Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.

No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.

(s. 22)

Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!

Kirjan tiedot:

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

Edith Arkko: Aurora/Eino

Mä olin juuri aloittanut ysiluokan uudessa koulussa,

ja mä olin rikkonut koulun sääntöjä

jo kaksi kertaa.

Näin tästä Edith Arkon Aurora/Einosta useammankin positiivisen kommentin, joten luinpa sen nyt itsekin kun se sopivasti kirjastossa oli. En olekaan ennen lukenut selkokielistä kääntökirjaa, joten tämä oli sikäli aivan uusi kokemus.

Tätä kertovat samasta aikavälistä ja samoista tapahtumista, mutta omista näkökulmistaan, ysiluokkalaiset Aurora ja Eino. Aurora on otettu huostaan alkoholistiäidiltään ja arki uudessa koulussa ja nuorisokodissa takkuaa. Samaa aikaan Eino harrastaa jääkiekkoa aivan tosissaan ja haaveilee maajoukkuepaikasta.

Tykkäsin etenkin Auroran tarinasta, jossa huoli ja kaipaus äidin luo ovat koko ajan läsnä. Se, että äiti rakastaa viinaa enemmän kuin tytärtään, on ymmärrettävästi Auroralle kipeä paikka. Einon kanssa Auroralla on viimein kivaa ja hän saa muutakin mietittävää.

Einon puoleen en ihan päässyt sisään, koska jopa ihastus Auroraan jää selvästi kakkoseksi jääkiekolle. En nyt lähtökohtaisesti innostu poikain kiekkopelien ja -leirien kuvailusta, mutta lukijapoikiin tämä varmasti vetoaa.

Mietin kyllä sitä, että miksi Einon tarinassa puhutaan paljon enemmän vahinkoseisokeista ja halusta muutenkin? Siinä missä Aurora ihailee usein Einon kultaisia kutreja, Eino tuijottaa hänen tissejään.

Kirja päättyy yllättäen ekaan kertaan, joka monessa nuorten-/YA-kirjassa on jossain keskellä tarinaa. Tämä oli kivasti kuvattu ja pidin siitä, miten kummankin huoli toisen hyvästä ja turvallisesta olosta oli kirjoitettu.

Kokonaisuutena kiva tarina ja olisi mielenkiintoista kuulla, miten tätä vinkataan yläkoulussa. Kumman tarinaan vinkkauksessa keskitytään?

Kirjan tiedot:

Edith Arkko: Aurora/Eino | Hertta 2024 | 294 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Ensirakkaus

* Paha mieli, paras mieli : Huostaanotto

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat (Puuvillatehdas #04)

Merikapteenin rouva Loviisa Helin nykäisi salin paksut viininpunaiset samettiuutimet syrjään ja silmäili ulos.

Vielä ei ole kovin jouluinen olo, mutta talven ensimmäinen joulukirja on jo luettu. Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan joulu tulikin kirjastoon aiemmin kuin odotin ja koska varausjonoa on, kiilasi se lukulistan kärkeen.

Kyseessä olikin novellikokoelma, jossa seikkailevat Antellin Puuvillatehdas-sarjasta tutut hahmot. Yleisen jouluttelun lisäksi tarinoiden teemoina ovat toisten auttaminen ja miesten odotus. Jokaisessa tarinassa nimittäin odotellaan muualla olevaa miestä joulupöytään saapuvaksi.

Loviisan joulussa ollaan vuodessa 1865 ja novellin nimihenkilö odottelee merikapteeninsa paluuta. Jos nyt oikein muistan niin edellisissä osissa Loviisa oli varsin tiukka täti ja tässä nuoremmassa Loviisassa on selvästi vanhemman piirteitä. Hän auttaa kyllä huono-osaisempia kunhan he eivät vain tule liian lähelle.

Joulu Örndahlin ruukissa hyppää vuoteen 1896. Martan perheessäkin odotellaan (otto)isän paluuta Englannista. Enemmän keskitytään kuitenkin ruukin köyhiin työntekijöihin ja lasten leikeissä sattuneeseen onnettomuuteen, joka uhkaa kaikkien jouluiloa.

