3 x kotimaista sarjakuvaa

Luinpa tosiaan pitkästä aikaa useamman sarjakuvauutuuden. Päätin lykätä ne yhteen juttuun sen sijaan, että kirjoittaisin kaikista erikseen. Näistä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut yhtä paljon sanottavaa kuin kauno- tai tietokirjallisuudesta yleensä on. Enpä huomannut ennen kuin tätä kirjoittaessani, että sarjakuvat ovat eri kustantajilta. Kyllä se mieltä lämmittää huomata, että suomalaista sarjakuvaa tulee markkinoille monelta suunnalta.

Anni Nykänen:
Mummo 4
104 s.
Sammakko 2016
Kirjastosta

Anni Nykäsen Mummo on vain niin kerta kaikkisen ihana hahmona, että odotan jokaista uutta albumia ja nettisivupäivitystä kuin kuuta nousevaa. Mummossa on vauhtia ja asennetta, ja vaikka ikä painaakin niin jalka nousee ja potkukelkka kulkee.

Pidän todella paljon Nykäsen piirroksista. Mummo ja muut sarjan hahmot ovat kauniin yksinkertaisesti piirrettyjä ja jotenkin sulavalinjaisia. Kaikki vaikuttaa kodikkaan pullealta vaikka kaikki hahmot eivät pyöreitä olekaan. Tämän albumin takakannessakin on niiiiiiiin söpö kuva Kissistä ja samanmuotoisesta kahvakuulasta. Pidän paljon kuvien varjostuksista ja siitä, miten tapahtumat pursuavat välillä ruuduista yli.

Tämän albumin suosikkistrippini oli se, jossa Mummo saa vakavan itseaiheutetun urheiluvamman eli kaksi mustaa silmää hypätessään hyppynarua. Ei ole Mummo vielä niin moderni, että käyttäisi urheilurintsikoita!

Marko Raassina:
Kullervo
71 s.
Arktinen Banaani 2016
Kirjastosta

Lukaisin Marko Raassinan sarjakuva-Kalevalan melko tarkalleen vuosi sitten ja tykkäsin siitä niin, että varasin tämän heti kun se oli mahdollista. 

Tällä kertaa tarinassa on yhtenäinen juoni, kertoohan tämä Kullervon traagisen tarinan. Myyttinen Kullervo saa päälleen kirouksen, jonka seurauksena hänen elämänsä on tragediaa tragedian perään. Tästä se Tolkienkin ammensi kirjoittaessaan Túrin Turambarista.

Noin yleisesti ottaen pidin edelleenkin Raassinan piirroksista, mutta en sitten loppujen lopuksi ole yhtään varma sopivatko ne tämän tarinan kertomiseen. Tyyli on parhaimmillaan ollessaan hauska ja Raassina ajoittaa vitsit hyvin. Suosikkikohdassani Untamon kätyrit tutkivat teini-Kullervon puuhun kaivertamia ihmiskuvia ja pohtivat, ovatko todellakin yhtä lihavia kuin kuvissa. Ongelma siis oli mielestäni siinä, että Kullervon tarina on vakava tragedia. Tyyli ei vain sopinut veristen teurastuskohtausten ja dramaattisten miekkataistelujen kuvaamiseen.

Karoliina Korhonen:
Suomalaisten painajaisia:
vähäsanaista vertaistukea
91 s.
Atena 2016
Kirjastosta

Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia on jo suorastaan ilmiö, niin suosittu se on ollut etenkin sosiaalisessa mediassa. Tunnustaudunkin Finnish Nighmares-facen seuraajaksi ja päivitysten innokkaksi lukijaksi. Tämä on siis sarjakuvien suomenkielinen versio.

Sarjakuvan piirrosjälki on hyvin yksinkertaista, Mattihan on periaatteessa pelkkä tikku-ukko ja niin ovat kaikki muutkin. Ehkäpä tässä tulee esiin suomalaisen taiteen minimalismia uudessa muodossa? Yksinkertaisuus toimii joka tapauksessa todella hyvin stripeissä, joiden hauskoina ja terävinä pointteina on jäyhä suomalainen perusluonne. 

