Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle

 

Tiedän liikaa mudasta.

Kun lento 1112 New Yorkista Dominikaaniseen tasavaltaan putoaa, kukaan ei selviä hengissä. New Yorkissa Yahaira menettää isän, joka on viettänyt joka kesän kotiseudullaan. Dominikaanisessa tasavallassa Camino menettää isän, joka on kotona vain kesäkuukausina. Yksi mies, kaksi perhettä. Menetyksen myötä salaisuus paljastuu ja surevat tytöt joutuvat miettimään, mitä voi antaa anteeksi ja mitä perhe tarkoittaa.

Luin pari vuotta sitten Elizabeth Acevedon ensimmäisen suomennetun säeromaanin Runoilija X ja pidin siitä paljon. Niinpä toiveeni olivat korkealla kun huomasin, että tänä vuonna ilmestyy toinenkin Acevedon säeromaani aivan erilaisesta aiheesta. Hieman hitaan alun jälkeen upposin täysin tarinaan surusta ja kahdesta tytöstä, joiden elämä muuttuu kokonaan yhden ainoan tapahtuman myötä.

Kirjailijan loppusanoissa hän kertoo, että tämä tarina perustuu löyhästi tositapahtumiin. Lento AA587 syöksyi maahan Queensissa ja onnettomuudessa sai surmansa yli 200 ihmistä, joista suurimmalla osalla oli dominikaanilaistausta. Muistaako kukaan ulkopuolinen tätä? Hyvin harvat, koska onnettomuus tapahtui vuonna 2001, vain kaksi kuukautta WTC-iskujen jälkeen. Koska onnettomuuteen ei liittynyt terrorismia, se jäi pian mehevämpien uutisotsikoiden jalkoihin.

Onnettomuuden jälkimainingeissa paljastui oikeastikin tapauksia, joissa koneen matkustajalla olikin salaa kaksi perhettä. Acevedo rakentaa tälle idealle kiinnostavan tarinan siitä, miten hyvä isä voi olla huono aviomies ja miten yhden ihmisen teot vaikuttavat monen muun elämään. 

Kumpikin tytöistä saa äänensä kuuluviin kirjassa ja pidin siitä, miten eri tavoilla he reagoivat tilanteeseen. Yhteisestä isästä huolimatta heillä on aivan erilaiset taustat ja se tuntuu koko ajan. Silti heillä on myös yhteisiä kokemuksia, yhteistä maata jalkojen alla.

Yahaira asuu New Yorkissa ja on myös se, joka saa pitää isän yhdeksän kuukautta vuodessa. Yahaira on se, joka sai vahingossa tietää isän toisesta vaimosta vuotta ennen onnettomuutta. Salaisuus kaihertaa hänen mieltään ja pilaa suhteen isään, joka olikin aivan toisenlainen mies kuin Yahaira oli kuvitellut. Tieto sisaresta tulee vasta isän kuoleman jälkeen ja järkyttää Yahairan maailmaa uudelleen. Miten isä on voinut ryöstää häneltä sisaren? Yahairan tarinassa pidin paljon myös siitä, että hänellä on tyttöystävä, paras ystävä Drea, joka on niin erilainen kuin Yahaira ja silti juuri se, joka ymmärtää häntä parhaiten. 

Ensisuudelman päivänä
menin vanhempieni makuuhuoneeseen

& lausuin kiitoksen pienelle posliinipyhimykselle
jota Papi piti vaatekaappinsa päällä:

kiitos, kiitos.

Kuiskasin kaikelle, mikä oli kuulolla.

