Maan kamaralla, mutta Kuussa kirjailija pistää ison vaihteen päälle ja kauhu koputtelee nopeasti ikkunaan. Kirjan loppu oli yllättävä enkä kyllä suosittelisi tätä ihan herkimmille lukijoille.

Kaiken kaikkeaan ihan tykkäsinkin kirjasta, mutta taidanpa ottaa nyt vähän välimatkaa kauhuun genrenä. Kesän valoisina päivinä uudestaan?

Kirjan tiedot:

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa | Karisto 2012 | 438 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Darlah - 172 timer på månen (2008) | Suomennos: Elina Uotila

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Anna minun lukea enemmän, Yöpöydän kirjat ynnä muut

Haasteet:

* Scifiä! : Genrejen sekoitus

* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on julkaistu 2013 tai aiemmin

* Luonto sivuilla vol. 3 : Pimeys

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

Lars Thorvald rakasti kahta naista.

Eva Thorvaldin maailmankuulut kattaukset maksavat tuhansia euroja per ruokailija. Mutta kuka on Eva ja miten hänestä tuli ruokasnobien palvoma kulttikokki?

Eräs ystäväni suositteli tätä kirjaa vuosia sitten, mutta eipä vain tullut luettua aiemmin. Onneksi Herkulliset kirjat -haaste tsemppasi viimein tarttumaan tähän, koska tämä oli mitä mainioin hyvän mielen kirja.

Vähän ja ihanan ilkeä sellainen, kylläkin.

Kirjalla on monta kertojaa, joista Eva on vain yksi. Hänen elämäänsä kartoitetaan muiden näkökulmasta ja samalla lukija saadaan miettimään, miten valtava vaikutus satunnaisella tapaamisella voi olla. Jos Eva ei olisi tavannut juuri näitä ihmisiä, hänen ja heidän polkunsa olisivat voineet olla aivan erilaiset.

Kuulostaa syvälliseltä ja on kirja vähän sitäkin, mutta enimmäkseen se oli minusta todella hauskaa luettavaa. Kirjassa kuvattu ruokasnobbailu oli aivan uskomatonta ja osa kertojista todella tehopyhiä. Omaan nilkkaan se pilkka tahtoikin sitten kalahtaa.

Tykkäsin paljon Evasta, josta piirtyy päättäväinen oman tiensä kulkija. Ruoka on hänen elämänsä suurin rakkaus ja hän rakastaa kokata makuelämyksiä. Samaan aikaan hänen jalkansa ovat kuitenkin tiukasti maassa, toisin kuin monien hänen pöytänsä ääreen päätyneiden hifistelijöiden.

Ros Wali oli juuri sillä hetkellä kyyristynyt tyhjän lautasensa ylle nuolemaan karhunvatukkatahraa. “Tämä on elämän eliksiiriä!” iso mies huusi.

(s. 380)

Eli lopputulemana vallan mainio kirja ja kurkistus Keskilännen (ruoka)kulttuuriin!

Kirjan tiedot:

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt | Tammi 2016 | 394 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Kitchens of the Great Midwest (2015) | Suomennos: Mari Hallivuori

Luettu myös:
Eniten minua kiinnostaa tie, Lumiomena, Järjellä ja tunteella ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjan kannessa on drinkki

Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher

Kaukana universumin toisella laidalla käydään tähtien välistä sotaa. Samaan aikaan päättäväinen opettaja yrittää iskostaa tietoa kiinalaisen syrjäkylän oppilaisiin. Nämä kaksi maailmaa kohtaavat yllättäen.

The Village Teacher jatkaa Cixin Liun novelleihin perustuvien sarjakuvien sarjaa. Olen lukenut näitä pari aiemmin ja kun nyt hoksasin, että näitä on lisääkin, lukaisin tämänkin.

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin Yuanyuan’s Bubbles tai Sea of Dreams -kirjoista. Tässä ei ollut sellaista mielikuvituksellista asetelmaa, joka löytyi noista kahdesta.

Perusidea kun on se, että ennakkoluuloiset ja väkivaltaiset maalaistollot eivät halua, että heidän lapsensa tuhlaavat aikaansa koulunkäyntiin. Se pieni intergalaktinen tvisti, joka lopussa tuli, ei pelastanut kulunutta juonta.

Joskus sivistuksen valo on kokoa tuikku.
(s. 29)

Enkä pitänyt suuremmin Zhang Xiaoyan piirrostyylistäkään. Hän näkyy olevan kansainvälisestikin menestynyt sarjakuvataiteilija ja ei hänen tyylinsä mielestäni mitenkään vastenmielinen ollut, mutta ei se myöskään nostanut tarinaa korkeammalle tasolle.

Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että tässä tarinassa oli vain yksi naishahmo. Koululaistyttö, joka on jossain siellä takana eikä sano mitään. Että jee.

Nopealukuinen, mutta lopputulemana aika tylsä. Ajattelin kyllä lukea lisääkin näitä Cixin Liun sarjakuvasovituksia, ne kaksi muuta olivat kuitenkin kiinnostavia.

Kirjan tiedot:
Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher | Head of Zeus 2021 | 94 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kannessa tai nimessä on avaruus