Löysin itseni niin monesta kohtaa, etenkin kaikista bussijutuista. Voiko kiusallisempaa tilannetta ollakaan kuin linja-auto, jossa kaikki ikkunapaikat ovat varattuja? Siinä pitää sekunnissa tehdä elämää suurempi päätös: seisotko vai istutko tuntemattoman ihmisen viereen, ja jos istut niin kenen? Stressaantuu sitä vähemmästäkin.

Gill Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita

Gill Paul:
Kuninkaallisia rakkaustarinoita
(Royal love stories. The tales behind the
real-life  romances of Europe's kings and queens, 2015)
Tammi 2016
192 s.
Kirjastosta

Kuninkaalliset ovat kiehtoneet ihmismieltä muinaisen Egyptin ajoista lähtien.

Tunnustanpa olevani yksi niistä, joita kuninkaalliset kiehtovat. Eivät niinkään nämä nykyiset vaan kauan sitten eläneet kruunupäät, jotka ovat hallineet kovin erilaisessa maailmassa kuin me nyt elämme. Silloin ennen kun kaikki oli paremmin ja kuninkaalliset joutuivat tuon tuostakin salamurhien uhreiksi, pakkoavioliittoihin, poliittisten juonittelujen keskelle ja ratsastamaan sotaan joukkojen etunenässä. On se vain huomattavasti mielenkiintoisemman kuuloista kuin nykykuninkaallisten elämä!

Gill Paul on valinnut tähän kirjaan 14 kuninkaallista, joiden Suuresta Rakkaudesta hän kertoo. Nyt kun kiinnitin huomiota tuohon englanninkieliseen nimeen niin ihmettelen kyllä miten joukossa ovat intialainen Shah Jahan ja Jordanian kuningas Hussein. Eurooppalaisistahan tämän piti nimensä mukaan kertoa. Ei sillä, Shah Jahanin ja Mumtaz Mahalin tarina oli kyllä kirjan romanttisimpia, rakennuttihan Shah Jahan sentään vaimolleen mahtavan mausoleuminkin.

Pistäkääpä paremmaksi, nykykuninkaat.

Mutta siis, pointti johon yritin päästä oli se, että jos kerran maantieteellinen sijainti ei rajannutkaan Paulin kruunupäävalikoimaa, hän olisi kyllä voinut valita mielenkiintoisempiakin pareja. Missä oli kuningatar Victoria ja hänen miehensä Albert? Tai Henrik VIII ja- no, siinäpä olisikin ollut valinnanvaraa. Kleopatra ja Marcus Antonius? Ihan niin kuin vain muutaman heti mieleeni tulevan mainitakseni. Sen sijaan kirjassa kerrotaan esimerkiksi Viktor Emanuel II:sta ja Rosa Vercallanasta, joiden tarina ei edes ollut mitenkään erityisen erityinen.

Tämä on toki täysin makuasia! Paul lienee valinnut juuri ne kuninkaalliset, joita itse piti syystä tai toisesta tärkeinä. Harmi kun kiinnostuksen kohteemme eivät tässä ihan kohdanneet, muuten kirja oli varsin leppoisaa luettavaa. Jokaisesta kuninkaallisesta ja hänen Suuresta Rakkaudestaan kerrotaan lyhyt elämäntarina syntymästä kuolemaan. Pidin eniten niistä tarinoista joiden kohdalla valtakunnan politikoinnit jätettiin sivummalle ja keskityttiin enemmän pariskuntaan itseensä. Halusin tutustua näihin kuninkaallisiin henkilöinä, en niinkään valtaistuimella pönöttävinä käskijöinä. Onneksi näitä henkilökuvia oli joukossa ihan mukavasti.

Tämä on juuri sellainen mukavan kevyt hömppätietokirja, johon itsekin hurahdin. Olen noin 99.99% varma, että jos tämän laittaa kirjastossa näkyvälle paikalle, se lähtee hetkessä jonkun mukaan. Minulla oli itse asiassa pieni kiire saada tämä luettua, koska tätä jonotetaan kirjastossa.