(s. 77)

Camino puolestaan asuu Dominikaanisessa tasavallassa huomattavasti köyhemmissä oloissa. Silti Camino ja hänen tätinsä ovat rikkaita naapuruston mittapuulla, koska isä lähettää heille rahaa New Yorkista. Isä myös maksaa naapurustossa vaanivalle parittajalle siitä, että hän jättää Caminon rauhaan. Isän kuolema tuo turvattomuuden tunteen ja saa Caminon epätoivon valtaan. Tieto toisesta perheestä ei sinänsä ole järkyttävää, koska Yahairaa kyynisemmällä Caminolla ei ole minkäänlaisia harhakuvia siitä, millaisia miehet voivat olla. Ikävä yllätys on se, että Caminon kauan sitten kuollut äiti oli isän toinen vaimo eikä siis lain silmissä vaimo lainkaan. Camino on haaveillut pääsystä Columbian yliopistoon lääketiedettä lukemaan, mutta unelmat murskautuvat hetkessä. Ei hänellä ole varaa sellaiseen ilman isän tukea ja viisumin saaminen on nyt miltei mahdotonta.

Pidin todella paljon siitä, miten kaikille kaikin puolin hankala tilanne lopulta ratkeaa. Suosikkikohtani on kirjan lopussa, jossa neljä petoksen yhteen tuomaa naista kohtaa rannalla sen mainitun parittajan. 

Jopa tuuli & sade & yö:
jopa valo: on tullut puolellemme.

Puolustamme Caminoa. Toisiamme.
Kädet nyrkissä & leuka lujana -

Suojelemme Caminoa hinnalla millä hyvänsä.
Suojelemme toisiamme.

(s. 388)

Kirjassa on noin ylipäätään vahva feministinen ote ja sanoma. Kumpikin tytöistä on kohdannut törkeää seksuaalista häirintää ja rasismia. Etenkin Caminon maailma on miesten maailma, josta vain harvat onnekkaat naiset pääsevät pakenemaan. Valheistaan huolimatta isä jättää jälkeensä kaksi vahvaa tytärtä ja naisia, jotka puolustavat toisiaan henkeen ja vereen. Vaikka kirja kertoo surusta, se on täynnä toivoa ja rakkautta, ja minulle jäi sen lukemisesta hyvä mieli.

Kirjan tiedot:
Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle | Karisto 2021 | 424 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Clap When You Land (2020) | Suomennos: Leena Ojalatva

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 38. kirja on käännetty hyvin [16/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 7. vuonna 2021 julkaistu kirja [9/25]

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Elizabeth Acevedo:
Runoilija X
(The Poet X, 2018)
368 s.
Karisto 2019
Suomennos: Leena Ojalatva
Kirjastosta

Kesä on tehty rapulla istuskeluun,

ja koska on viimeinen viikko ennen koulun alkua,

Harlem katsoo jo kohti syyskuuta.

15-vuotias Xiomara Batistalla on liikaa pituutta, muotoja, vihaa ja sanoja, jotka ovat vankina hänen sisällään. Kotona valvoo ankara ja uskonnollinen äiti, jonka mielestä jo Xiomaran kurvikas vartalo  yksinään tarkoittaa, että hän on synnin polulla. Xiomara on tottunut pitämään puoliaan kun miehet yrittävät koskettaa ja tekevät ehdotuksiaan, ja lisäksi hän on aina valmis nostamaan nyrkkinsä kaksoisveljensä Xavierin puolesta. Äitiään vastaan Xiomara ei kuitenkaan uskalla nousta ennen kuin hän saa biologian tunnilla parikseen Amanin ja kutsun koulun runokerhoon opettajaltaan neiti Galianolta.

Tämä säeromaani on lavarunoilija Elizabeth Acevedon kirjoittama ja käsittelee vakavia aiheita. Seksismi, seksuaalinen häirintä, rasismi, vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta, homofobia, naisten asema uskonnollisessa yhteisössä... Luulen, että romaanina tämä olisi ollut todella raskasta luettavaa, mutta säeromaanina tämä tempaisi täysillä mukaansa ja luin tämän ahmimalla. Iso kiitos kuuluu varmasti kääntäjä Leena Ojalatvalle, jonka jäljiltä suomenkielinen teksti soljuu sujuvasti eikä alkukieli näy käännöksen takaa ollenkaan.