Joulu Falken linnassa vietetään vuonna 1939 sodan keskellä. Paula kipuilee tylyn anoppinsa hoiteissa ja toivoo saavansa miehensä ehjänä kotiin rintamalta. Sota on läsnä joka hetkessä ja tuo tuhojaan puuvillatehtaaseenkin. Tämä oli näistä tunnelmaltaan ehdottomasti synkin tarina.

Kokonaisuutena näitä oli kiva lukea ja oli kiinnostavaa seurata, millaista joulunvietto oli eri aikoina. Eroja oli niin tarjoiluissa kuin esimerkiksi sanastossa (milloin Pähkinänrusentajasta tuli Pähkinänsärkijä?) ja tavoissakin.

Minua jäi kuitenkin mietityttämään eniten se, miten uskomattoman hyväosaisia nämä sankarittaremme olivatkaan. Kyllähän he palkollisiaan auttavat, mutta paljonko se jouluinen piparkakku lämmittää kun muuten eletään köyhyydessä? Ruukilla ahertavat työntekijät saavat vain muruset siitä, mitä herroille ja rouville kertyy, ja siitäkin vähästä pitäisi kiittää melkein polvillaan.

Eriarvoisuuden ja köyhyyden teemat jäivät niin vahvasti mieleeni, että ne jyräsivät novellien jouluilon ohi.

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat | Gummerus 2024 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Kylmyys

* Herkulliset kirjat : Kirjassa on leivoksia

Mila Teräs: Iso hyppy

Multa on kadonnut sukset.

Isänpäivä on ehkä vähän väärä päivä postata juuri Mila Teräksen Isosta hypystä, koska tässä perheen isä on itsekäs ja saamaton. Mutta tämä nyt kuitenkin on jonossa seuraavana, joten tällä mennään.

Kirja kertoo lapsiperheen köyhyydestä todella raastavalla ja todentuntuisella tavalla. Routa on lukion tokalla ja tuntee elävänsä aivan toisella planeetalla kuin paremmin toimeentulevat kaverinsa. Roudan työtön yh-isä ei tee muuta kuin pelaa sohvalla ja karjuu lapsilleen, eikä minkäänlaista apua vaikeaan tilanteeseen saa hakea.

Pikkusisko Mette on rakkainta maailmassa ja Roudan sydämeen sattuu erityisesti se, miten köyhyys näkyy Meten elämässä. Kun rahaa ei ole ruokaan, pikkusisko laihtuu. Rahaa vaatteisiin ei ole, joten Mette kulkee liian pienissä kengissä ja rumassa kirppispaidassa. Kaverisynttärien lahjaan Routa raapii senttejä keräämällä pulloja.

Routa on lukiossa, mutta ei näe itselleen minkäänlaista tulevaisuutta ennen kuin päätyy ruoka-apujonoon ja lupautuu vanhojen tansseihin. Jonosta löytyy paitsi ruokaa myös uusi ystävä Saif, joka ymmärtää Roudan ulkopuolisuuden tunteen ja rakkauden tanssiin. Vanhojen tansseja ohjaa Otso, joka kannustaa poikia aloittamaan tanssiharrastuksen.

Lopussa tietenkin selviää sekin, että hyvästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta myös Roudan koulukavereilla on omat ongelmansa.

Tykkäsin kirjasta, jossa köyhyyden kuvaus oli todella raa’an rehellistä. Tilannetta ei kaunistella ja pidin erityisesti siitä, miten kuilua Roudan ja koulukavereiden välillä kuvattiin. Yksi voi nirsoilla kouluruoan ruhteen, toinen ei, koska se voi olla päivän ainoa ateria. Yksi arvostelee tavisten Mallorcan turistireissua, toiselle se olisi villeimpien unelmien täyttymys.

Välillä nuorten välisistä keskusteluista kuului turhankin vahvasti aikuisen kirjoittajan ääni. Ei sillä, että nuoret eivät puhuisi ilmastokriisistä, ystävyydestä ja omista tunteistaan, mutta ehkä eivät kuitenkaan ihan näin? Herkästä Roudasta sen vielä uskoisin, mutta että kaikki muutkin.

Mutta kokonaisuutena hyvä ja nopeasti luettava kirja. Valitettavan ajankohtainen myös, ja voi avata kummasti silmiä sille, millaista vähävaraisen elämä oikeasti on.