Luettu myös mm.:

Hovikirjeenvaihtaja

Haasteet: 

*Reading Challenge 2016 - 30. a book with a blue cover [11/40]

Kiera Cass: Valinta

Kiera Cass:
Valinta(The Selection, 2012)
339 s.
Pen & Paper 2016
Kirjastosta

Kun kirje saapui postissa, äiti oli haltioissaan.

Selvästi kannatti valittaa lukujumista, sain nimittäin sen jälkeen luettua pari kirjaa! Toinen niistä on tämä Kiera Cassin Valinta, jonka poimin mukaani uutuushyllystä jo jokin aika sitten. Hyvä kun nyt sain sen pois alta, pääsee joku toinenkin tähän käsiksi. Olen satunnaisesti törmännyt tähän Cassin sarjaan lähinnä englanninkielisissä kirjasfääreissä. Jos en nyt ihan väärin muista niin kirjat ovat keikkuneet myös New York Timesin bestseller-listalla, mikä toki ei ole minkäänlainen laatutakuu. Uteliaisuuttani kuitenkin halusin lukea tämän, perusasetelma on nimittäin sen verran huvittavan kuuloinen.

Tulevaisuuden Yhdysvallat onkin Illéa-niminen kuningaskunta ja sen asukkaat on jaettu kahdeksaan eri kastiin, Ykköset huipulla ja Kasit ojia tonkimassa. Kaiken kruununa on kuningasperhe, jonka ainoa perillinen Maxon on tullut miehen ikään ja tarvitsee siksi heti morsiamen. Mitenkäs tämä onnekas neito valitaan? No, tosi-TV:ssä tietenkin. Kaikista sopivan ikäisistä Illéan tyttäristä valitaan 35 tyttöä, jotka sitten kisaavat Maxonin suosiosta kuin Unelmien poikamiehessä ikään. Yksi valituista on America Singer, Vitostyttö joka traagista kyllä on rakastunut alempaa kastia olevaan poikaan, Aspeniin. Mitenkähän tässä käy???

Jos nyt vaikka ensin kerron kirjan hyvät puolet, ja jätän naureskelun ja silmien pyörittelyn lopuksi. Ensinnäkin, tämä oli jostain syystä todella viihdyttävä kirja. Siis siinä mielessä, että luin tämän alusta loppuun yhtenä päivänä, melkein tauotta. Teksti oli nopealukuista ja juoni, sellainen kuin se oli, eteni sen verran ripeästi ettei missään välissä ehtinyt kyllästyä. Cassin kerronta oli suoraviivaista ja konstailematonta, sen puolesta uskon kirjan uppoavan sellaiseenkin, joka ei muuten ehkä paljoa lue.

Toiseksi, tässä selvästi eletään teinitytön unelmaa. Ihan hömppäkirja, hyvässä mielessä! Kirjailijalla on ollut tietty kohderyhmässä mielessä ja kirja on heille kirjoitettu. Tässä on kasapäin sellaisia aineksia, jotka vetoavat varmasti suureen määrään tyttöjä. On kiellettyä rakkautta, komea prinssi, kauniita pukuja... Eihän näistä kirjoittamisessa ole mitään vikaa, vaikka olisi niistä voinut saada irti enemmänkin. Tosi-TV-kisa komeasta prinssistä on hauska ja moderni idea.

Kolmanneksi, ja nämä pisteet menevät oikeastaan kustantajalle eikä kirjailijalle. On hienoa, että suomalainen kustantaja on hoksannut menestyvän kirjasarjan ja käännättänyt sen rivakkaan tahtiin suomeksi. Tässä ollaan ikään kuin ajan hermolla, mikä on hyvä asia. Nykynuoriso on varmasti perillä myös siitä, mitä millaista kirjallisuutta maailmalla julkaistaan. On kiva, että kirjan suomeksi luettuaan ehtii vielä osallistua kansainväliseen keskusteluun siitä. 