Tarinan päähenkilö Xiomara on siis toisen polven amerikkalainen maahanmuuttaja, jonka etniset juuret ovat Dominikaanisessa tasavallassa. Hän on tuskallisen tietoinen kurvikkaisiin latinonaisiin liitetyistä rasistisista stereotypioista ja kohtaa seksuaalista häirintää päivittäin. Hän puolustaa raivoisasti niin itseään kuin heiveröisempää ja syvällä kaapissa olevaa kaksoisveljeäänkin, mikä ei paranna ollenkaan suhdetta hänen vanhempiinsa. Xiomara on liian pitkä, liian väkivaltainen, liian kaikkea. Hän ei ole ollenkaan sellainen tytär, jota etenkin ankaran uskonnollinen äiti toivoi.

Xiomara yrittää parhaansa, mutta hän ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Tarinassa tuodaan esille uskonnollisen kasvatuksen seksistinen puoli. Xiomaralta odotetaan toisenlaista käytöstä kuin hänen kiltiltä veljeltään. Jos Kaksonen toisi kotiin tyttöystävän, se olisi hienoa. Kun Xiomara suutelee poikaa, hänen äitinsä pakottaa hänet väkivaltaisesti polvilleen kotialttarin ääreen anelemaan anteeksiantoa Neitsyt Marialta. Äiti teki jopa Xiomaran ensimmäisistä kuukautisista traumaattisen kokemuksen tytön ollessa viidennellä luokalla.

Panin tamponin väärin. Se meni vain puoliksi sisään,

ja veri sotki jalkovälini.

Kun Mami tuli kotiin, minä itkin.

Osoitin ohjelehtistä;

Mami ojensi kätensä, muttei tarttuakseen ohjeeseen.

Hän läimäytti minua kämmensyrjällä niin että huuli halkesi.

"Kunnon tytöt eivät tamponeja käytä.

Oletko yhä koskematon? Oletko ollut suhteissa?"

(s. 45-46)

Taustalta löytyy myös äidin omia traumoja. Hän oli viittä vaille nunna kun hänet naitettiin miehelle, saamaan parempi tulevaisuus Amerikassa. Mies osoittautui pettäjäksi, joka ei pysynyt kotona ennen kuin lapset syntyivät silloin jo iäkkäille vanhemmille. Yksi niistä kohdista, jotka jäivät kummittelemaan mieleeni oli se, kun Xiomara kuulee isänsä nimittävän häntä lutkaksi suudelman takia. Samalla sanalla tyttöä on haukuttu murrosiästä lähtien ja nyt sen sanoo isä, joka on oikea - kirjaa lainatakseni - mieshuora. Vaikka eihän niin voi sanoa, Xiomara toteaakin kyynisesti. Nainen on huora ja lutka, mies on vain mies.

Xiomaran tarinan pointti ei kuitenkaan ole synkän angstinen murheiden laakso. Hänellä on lapsuudenystävä Caridad, joka on aina tukena siitäkin huolimatta, että Caridad itse on hyvinkin uskonnollinen. Kaksonen on Xiomaran paras ystävä ja pahin vihollinen, se joka ymmärtää parhaiten, mutta ei uskalla nostaa sormeaan Xiomaraa auttaakseen. Kumpikaan ei tiedä mitä tapahtuisi, jos vanhemmille selviäisi se, että Kaksonen tykkääkin pojista. Katolinen isä Sean osoittautuu yllättävän empaattiseksi ja Xiomara löytää aivan uudenlaista tukea runokerhosta. Amanista tulee tuki ja poikaystävä, mutta suhteessa on muitakin ongelmia kuin Xiomaran pelko kiinnijäämisestä.

Xiomara sanoo jo kirjan alussa totuuden, johon hän kasvaa tarinan kuluessa. Hän on soturi ja taistelija, joka ei anna kenenkään lannistaa itseään. Tarinan aikana hän kasvaa omaan rohkeuteensa ja uskaltaa olla oma itsensä kaikkien edessä, häpeilemättä. Siinäpä sanoma, jonka soisi välittyvän kaikille nuorille naisille.

Seison lavalla ja lausun runon. Sanassa on voimaa.

(s. 359)

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 17. kirjassa on kaksoset [4/50]