Kirjan tiedot:

Mila Teräs: Iso hyppy | Otava 2024 | 201 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja ja Lastenkirjahylly.

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Köyhyys

Erik J. Brown: All That’s Left in the World

I hope the afterlife has a little movie theatre where you can sit in silence and watch the sequence of events that led to the watershed moments of your life.

Maailman autioittanut dystopia, joo, me kaksi maailmaa vastaan, joo, pitkä matka taitetaan enimmäkseen jalan, joo, ihastutaan ja rakastutaan ja suojellaan toisiamme, joo, kyllä kiitos. Tykkäsin oikeastaan kaikista Erik J. Brownin YA sateenkaaridystopia All That’s Left in the Worldin elementeistä ja troopeista.

Tässä siis liikutaan lähitulevaisuudessa, koronan ja toisen, vielä pahemman pandemian jälkeisessä Amerikassa. Andrew astuu vahingossa karhunrautoihin ja hänet hoivaa kuntoon yksinään mökkeilevä Jamie. Maailmanlopun jälkeinen cottage core muuttuu pian vaellustarinaksi, jonka aikana tietenkin ihastutaan ja kohdataan muita selviytyjiä.

Tarina ja kerronta rullasivatkin mukavasti eteen päin ja kirjan luki nopeasti. Olisin ehkä kaivannut vähän lisää syvyyttä siihen, miten Andrew ja Jamie ovat henkisesti pärjänneet menettäessään kaikki rakkaansa. He olivat kovin tasapainoisia kahdeksi teiniksi, jotka ovat nähneet yhteiskunnan tuhoutuvan ja ruumispinojen kasvavan.

Mutta eipä tämä sellainen kirja ollutkaan, jossa oli tarkoituskaan mennä kovin syvään päähän tuon suhteen. Enemmän tämä on sitä toisiinsa tutustumista ja taivallusta halki tyhjentyneen maailman. Eläimiä on, ihmisiä vähemmän ja linnut ovat kadonneet kokonaan. Tokihan pojat kohtaavat matkan päällä muitakin ihmisiä, osa kivoja ja osa vähemmän kivoja.

Verrattain leppoisasta tunnelmasta johtunee, että tälle genrelle epätyypillisesti tässä ei syöty sen enempää vauvoja kuin muitakaan ihmisiä. Olenkin kyllästynyt siihen, että tällaisten aution maan dystopioiden pahikset ovat aina grilli kuumana vaanimassa viattomia ohikulkijoita.

Eli hyvin luettava YA-kirja, jossa ikävätkään tapahtumat eivät ole loppupeleissä liian ikäviä! Tämän kanssa saattoi luottaa siihen, että Andrew ja Jamie selviävät kaikesta.

Kirjan tiedot:

Erik J. Brown: All That’s Left in the World | Hodder Children’s Books 2022 | 353 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Tapahtumat eivät sijoitu nykyaikaan

* Paha mieli, paras mieli : Dystopia

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Aurinko oli kadonnut taivaalta kuin petollinen rakastettu, peittynyt pilviin ja palavien talojen savuun.

Päivi Alasalmen Meren ja veren liitto oli yksi niistä kirjoista, joita odotin eniten tänä vuonna. Olen tykännyt muistakin lukemistani Alasalmen historiallisista romaaneista ja tässä on tapahtumapaikkana Hailuoto, jossa kävin toissa kesänä.

Tarina kiertyy vuoden 1714 murhaperjantain ympärille. Isovihan aikaan venäläiset sotilaat teurastavat suomalaisia armotta ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolta pyritään karkuun Ruotsin puolelle. Hailuoto on välietappi, jonka venäläiset kasakat löytävät juuri, kun saari on pullollaan pakolaisia. Seuraa hirvittävä verilöyly, jossa sadat ihmiset saavat surmansa muutamassa tunnissa.

En olettanutkaan tämän olevan mikään hyvän mielen tarina, mutta välillä kasakoiden hirmutekojen kuvaaminen meni mielestäni liiallisuuksiin. Kyllä minä yhdestäkin esimerkistä ymmärsin, että naiset raiskattiin ja ihmisiä poltettiin elävältä.