Ja nyt sitten sitä valitusta! Yritän tiivistää valitusvirteni kolmeen kohtaan.

Ensinnäkin, tämä olisi toiminut ihan yhtä hyvin suoraan satufantasiana, jossa keskitytään vain ja ainoastaan prinssikisaan. Cassin maailmanrakennus kun on sievästi sanoen köykäistä. Yritykset selittää miksi Yhdysvalloista on tullut Illéa saivat lähinnä aikaan epätoivoisia "mutta ei politiikka toimi noin!!" -huutoja. Palatsiin hyökkäävät kapinalliset ovat täysin turhia ja tarinassa vain siksi, että America saa tilaisuuden näyttää olevansa (muka) johtaja-ainesta. Hyökkäykset palatsiin saivat lisäksi palatsin vartijat näyttämään surkimuksilta ja ihmettelemään miksi kuningasperhe ei aseta katolle tarkka-ampujia. America valittaa jatkuvasti perheensä olevan köyhä, mutta asuu silti talossa, jossa hänellä on oma huone ja kaappi täynnä vaatteita ja meikkejä.

Toiseksi, tarinan yhteiskunta on niin konservatiivinen että ihan pahaa tekee. Neitsyinä on oltava avioliittoon asti! Aviottoman lapsen synnyttäneet nakataan kadulle Kaseiksi! Miesten tehtävä on tuoda pöytään ruokaa ja naisten tiskata! Kuningatar näyttää nätiltä ja järjestä juhlia, kuningas ja 18-vuotias prinssi tekevät kaikki päätökset! Anteeksi mikä vuosikymmen nyt onkaan kun tällaisia kirjoitetaan...? Eniten tässä oikeastaan risoo tuo neitsytkultti, etenkin kun se tuo esiin mielikuvituksen puutteen kirjan nuorisossa. Raskaaksi ei saa tulla, selvä. Mutta America ja Aspen ovat seurustelleet kaksi vuotta. Eikö kummallekaan tosiaan ole tullut mieleen, että seksiä voi harrastaa muillakin kuin sillä yhdellä tavalla...

Kolmanneksi, kirjan hahmot olivat oikeastaan aika epämiellyttäviä. Aspen on juuri sellainen machomies joka ei kestä ajatusta siitä, että ei voi elättää perhettään. Maxon on tylsä disneyprinssi, joka ei välitä morsianehdokkaistaan sen vertaa että olisi opetellut etukäteen heidän nimensä. Americakin näki sentään sen verran vaivaa. America itse on tietenkin aina oikeassa, aina parempi kuin muut. Ja ne muut, etenkin hänen kilpasisarensa, sopivat nätisti erilaisiin kliseehahmojen muotteihin.

Niin, ja päähenkilön nimi on tosiaan America Singer. Oikeasti. Haluatteko arvata, mikä hänen ammattinsa on? Vihje: katsokaa sukunimeä.

Ja tästäkin huolimatta kirja oli jotenkin oudosti koukuttava, ja odottelen jo seuraavaa osaa...

Luettu myös:

Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjaneidon tornihuone, Eksynyt kirjojen maailmaan ym.

Haasteet:

* Reading Challenge 2016 - 03. a YA bestseller [10/40]

Maaliskooste

No ei mennyt niin kuin Strömsössä maaliskuu eikä huhtikuukaan näytä kovin paljon paremmalta. Lukufiilis on ollut ihan hukassa, nyt yritän herätellä sitä sarjakuvia lukemalla. Päivitysten puute ei siis johdu bloggausinnostuksen loppumisesta vaan siitä, että kirjarintamalla on ollut suorastaan surullisen hiljaista. Ei kai se auta kuin yrittää tsempata itseä tuonne kirjapinon suuntaa!


Luettu & blogattu

Queering Sápmi - saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta
Miten yhdistää saamelaisuus ja queer-identiteetti? Nopealukuinen kirja, kiinnostava ja erilainen aihe.

Richelle Mead: Soundless
Voi ei, eristäytyneen, kuurojen asuttaman kylän tarviketoimitukset uhkaavat loppua! Ihan luettavaa nuorten fantasiaa, ei kuitenkaan mikään suuri lukuelämys.

Emily Carroll: Through the Woods
Sarjakuvakirja, jonka jokainen tarina on oma kauhujuttunsa. Kuvitus on suurelta osin todella kaunis, vian yksi tarina oli floppi.

Emily Carroll: Through the Woods

Emily Carroll:
Through the Woods
224 s.
Margaret K. McElderry Books 2014
Kirjastosta

Tällä sarjakuvalla oli niin kaunis kansi, että lainasin sen ihan vain sillä perusteella tutustumatta sisältöön ollenkaan. Odotin aikuisten satuja ja niitä sainkin. Se vain oli yllätys, että nämä ovatkin kauhusatuja. Keijujen sijaan sivuilla liihottaa kostonhimoisia haamuja ja ties mitä mönkiäisiä. Jos alustus ja loppujuttu lasketaan, kirjassa on seitsemän tarinaa, jotka käsittelevät kauhua eri tavoilla. Tarinoiden kuvitus on todella mielenkiintoinen ja pidin erityisesti niiden värityksestä. Carroll on valinnut jokaiseen tarinaan muutaman värin paletin, jota hän käyttää tehokkaasti.

Kirjan ensimmäinen tarina on Our Neighbor's House. Perheessä ei ole äitiä ja isä lähtee talviselle metsästysreissulle. Hän käskee kolmen tyttärensä odottaa kolme päivää. Jos hän ei ole palannut siihen mennessä, tyttöjen pitäisi mennä naapuritaloon turvaan. Tytöt kuitenkin viivyttelevät ja vanhin sisar väittää nähneensä pihalla hattupäisen miehen. Pian sen jälkeen tyttö katoaa ja nuorimmainen sisar näkee saman miehen...

Kaikissa tarinoissa on kaunis ja karmiva kuvitus, mutta tämä oli suosikkini maisemakuvien suhteen. Perheen talo on keskellä ei mitään ja lumiset maisemat ovat pelottavan tyhjiä ja yksinäisiä.

Toinen tarina on nimeltään A Lady's Hands Are Cold, vaikka pikemminkin sen pitäisi olla Siniparran huone. Nuori nainen naitetaan miehelle, jonka kartanoon morsian muuttaa häiden jälkeen. Joka yö morsian kuulee surullista laulua, joka tuntuu tulevan talon seinistä. Kun tuore aviomies lähtee metsästämään, morsian tarttuu kirveeseen ja ryhtyy etsimään salaperäistä laulajaa.

Tässä tarinassa pidin erityisesti siitä, miten teksti on aseteltu sivuille. Rivit eivät ole suoria eivätkä kirjaimet samankokoisia, vaan ne kiemurtelevat sivulta toiselle ja kuvasta kuvaan. Teksti vaikuttaa melkein elävän, mikä on toki omiaan kauhutarinaan.

His Face All Red on kirjan ainoa tarina, jonka pääosassa/kertojana on mies. Tyypilliseen satutapaan toinen veljeksestä on komea ja menestyvä, ja toinen kaikin puolin tavallisempi. Tarinan alussa kerrotaan mitä kaikkea mahtavaa komistuksella on, ja miten tavisveli on kaikesta syrjässä. Hilpeissä juomingeissakin hän istuu aina porukan ulkopuolella komistuksen ollessa kaiken keskipisteenä. Oudoksi juhlan tekee se, että tavisveli muistaa varsin hyvin murhanneensa veljensä ihan vastikään...

Tarinan kuvitus on selvästi erilainen kuin parissa ensimmäisessä tarinassa. Värit näyttävät vähän siltä kuin olisivat haalistuneet pesussa, ehkäpä tällä korostetaan tavisveljen mitäänsanomattomuutta. Carrollin tarinoiden piinaava piirre on se, että hän ei anna kaikkeen valmiita vastauksia. Lukijan on käytettävä omaa mielikuvitustaan ja tämänkin tarinan lopussa olin yhtenä kysymysmerkkinä.