Mutta raaoista yksityiskohdista huolimatta tarina oli vetävästi kirjoitettu ja teemoiltaan edelleen valitettavan ajankohtainen. Karoliinisotilas Matthias kiiruhtaa varoittamaan sukulaisiaan lähestyvistä sotilaista. Sota on turruttanut Matthiaksen tunteet ja inhimillisyyden melkein kokonaan, ja välittämistä löytyy vain sukulaisia ja uskollista hevosta kohtaan.

Matthiaksen nuori siskontyttö Christina vihitään kiireesti ja lähetetään pakoon Hailuodon kautta Ruotsiin. Matkalla Christina näkee niin ystävällisiä tekoja kuin ääretöntä julmuuttakin. Selviytymiseen vaaditaan raudanlujaa tahtoa ja myös häikäilemättömyyttä. Hänen rankka matkansa ja kokemuksensa ovat varmasti sellaisia, joita monet pakolaiset jakavat tänäkin päivänä.

Hailuodon tapahtumat veivät vähemmän sivutilaa kuin odotin, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Kun sen tiesi olevan tulossa, sitä odotti sydän kurkussa ja pahinta peläten, ikään kuin ruuvi olisi kiristynyt koko ajan tiukemmalle ja tiukemmalle.

Kirjan tiedot:

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto | Gummerus 2024 | 332 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Kirjojen keskellä, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä [44/50]

* Paha mieli, paras mieli : Evakko/pakolainen

* Herkulliset kirjat : Kirjassa tarjotaan ruokaa

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Kauhaisin hetken mielijohteesta koko vaatekaappini sisällön lattialle ja tulin saman tien katumapäälle.

Olen lukenut muutkin Laura Suomelan nuortenkirjat, joten tartuin nyt vielä lukematta jääneeseen Silmänkääntötemppuun. Tämä on vuodelta 2018 ja omaan silmääni vanhentunutta oli ehkä nuorten suosikkimusiikki, eivät tarinan teemat.

Tässä siis käsitellään vaikeaa eettistä dilemmaa ja ystävyyden särkymistä. 16-vuotias Alma joutuu hankalaan tilanteeseen nähtyään jotain, mitä ei todellakaan halunnut nähdä. Parhaan ystävän Sofian äiti kuhertelee ei suinkaan aviomiehensä vaan aivan vieraan miehen kanssa. Mitä tällaisella tiedolla pitäisi tehdä?

Epäuskottavinta tarinassa oli vastaus tuohon. Alma nimittäin ryhtyy kiristämään suhteen toista osapuolta saadakseen hänet lopettamaan suhteen. Tuo nyt tuskin tulisi kovinkaan monen nuoren mieleen, saati sitten, että tosiaan toteuttaisi idean.

Uskottavaa sen sijaan on se, miten vaikea tilanne on Almalle. Hän ei tiedä, pitäisikö asiasta edes kertoa Sofialle, joka on muutenkin herkillä. Entä jos ystävä musertuu kokonaan? Toisaalta Alma ei halua valehdella ja teeskennellä, että kaikki on hyvin eikä mikään ole muuttunut.

Ei nyt liene suuri spoileri kertoa, että totuus tulee lopulta ulos Alman kannalta kauhealla tavalla. Tarinassa siinä kestää yllättävän pitkään, vaikka ei sitä oikeastaan huomannut. Kerronta on sujuvaa ja kaikki Alman ajatukset eivät pyöri sen yhden asian ympärillä.

Kun äidin suhde selviää Sofialle, ollaankin vaikean tilanteen äärellä. Miksi Alma ei ollut kertonut asiasta heti? Koko tarina kertookin lopulta siitä, miten läheiset ystävät kasvavat haluamattaan erilleen, mutta kuitenkin itselleen hyvään suuntaan.

Kirja oli nopea lukea ja tykkäsin siitä, miten selvästi tämä sijoittui Tampereelle. Siellä joskus asuneena oli helppoa pysyä kärryillä siitä, missä Alma oli menossa. Jos Tampere ei ole tuttu, on ehkä syytä vilkaista välillä karttaa.

Kirjan tiedot:

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu | Karisto 2018 | 207 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä, Evarian kirjahylly ynnä muut

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Lempikirjailija

* Paha mieli, paras mieli : Petos

* Herkulliset kirjat : Kirjassa juodaan kahvia