My Friend Janna-tarinassa Carroll palaa taas naishahmoihin. Yvonnella ja Jannalla on mukava pieni huijausbisnes. Janna väittää puhuvansa kuolleille ja kuolleiden äänillä, ja Yvonne huolehtii ääniefekteistä ja muusta haamuilusta. Kaikki on hauskaa hupia kunnes Yvonne alkaa nähdä outoja hahmoja Jannan ympärillä.

Tämä tarina jäi mielestäni kirjan heikoimmaksi. En oikein osaa sanoa mikä siinä tökkäsi, idea kun on mielenkiintoinen ja kuvitus edelleen erinomaista. Silti se ei onnistunut herättämään minkäänlaisia tunteita ja oli suorastaan tylsä.

The Nesting Place-tarinan kertoja on Bell, jonka äidillä oli perin omituinen maku iltasatujen suhteen. Äiti oli erityisen innostunut kertomaan kauhujuttuja, etenkin sellaisia, joissa jokin olio valtaa ihmisen kehon itselleen. Äidin kuoleman jälkeen Bell lähtee viettämään kesälomaa veljensä ja tämän morsiamen luo maaseudulle. Ei olisi pitänyt.

Julistan tämän tarinan kirjan kauheimmaksi ihan vain siksi, että se onnistui sisältämään jutun, joka yhteen väliin kummitteli unissani jatkuvasti. Vihjeenä sanon "hampaat" ja yritän olla ajattelematta koko asiaa. 

Jos tuota Jannaa ei lasketa, jokainen kirjan tarina oli omalla tavallaan karmiva. Ihan yllätyin siitä miten monipuolisesti kauhua genrenä voi käsitellä yhden naisen piirtämässä yhdessä sarjakuvakirjassa. Tuskin olisin lainannut tätä jos olisin tiennyt sisällöstä mitään, mutta en kadu kirjan lukemista. Ainakaan vielä, katsotaan miten käy yöunien jälkeen...

Haasteet

*Hämärän jälkeen [2/11]
*Reading Challenge 2016 [9/40]

Richelle Mead: Soundless

Richelle Mead:
Soundless
267 s.
Penguin Books 2015
Kirjastosta

My sister is in trouble, and I have only minutes to help her.

Käyn satunnaisesti vakoilemassa lasten- ja nuortenpuolen uutuushyllyjä ihan siltä varalta, että jotain kiinnostavaa on livahtanut silmieni ohi. Tämä löytyi englanninkielisten puolelta ja kansikuva kiinnitti heti huomioni. Suomenkielisten kirjojen kansikuvissa on harvoin muita kuin valkoihoisia ihmisiä, ja tätä ongelmaa on myös muissa länsimaissa. Kirjaan laitetaan mieluummin maisema tai abstraktikuva kuin esimerkiksi tummaihoinen henkilö. Tässä siitä oli viisveisattu ja kanteen valittu kaunis aasialainen tyttö. Ounastelin sillä perusteella kirjan olevan fantasiaa, joka sijoittuu aasialaismytologiseen maailmaan. No joo.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat mielenkiintoiseen kylään: kaikki sen asukkaat ovat kuuroja. Kukaan ei tiedä miksi, vaikka legendoja aiheesta onkin, mutta toisaalta ei kukaan sitä juuri pohdikaan. Kylä kököttää vuoren huipulla ja saa elantonsa kaivostoiminnasta. Löydetyt arvometallit lähetetään alas vaijeria pitkin, ja sitä kautta saadaa kylään elintarvikkeita jostain alhaalta. Vaijerisysteemin vartijalla on melkein jumalallisen kaikkivoipa asema kylässä ja kun tarvikkeiden tuonti uhkaa lakata, on edessä kriisi. Samaan aikaan osa kyläläisistä on alkanut sokeutua, näiden mukana päähenkilö Fein sisar. Fein ystävä Li Wei päättää selvittää mistä on kyse, eikä Fei päästä häntä yksin vuorta alas, Feillä kun aivan erityinen etu puolellaan.

Mielestäni kylän eristäytynyt elämä tuotiin hyvin esiin. Se vaikutti monin tavoin oudolta lukijalle, mutta kyläläiset eivät ihmettele sitä. He olivat alistuneet tilanteeseen sukupolvia sitten ja nykyiset asukkaat pelkäävät kaikkea uutta. Kuuroudesta olisi voinut saada irti jotain syvempääkin, etenkin tarinan edetessä kun Fei ja Li Wei kohtaavat kuulevia ihmisiä. Lisäksi minua kiusasi se, että Fei käy monia viittomakielisiä (kyläläisten äidinkieli) keskusteluja myös silloin kun se minusta olisi ollut fyysisesti mahdotonta. Viittomakieli tarvitsee tilaa ja jos seisotaan kovin lähellä toisiaan, ei liene mahdollista tuijottaa toista silmiin ja samalla kuulla mitä hän sanoo.

Pidin Feistä päähenkilönä. Hän on noin yleisesti ottaen järkevä ja toimelias nuori nainen, joka rakastaa sisartaan yli kaiken. Minusta oli kiva lukea nuortenromaania, jossa tärkein ei ollut rakkauden kohde vaan perhe ja koko yhteisö. Fei on yksi kylän kirjoittajista, asukkaista, jotka kirjoittavat päivän tapahtumat tauluihin jotka laitetaan torille kaikkien nähtäville. Kirjoitusmerkit ottavat selvästi mallia aasialaisista kirjoitusmerkeistä ja kirjoittajat ovat vastine arvostetuille ammattikalligrafeille. Tarinassa kirjoittajat ovat kylän ylintä kastia, mikä tietenkin luo pientä draamaa Fein ja Li Wein välille, jälkimmäinen kun on kaivosmies. Virkistävää kyllä kirjassa ei ole kolmiodraamaa! Fei on kylän vanhimpien päätöksestä kihlattu toiselle taitavalle kalligrafille, mutta kummallakaan osapuolella ei ole mitään helliä tunteita toista kohtaan. On siis ihan itsestään selvää miten nuorelle parille käy (juonipaljastus: onnellisesti).

Harmi, että kaikesta huolimatta tarina ei ollut niin hirveän sykähdyttävä. Oli se kiva ja nopea lukea, mutta aiheesta olisi varmasti saanut irti enemmänkin. Aasialaisuus oli pieni pintasilaus, joka näkyi lähinnä nimissä ja kalligrafiassa. Ja mitä vähemmän puhutaan deus ex machina loppuratkaisusta, sitä parempi... Se olisi vaatinut paljon enemmän pohjustusta ja kuvailua.

Mutta, voi sitä ajan käyttää huonomminkin kuin tätä lukiessa!

Queering Sápmi – saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta

Elfrida Bergman & Sara Lindquist (toim.):
Queering Sápmi -
saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta
311 s.
Qub 2013
Omasta hyllystä

Mitään ei tapahtunut.

Sainpahan yllätyslahjaksi tällaisen, oli kuulemma ollut alennusmyynnissä joten lahjoittajan mukaan oli tarttunut useampikin kappale. Tarkoitukseni oli lukea tätä luku tai pari illassa, mutta päädyinkin sitten lukemaan koko kirjan melkein yhdellä istumalla. Tämä on sikäli vähän hankala kirja, että tämä on julmetun kokoinen ja pehmeäkantinen. Lukeminen onnistui vain pöydällä tai sohvalla kippuralla, kirja polvien päällä.

Kirjan varsin kiinnostavana ideana ovat saamelaiset, jotka kuuluvat erilaisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, tai ovat jollain muulla tavalla saamelaisten normeista poikkeavia (moniavioisia, perinteisiä sukupuolirooleja rikkovia jne.). He siis kuuluvat vähemmistön vähemmistöön. Kirjassa on 30 lukua ja tarinaa ihan oikeista ihmisistä, jotka ovat saaneet kertoa tarinansa omalla tavallaan ja omilla sanoillaan. Mukana on saamelaisia eri (pohjois)maista. Ikähaitari on suuri, vanhin kertoja lienee siellä 70 vuoden toisella puolen ja nuorimmat ovat alle parikymppisiä. Suurin osa kertojista esiintyy omalla nimellään ja kuvallaan, mutta joukossa on myös anonyymejä. Lisäksi taustalla on koko joukko niitä, jotka eivät halunneet tarinaansa kirjaan edes nimettömyyden suojissa.

Parhaiten mieleeni jäi eräs anonyymitarina, jonka kertoja oli sieltä ikähaitarin vanhemmasta päästä. Hän sanoi halunneensa kertoa tarinansa omalla nimellään, mutta muuttaneensa lopulta mieltään muiden painostuksesta. Ne, joille hän oli suunnitelmastaan kertonut, olivat aikoneet sanoa ystävyytensä irti mikäli kertoja niin tekisi. He eivät halunneet olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on avoimesti queer. Mielestäni tässä kiteytyi kirjan masentava anti aivan erinomaisesti. Suurin osa kirjan kertojista koki saamelaisyhteisön sulkeutuneena ja vanhanaikaisena, jopa suorastaan vihamielisenä queer-vähemmistöjä kohtaan. Heistä ei puhuttu ollenkaan ja siksi monen nuoren oli hyvin vaikea käsitellä omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan. Kertojien oli vaikea olla oma itsensä tällaisen kulttuurin keskellä ja monet kertoivat olleensa erittäin helpottuneita päästessään sieltä pois. 

(Tokihan asia on niin, että ei tarvitse olla saamelainen suhtautuakseen nurjasti queer-vähemmistöihin. Tämä on valitettavan tavallista suomalaisenemmistönkin keskuudessa.)

Mutta, ei se risukasa ihan vailla auringonvaloa ollut! Joukossa oli myös hyviä kokemuksia. Enemmän tai vähemmän avoimesta vastustuksesta huolimatta monet olivat onnistuneet yhdistämään saamelaisuuden queer-identiteettiinsä. He olivat löytäneet oman paikkansa maailmasta ja tämän kirjan myötä halusivat levittää toivoa muille identiteettinsä kanssa kamppaileville saamelaisille. Saamelaisuus ei tarkoita sitä, että ei voisi olla myös queer. Positiivisista tarinoista mieleni jäivät erityisesti Stefan, heteroseksuaalinen mies, joka vanhemmiten uskalsi viimeinkin pukeutua naisten vaatteisiin. Hänen saamansa palaute oli yksinomaan positiivista ja perhe seisoi hänen takanaan alusta alkaen. Toinen tarina kertoi naisparista, joka myöskin sai vahvan tuen lähimmiltään.

Melkein kaikki saamani palaute on ollut myönteistä, tai sitten joku on puolustanut minua. Äiti esitteli vaimoni tädilleni. Täti on lestadiolainen ja hyvin uskonnollinen, ja kun äiti esitteli tyttärensä vaimon, täti ei oikein halunnut kuunnella. Silloin äitini jatkoi kovemmalla äänellä sanomalla että: "Tämä on minun ainut oikea miniäni, muut tyttäreni eivät ole naimisissa miestensä kanssa."

(s. 79)

Minusta tuo oli aivan ihanasti sanottu! 

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta siinä korostui saamelaisyhteisöjen ennakkoluuloisuus, toisaalta taas se, että tilanne on ehkä pikkuhiljaa muuttumassa rohkeiden ihmisten myötä. Hatunnosto kaikille, jotka olivat uskaltaneet jakaa tarinansa tässä kirjassa nimellään tai ilman!

Haasteet

*Kansojen juurilla [3/3]

*Oman kirjahyllyn valloitus [1/12]

*Reading Challenge 2016 - 37. a book about a culture you're unfamiliar with [8/40]